Luettelossa on nyt kuutisensataa kohdetta eri puolilta maailmaa.
Mukaan pääsy on vastaus kaikkien aikojen ensimmäiseen yhteispohjoismaiseen hakemukseen, jossa olivat maiden ohella mukana Ahvenanmaa ja Färsaaret.
Hakemuksen taustalla oli parisensataa alan toimijaa: veneenveistäjiä, yhdistyksiä, museoita ja koulutustahoja.
Limisaumainen puuvene on tyypillinen kaikille pohjoismaille ja se on luonut pohjaa kaikelle merenkululle pohjoisilla vesialueilla.
Maailmanperintöluettelointi merkitsee tunnustusta käsityöperinteelle ja myöskin pyrkimystä turvata venetyypin jatkuminen. Päätös onkin jo poikinut jatkohankkeita.
Limisaumavene mainitaan kevyeksi, hyväkulkuiseksi ja ekologiseksi ja sellaisena oleelliseksi osaksi rannikkokulttuuria.
Limisaumaveneitä on Suomessa rakennettu tuhansien vuosien ajan, mutta ammattimaisia taitajia löytyy enää viitisenkymmentä. Unescon tunnustuksen uskotaankin auttavan veneentekotaidon ylläpitämisessä.
Ensimmäinen aineettoman kulttuuriperinnön listakohde Suomessa oli sauna.
Teksti Vesa Veikkola