• Navigator
  • Mediatiedot
  • Ota yhteyttä
  • Tilaa uutiskirje
  • Meriliikenne ja varustamot
  • Meriteollisuus
  • Satamat ja logistiikka
  • Turvallisuus ja ympäristö
  • Tutkimus ja koulutus
  • Nimitykset
  • Blogit
  • Navigator 100
  • sivusto englanniksi

Satamaboikotin satoa: nykyään lehmätkin lentävät Qatarissa

Qatarin ja sen naapureiden kiista terrorismin tukemisesta on viikossa johtanut moniin ongelmiin kuten kaupan esteisiin, perheiden yhdistämisen vaikeuksiin ja pitkäaikaisten valtioliittojen romuttumiseen. Riidat ovat poikineet myös erikoisen hankkeen, jossa qatarilainen liikemies lennättää 4 000 lehmää synnyttääkseen meijeriteollisuuden Persianlahden aavikoille.

Satamat ja logistiikka

Uutiset

13.06.2017

Norjalaisten robottilaiva vesille ensi vuonna

Norjalaisen lannoiteyhtiö Yara Internationalin rakennuttama ensimmäinen täysin sähköinen itseohjautuva alus Yara Birkeland on valmis merikoeajoihin jo ensi vuoden aikana. Rahtien koekuljetukset miehittämätön alus aloittaa vuonna 2020.

Meriteollisuus

Uutiset

13.06.2017

Rauman meriväylän syvennys ja konttiterminaalin laajennus ovat edenneet yli puolen välin

Rauman satamassa keväällä 2016 käynnistyneet hankkeet ovat edenneet yli puolen välin ja loppusuora häämöttää. Lähes 65 miljoonan euron investoinnit tehostavat ulkomaankaupan kuljetuksia ja lisäävät merkittävästi Suomen 3. suurimman konttisataman kapasiteettia.

Satamat ja logistiikka

Uutiset

13.06.2017

Uusi alus Saaristomeren ympäristönhuoltotehtäviin

Saaristomerellä ympäristönhuoltotyötä tekevän Pidä Saaristo Siistinä ry:n huoltoalus M/S Roope saa tänä kesänä seuraajan. Uuden huoltoaluksen kastaa kansanedustaja ja suuri Itämeren ystävä Saara-Sofia Sirén Forum Marinumin laiturilla keskiviikkona 14. kesäkuuta, ja samana päivänä aluksen ovet ovat avoinna yleisölle klo 16–18.

Turvallisuus ja ympäristö

12.06.2017

Ulkomaan meriliikenteen kuljetukset lisääntyivät lähes 6 miljoonaa tonnia

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

10.06.2017

Meriaura Groupille uusi toimitusjohtaja

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

10.06.2017

Asiakastyytyväisyysmitattuna Elomatic on lajissaan Suomen paras

Suunnittelu- ja konsultointialan yritysten toimialajärjestön (SKOL ry:n) asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset osoittavat, että Elomatic on teollisuussektorilla Suomen paras suunnittelu- ja konsultointiyritys. Jopa 99 % vastaajista on jo suositellut tai voisi suositella Elomaticia kollegoilleen sekä valita yrityksen uudelleen toimittajaksi. Kaikista kyselyyn osallistuneista yrityksistä Elomatic on toisella sijalla.

Meriteollisuus

Uutiset

09.06.2017

Rolls-Royce kehittelee robottilaivoja kaivosjätin kanssa

Maailman suurin kaivosyhtiö BHP Billiton tutkii miehittämättömien, itseohjautuvien rahtilaivojen kehittämistä yhdessä Rolls-Royce Holdingsin kanssa. Suomessakin toimivan Rolls-Roycen mukaan valtamerten ensimmäinen ensimmäinen robottialus toteutunee vuoteen 2035 mennessä.

