01.06.2022

Meyer Turun NEcOLEAP-ohjelman tavoitteena rakentaa ilmastoneutraali risteilyalus

NEcOLEAP-veturiohjelman ekosysteemin koostaminen on alkanut myötätuulessa. Hanke-ehdotuksia on tullut yli sata ja neljä hanketta on saatu jo eteenpäin. Ohjelmajohtaja Ilkka Rytkölä Meyerilta toteaa tyytyväisenä, että hanke kiinnostaa kumppaneita jopa ennakko-odotuksia enemmän. NEcOLEAPin kustannusarvio on noin 160 miljoonaa euroa.

Meyer Turku pääsi helmikuussa mukaan Business Finlandin veturiyritysten ja -ekosysteemien rahoitusohjelmaan, jonka avulla yrityksiä haastetaan kasvattamaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatioinvestointejaan (TKI) Suomessa. Meyerin vetämässä NEcOLEAP-ohjelmassa kehitetään laajan yhteistyöverkoston avulla risteilyaluksiin ilmastoneutraaleja ja kestäviä teknologisia ratkaisuja. Tavoitteena on saada Turun telakalle alustilaus, jonka vaikutus Meyerin liikevaihtoon olisi noin miljardi euroa. Tilaus toisi Turun telakalle ja kumppaniverkostolle noin 9 500 työpaikkaa.

Meyer Turku esittelee tänään ja huomenna NEcOLEAP-ohjelmaa ja kertoo sen vauhdikkaasta etenemisestä Navigate 2022 -messuilla, joka on kansainvälinen meriteollisuuden ja merenkulun suurtapahtuma Turun Messukeskuksessa. Meyer Turun osasto on B/62. Ohjelman omat verkkosivut avautuivat tänään osoitteessa www.necoleap.fi.

160 miljoonan euron ohjelma

NEcOLEAPin kustannusarvio on noin 160 miljoonaa euroa. Kokonaisuudesta Business Finlandin rahoitusosuus Meyer Turulle on 20 miljoonaa euroa ja Meyerin oma osuus 40 miljoonaa. Business Finland on varannut lisäksi 50 miljoonaa euroa ekosysteemin yrityksille, tutkimuslaitoksille ja yliopistoille. Kumppaneiden omarahoitusosuus on myös 50 miljoonan euron luokkaa.

Ilkka Rytkölä toteaa, että veturiohjelma on saanut hyvän vastaanoton, ja se on herättänyt laajaa kiinnostusta alan yrityksissä, tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa.

– Tutkimme ja kehitämme NEcOLEAP-ohjelmassa ilmastoneutraaleja ja kestäviä ratkaisuja risteilyaluksiin sekä niiden rakentamiseen yhdessä suomalaisen laivanrakennusekosysteemin kanssa. Tätä verkostoa olemme nyt laajentamassa toden teolla Navigate-tapahtumassa. Jo nyt meille on ilmoittautunut iso joukko myös uusia halukkaita yrityksiä ja yhteisöjä. Olemme hyväksyneet ohjelmaan jo neljä hanketta, jotka ovat nyt Business Finlandin hyväksyntäprosessissa. Tavoitteenamme on saada kokoon 1 500 innovatiivisen ja uuteen rohkeasti suhtautuvan kumppanin joukko, hän sanoo.

Laaja ja innovatiivinen ekosysteemi

NEcOLEAP-ohjelman tutkimus- ja kehitysaiheet keskittyvät neljään osa-alueeseen. Ne ovat itse risteilyalus, telakan toiminta eli laivanrakennus sekä älykkäiden teknologioiden käyttöönotto ja tulevaisuuden ennakkoluulottomat ammattilaiset.

– Olemme hyväksyneet esimerkiksi Turun AMK:n sertifioitujen virtuaalisten koulutusten kehityshankkeen. Virtuaalisuus on osa ohjelman digitaalisuuden ja uusien teknologioiden kehitystä ja käyttöönottoa telakkateollisuudessa. Muut jo hyväksytyt hankkeet liittyvät kehittyneisiin teräsrakenneratkaisuihin sekä energiankäytön optimointiin. Keskeinen hanke on tulevaisuudentutkimukseen liittyvä osuus, josta saamme tutkimustietoa päätöksenteon pohjaksi. Hankkeen osat voivat siis olla isoja miljoonaluokan hankkeita tai pienempiä, mutta kokonaisuuden kannalta tärkeitä, Rytkölä avaa rahoitusohjelman sisältöä.

Rytkölä toteaakin, että Meyerille ennestään tuttujen kumppaneiden lisäksi NEcOLEAP-ohjelmassa yhteistyöverkostoa voidaan laajentaa avoimin mielin ja ottaa mukaan ihan uusia kehitysalueita, joissa painottuvat ympäristöystävällisten energiaratkaisujen lisäksi kiertotalouden mahdollisuudet ja materiaalien resurssitehokkuus. Tavoitteena on löytää kekseliäimmät ratkaisut ja uutta luovat teknologiat.

Business Finlandin tarkoituksena on, että ohjelmaan valitut veturiyritykset voivat EU:n elpymisvälineen rahoituksella toteuttaa merkittäviä vihreää siirtymää tukevia kehittämisavauksia, joilla on isoja vaikutuksia suomalaisten hyvinvointiin työllisyyden ja liiketoiminnan kannalta. Meyer Turku haluaa ohjelman avulla vastata myös asiakkaidensa strategisiin vastuullisuustavoitteisiin.

Jaa artikkeli