07.10.2020

Meyer ja Fincantieri vihdoin luovutusten makuun

Kuluvan vuoden piti jäädä telakoiden historiaan varsinaisena risteilyalusten buumiaikana. Toisin on käynyt – Meyer Werft ja Fincantieri luovuttivat vasta alan neljännen ja viidennen suuren uudisrakennuksen syys-lokakuun vaihteessa.

Meyer Werft luovutti ensimmäisen risteilyaluksensa tänä vuonna, 999 matkustajan m/s Spirit of Adventure, jonka on tilannut brittiläinen Saga -risteilyvarustamo. Kuva Meyer.

Alun perin vuodelle 2020 oli aikataulutettu tusinan verran uudisrakennusten luovutuksia, joiden valmistuminen olisi tuonut kuumina käyneille risteilymarkkinoille yli 1,4 miljoonan bruttotonnin verran tonnistoa ja enemmän kuin 36 000 vuodepaikkaa lisää, Marex kirjoittaa.

Kuitenkin koronapandemia on kuristanut koko merialaa varustamoista telakoihin ja alihankkijoihin sekä pakottanut muiden muassa Fincantierin ja Chantiers de l’Atlantiquen telakat keskeyttämään tuotantonsa lyhyeksi aikaa keväällä. Varustamot ovat taasen pyrkineet lykkäämään uusien alusten luovutuksia tilanteessa, jossa risteily- ja matkustuskiellot ovat pitäneet vanhankin kaluston satamissa ja ankkuripaikoilla.

Syksyä kohden telakoiden tilanne on jonkin verran kohentunut ja varustamotkin ovat pikku hiljaa aloittaneet uudelleen laivaristeilyjään. Eräiden isojen uudisrakennusten vesillelaskut ovat hienoisia merkkejä paremmasta. Ranskassa varustelulaituriin on siirretty m/s Wonder of the Seas ja Italiassa m/s MSC Seashore.

Luovutusseremoniatkin internetin välityksellä

Ja syyskuun 30. päivänä italialainen Fincantieri ja saksalainen Meyer Werft luovuttivat ensimmäiset isot risteilyaluksensa sitten maaliskuun ja koronapandemian varsinaisen puhkeamisen. Alukset olivat vasta neljäs ja viides tilaajilleen luovutettu uudisrakennus tänä vuonna. Loppuvuonnakin luovutettaneen vain 1-2 risteilyalusta tilaajille.

Italiassa juhlittiin syyskuun lopussa Fincantierin kolmen vuosikymmenen aikana rakentaman sadannen risteilyaluksen luovutusta. M/s Enchanted Princess on Princess Cruises-varustamon Royal Class-luokan viides alus.

Pandemian ja matkustusrajoitusten takia Pricess Cruisesin ja sen omistavan Carnival Corporationin johtajat osallistuivat Fincantierin telakan luovutustilaisuuteen virtuaalisesti. Paikalla oli varustamon ja telakan korkeimpien johtajien lisäksi Italian pääministeri Giuseppe Conte, hänkin virtuaalisesti.

Noin 145 000 gt:n ja 3 660 matkustajan Enchanted Princess on suurin tänä vuonna luovutettava risteilyalus. Alus valmistui neljä kuukautta myöhässä ja se jää toistaiseksi reserviin odottelemaan parempia aikoja ja pandemian hellittämistä. Princess Cruises aikoo kuitenkin viedä laivan jouluksi kotisatamaansa Floridaan.

Samoihin aikoihin Saksan Emdenissä sikäläinen Meyer Werft luovutti ensimmäisen risteilyaluksensa tänä vuonna. Kyseessä on 58 250 gt:n ja 999 matkustajan m/s Spirit of Adventure, jonka on tilannut brittiläinen Saga -risteilyvarustamo. Tilaaja on jo ilmoittanut, että uudisrakennuksen neitsytmatka siirtyy ensi helmikuuhun matkustusrajoitusten takia.

Italiassa Fincantieri laski Triesten telakalla lokakuun alussa vesille m/s Rotterdamin, joka valmistuu Holland America Linelle. Varustamon Pinnacle-luokan Rotterdam on 99 800 gt:n alus, jonka kapasiteetti on 2 668 matkustajaa. Telakan mukaan Rotterdamin luovutuspäivä on 30. heinäkuuta 2021.

Vuodenvaihteessa luovutukseen tulevia aluksia on kolme, vaikka näissäkin aikataulut saattavat vielä muuttua. Meyer on saanut valmiiksi P&O Cruisesin tilaaman m/s Ionan ja Fincantieri viimeistelee m/s Silver Moonia Silversea Cruisesille ja m/s Costa Firenzeä Costa Cruisesin piikkiin. Costa on ilmoittanut Costa Firenzen aloittavan risteilynsä joulun tienoilla Italiasta, mutta tilanne elää pandemian mukaan.

Teksti Markku Pervilä

Jaa artikkeli