Meriteollisuus

Uutiset

09.06.2017

Qatarin aluksilla ei asiaa naapureiden satamiin

Saudi Arabia ja Yhdistyneet arabiemiraatit eivät päästä Qatarin lipun alla purjehtivia aluksia satamiinsa sen jälkeen kun maat katkaisivat diplomaattisuhteensa Dohan hallituksen kanssa. Alusten panna on herättänyt kysymyksiä raakaöljyn ja kaasun kuljetuksista Persianlahdella.

Uutiset

09.06.2017

Maerskin alukset eivät aja Qatariin

Tanskalainen varustamojätti Maersk tutkii konttialuksilleen vaihtoehtoisia reittejä Qatariin sen jälkeen kun naapurimaat katkaisivat diplomaattisuhteet emiirikunnan kanssa.

Maersk ilmoitti tiistaina, että sen operoimat alukset eivät aja Qatariin maan terrorismiepäilyjen takia. Maersk on tähän mennessäkin hoitanut Qatarin liikenteen aikarahdatuilla aluksilla, ja feeder-liikennettä on harjoitettu Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa sijaitsevan Jebel Alin sataman kautta.

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

08.06.2017

Suomen Varustamot myönsivät kaksi kultamitalia

Suomen Varustamot ry:n kultamitali myönnetään merenkulkijoille vähintään 20 vuoden ansiokkaasta palveluksesta ulkomaanliikenteen kauppalaivastossa. Kultamitalien jako-tilaisuus pidettiin 1.6.2017 Sjöfartens Dag tilaisuudessa Maarianhaminassa. Tällä kertaa mitali oli myönnetty seuraavalle 2 ansioituneelle merenkulkijalle.

Päällikkö Owe Englund, Viking Line ja konepäällikkö Olav Wester, TallinkSilja.

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

06.06.2017

Merenkulun teemapalkinto merenkulkuneuvos Jussi Mälkiälle

Merenkulun teemapalkinnon saajaksi tänä vuonna on valittu Meriaura Groupin toimitusjohtaja Jussi Mälkiä. Hän on toiminnallaan ja innovatiivisuudellaan edistänyt merenkulkua elinkeinona ja toiminut myös meriympäristön aktiivisena puolestapuhujana. Mälkiä on tuonut aivan uudenlaista vihreää ajattelua alusrakentamiseen, sen tutkimukseen, suunnitteluun ja kehittämiseen, ja siten edistänyt myös merenkulun positiivista näkyvyyttä.

Uutiset

06.06.2017

Ranskan presidentti haluaa STX France-kaupat uuteen syyniin

Ranskan toukokuussa virkaan astunut presidentti Emmanuel Macron haluaa uuden arvion telakkayhtiö STX Francen osittaisesta myynnistä italialaiselle Fincantierille. Ranskan aiempi hallitus oli sopinut huhtikuussa diilistä, jossa Fincantieri ostaa 48 prosenttia STX Francesta.

Uutiset

05.06.2017

USA myi kutterin Vietnamin rannikkovartiostolle

Kun maailma muuttuu ja ajat koventuvat, entiset verivihollisetkin voivat löytää itsensä toistensa liittolaisina. Näin näyttää käyneen Yhdysvaltain ja Vietnamin suhteissa, sillä US Coast Guard myi nopean ja erittäin iskukykyisen kutterin Vietnamin rannikkovartiostolle.

Uutiset

05.06.2017

Varustamomoguli John Fredriksenillä selvät pasmat seuraajastaan

Norjalaisella varustomopomo John Fredriksenillä, joka on yksi maailman rikkaimmista miehistä, on selkeä suunnitelma bisnesten jatkumiselle hänen jälkeensä. Suunnitelman aikataulu riippuu kuitenkin monesta tekijästä, kuten 73-vuotiaan Fredriksenin terveydestä.

Uutiset

05.06.2017

Saudi Aramco rakennuttaa Persianlahden suurinta telakkaa

Saudi Arabian kansallinen öljy-yhtiö Saudi Aramco on sopinut kolmen kumppanin kanssa kaikkiaan 5,2 miljardin dollarin hankkeesta rakentaa Persinlahden suurin telakka. Hanke liittyy kuningaskunnan haluun vähentää taloutensa riippuvuutta pelkästä öljystä.

