29.09.2022

Merituulivoiman kehittäminen Suomeen sai vahvaa poliittista tukea

Poliittisten päättäjien ja yritysten välistä laajaa dialogia edistettiin merituulivoiman mahdollisuuksien ja kilpailukyvyn parantamiseksi Team Renewable Arctic Finlandin seminaarissa.

Ministeri Mika Lintilä avauspuheenvuorossaan Team Renewable Arctic Finlandin merituulivoiman edistämisen seminaarissa Helsingissä. Kuva: Gaia

Suomi hakee nyt kuumeisesti uusia tapoja tuottaa päästötöntä energiaa. Yksi keskeisistä ratkaisuista on tuulivoima, ja Suomessa onkin käytössä, rakenteilla ja suunnitteilla huomattava määrä maalle rakennettavia tuulipuistoja. Merellä toimivista tuulipuistoista sen sijaan on Suomessa puhuttu vähemmän – siitä huolimatta, että merituulivoimassa on valtava hyödyntämätön potentiaali ja kiistattomia etuja.

Merituulivoiman mahdollisuuksiin syvennyttiin 15.9. Helsingissä järjestetyssä seminaarissa, jonka otsikkona oli Opportunities and Competitiveness on Offshore Wind Business Environment in Finland eli merituulivoiman liiketoimintaympäristön mahdollisuudet ja kilpailukyky. Seminaarin tavoitteena oli edistää dialogia yritysten, alan asiantuntijoiden sekä päätöksiä tekevien poliitikkojen ja virkamiesten välillä. Seminaarin järjesti merituulivoimaa edistävä yritysekosysteemi Team Renewable Arctic Finland, jossa on mukana 21 johtavaa yritystä Suomesta.

Seminaariin osallistui joukko eturivin poliitikkoja ja virkamiehiä yritysten lisäksi. Tilaisuuden tervetuliaissanat lausui elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) ja Brysselin terveiset tilaisuuteen toi europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok).

Tanskan energiaviraston Simon Maul Hansen kertomassa Tanskan kokemuksista. Tanska tuottaa jo käytännössä puolet energiatarpeestaan merituulella. Kuva: Gaia

Uusiutuva energia kiinnostaa nyt kaikkia

Seminaarissa käsiteltiin merituulivoimamarkkinan nykytilaa käytännön yritysesimerkkien kautta. Suomalaisten yritysten ja alueellisten toimijoiden lisäksi Tanskan energiaviraston asiantuntija Simon Maul Hansen esitteli Tanskan menestystarinaa vihreiden työpaikkojen luomisessa tuulivoiman avulla. Hänen arvionsa oli, että merituulivoimapotentiaali tulisi valmiiksi rakennettuna työllistämään lähes 1,5 miljoonaa henkeä pelkästään Itämeren alueella.

Nykytilan pohjalta pyrittiin myös luomaan kuvaa tulevaisuudesta sekä merituulivoiman roolista vihreän energiasiirtymän toteutuksessa. Keskustelujen pääaiheena oli se, miten merituulivoima voi edistää suomalaisten yritysten kilpailukykyä ja Suomen energiaturvallisuutta samalla, kun se nopeasti alentuvilla perustamiskustannuksilla vastaa kovien hiilineutraalisuustavoitteiden toteuttamiseen. Meillä on toiminnassa vasta yksi hanke, Suomen Hyötytuuli Oy:n pilottipuisto Porin Tahkoluodon edustalla.

– Uusiutuva energia on nyt kuuma aihe ja kiinnostaa kaikkia, mutta siitä huolimatta merituulivoimasta ja sen mahdollisuuksista Suomessa on puhuttu aivan liian vähän, TRAF:ia hallinnoivan Gaia Consultingin asiantuntija Ulla Värre sanoo.

Tämä korkean tason seminaari onnistui tehokkaasti päivittämään kaikkien toimijoiden ja noin sadan osanottajan tietoja. Tilaisuus avasi keskustelua yritysten ja poliittisten päättäjien välillä ja auttoi löytämään keinoja merituulivoiman mahdollisuuksien nopeammaksi hyödyntämiseksi. Sellaisiksi osoittautuivat mm. tarve nopeasti saada merituulipuistojen kiinteistöverokysymys ratkaisuun sekä yhteinen kaikkien toimijoiden sitoutuminen nopeutettuihin lupaprosesseihin.

Valtioneuvosto on kesällä jo tehnyt kahdesta ensimmäisestä Pohjanlahden merituulipuistosta myönteiset periaatepäätökset. Nopeaa ratkaisua tarvitaan myös viime vuonna valmiiksi saatujen maakuntien merialuesuunnitelmien ja väyläviraston talvimerenkulun tarpeiden yhteensovittamiseen.

Useat TRAF:issa mukana olevat yritykset, mm. ABB, Steerprop ja Wärtsilä, ovat jo päässeet kiinni merituulivoimaliiketoimintaan merkittävillä vientisopimuksilla kansainvälisille markkinoille Itämeren ulkopuolella. TRAF osallistuu parhaillaan Hampurissa Offshore Wind Europe tapahtumaan.

Mikko Niini

Jaa artikkeli
freja