Uutiset

05.06.2017

Väitös talvimerenkulun turvallisuuden ja riskien hallinnasta

Osiris A., Valdez Banda, M.Sc. väittelee 8.6.2017 Aalto Yliopistossa aiheena, mitä etuja voidaan saavuttaa systemaattisella turvallisuuden ja riskien hallinnalla Suomen talvimerenkulussa?

Tutkimus ja koulutus

05.06.2017

Fuusion satoa: Hapag-Lloyd potkii yli tuhat henkilöä

Emiraattivarustamo UASC:n kanssa fuusioituva saksalainen Hapag-Lloyd aikoo leikata noin 12 prosenttia työvoimastaan. Kaikkiaan varustamon maahenkilöstön vahvuus on lähes 11 000 henkilöä, joten leikkaukset koskevat yli tuhatta työntekijää.

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

02.06.2017

Tankkeri jälleen iskun kohteena Jemenin vesillä

Tuntematon ryhmä hyökkäsi keskiviikkona öljytankkerin kimppuun Jemenin vesillä. Punaisen meren strategisesti tärkeän merireitin kautta kuljetetaan päivittäin suuri osa maailman raakaöljystä ja se on tärkeä linkki Euroopan, Aasian ja USA:n välillä.

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

02.06.2017

Carnival ja Costa ankkuroituvat tiukasti Italiaan – palkkaavat 4 500 italialaista

Genovalainen Costa Group ja sen isäntävarustamo, yhdysvaltalainen Carnival Corporation eivät lähde Italiasta minnekään – eivätkä Euroopastakaan. Risteilyvarustamot aikovan viiden vuoden aikana palkata saapasmaasta 4 500 uutta miehistön jäsentä.

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

01.06.2017

Carnival kimppaan kiinalaisen nettijätti Alibaban kanssa

Maailman suurin risteilyvarustamo Carnival Corporation helpottaa kiinalaisten asiakaiden laivoilla tekemiä mobiilimaksuja Kiinan online-kaupan markkinajohtajan Alibaban kehittämällä Alipay-mobiilialustalla.

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

01.06.2017

Lataa lisää

UUSI JULKAISU

Monipuolinen Meriala 2024 kansi
“Merialalla pääset muuttamaan maailmaa”

Blogit

Ulla Tapaninen
24.9.2026

Ulla Tapaninen

Tallinnan teknillisen yliopiston meriliikenteen professori.

Ulla Tapanisen blogipalsta.

Merenkulun megatrendit
Maj Malmelin
18.9.2026

Maj Malmelin

Viestintäpäällikkö, Suomen Varustamot Ry

Ship Happens – kun nuoret etsivät paikkaansa, mitä me näytämme heille?
Maija Mattila
30.1.2026

Maija Mattila

Työmarkkina- ja lakiasianjohtaja
Reservin majuri

Suomen Varustamot

Eurooppalaista merenkulkua ei olisi ilman miehistökustannusten palautusta
FMC Yearbook 2021 cover

The yearbook tells about the activities of significant Finnish maritime companies and organisations. It’s published both in print and online.

Read more at fmc-yearbook.com

Tilaa Navigatorin uutiskirje

Navigator-lehden maksuton uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Tilauksen voi peruuttaa kirjeen alalaidasta löytyvän linkin kautta.

Tapahtumakalenteri

« syyskuu 2026 » loading...
ma ti ke to pe la su
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4

Luetuimmat

  • Suomen Hopealinjan toiminta päättyy
    28.8.2026
  • Viking Line perustaa uuden johtoryhmän – kaksi johtotehtävää on auki
    8.9.2026
  • Royal Caribbeanin viidennen Icon-luokan aluksen rakentaminen alkoi Meyer Turun telakalla
    14.9.2026
  • Helsingin satamatunnelin rakentaminen viivästyy
    3.9.2026
  • Coolcation-trendi lisäsi Viking Linen kansainvälisten matkustajien määrää
    24.9.2026

Nimitykset

Mari Starck Suomen Satamien johtavaksi asiantuntijaksi
Tomi Rautio Euroports Finlandin toimitusjohtajaksi
Turun Sataman johtajaksi Minna Pirkkanen

Toimitus suosittelee

Suomen uusi meriteollisuusstrategia julkaistiin – kasvupotentiaalin hyödyntäminen vaatii konkreettisia toimia
Lauttaliikenne sähköistyy – pidemmät sopimuskaudet mahdollistavat investoinnit
DNY Finland rakentaa Suomen uuden jäänmurtajan
Aino rakennetaan Helsingissä ja Porissa
Neste rakennuttaa ja pitkäaikaisrahtaa kaksi uutta panamax-luokan tuuliavusteista tuotetankkeria
Metanolibunkraus mahdollista Vuosaaren satamassa
Suomi sai myönteisen arvion merenkulun IMSAS-auditoinnissa
Moni kesätyöntekijä löytää uran merenkulusta
Laivastolehti nro 5/1926: ”Laivanrakennus on metalliteollisuuden kruunu”
Merivoimien toinen Pohjanmaa-luokan monitoimikorvetti laskettiin vesille Raumalla
NavigatorInternational nostoja

Nordic-Baltic Maritime Forum in Helsinki: Different approaches to tackling the energy transition amidst geopolitical turbulence

Finnish Maritime Actors Actively Engaged at Naval Québec

Auramarine delivers methanol fuel supply systems for Finnlines

Time Charter Agreement with Stena Line for mv Mistral

New LNG Bunker Vessel

ABB Azipod® propulsion to power new Canadian icebreaker

From ship deals to a broad SAMK–AMC cooperation

ESL Shipping is renewing its fleet – sells m/s Kallio to a Norwegian company

Aboa Mare Invests in an Advanced Engine Room Simulator

AtoB@C Shipping welcomes Ventumar to the fleet

Steerprop to deliver world’s largest mechanical azimuth propulsors for polar research vessel

Green Handy project progresses with model tests

Wärtsilä engines selected to deliver reliable power for U.S. data center

NIS2: A catalyst for improving maritime cybersecurity

Biomar delivered to AtoB@C Shipping – production of the last vessel of the series begins

MAKINEN completed a comprehensive interior refurbishment project onboard AIDAdiva

Navigatormagazine

Julkaisija

Osakeyhtiö Laivastolehti

Kustantaja ja toimitus

Avone


Tietosuoja

Tilaa Uutiskirje

Aiheet

  • Meriliikenne ja varustamot
  • Meriteollisuus
  • Satamat ja logistiikka
  • Turvallisuus ja ympäristö
  • Tutkimus ja koulutus
  • Nimitykset
  • Blogit
  • Navigator 100

Mediamyynti

Otso Aunola
+358 (0)46 560 4044
otso@avone.fi

MEDIAMYYNTI

Päätoimittaja

Kari Martiala
+358 (0)45 675 7122
kari.martiala@outlook.com

Yhteistyössä

Meriliitto_logo Meriteollisuus_logo suomen_varustamot_logo laradi_logo satamaoperaattorit logo suomen_satamaliitto_logo logy_logo shipbrokers logo FTA-logo
Varustamosäätiö
Meriupseeriyhdistys ry Meriupseeriyhdistys ry
Laivapäällystöliitto_navigator
Konepäällystöliitto
Luotsiliitto.
Suomen merimuseon tuki ry Suomen merimuseon tuki ry
X

Tilaa uutiskirje

Navigator-lehden maksuton uutiskirje tuo ajankohtaiset artikkelit suoraan sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa.

Kiitos, uutiskirjeen tilaaminen onnistui.

Tilaaminen epäonnistui. Tarkista sähköpostiosoite ja yritä uudelleen.