Trump osallistuu USA:n uusimman tukialuksen käyttöönottoon

Presidentti Donald Trump johtaa Yhdysvaltain uusimman lentotukialuksen käyttöönottotilaisuutta siitäkin huolimatta, että hän on arvostellut merivoimien valitsemia uusia teknologioita. Tukialus USS Gerald R. Ford otetaan käyttöön Norfolkin laivastotukikohdassa Virginiassa tämän kuun 22. päivänä.

Trump on jo kauan kritisoinut U.S. Navyn amiraalien Ford-luokalle hankkimia uusia teknologioita, jotka ovat viivästyttäneet ensimmäisen aluksen valmistumista ja kasvattaneet kustannuksia hillittömästi.

Trump luottaa höyrykatapultteihin

Presidentin mielestä merivoimien olisi syytä palata esimerkiksi hävittäjien laukaisussa vanhojen höyrykatapulttien käyttöön. Time-lehdelle aiemmin antamassaan haastattelussa Trump totesi uudentyyppisten katapulttien lisänneen kustannuksia ”sadoilla miljoonilla dollareilla, eivätkä ne sitä paitsi toimi.”

Alus on U.S. Navyn ensimmäinen modernin Ford-luokan tukialus. USS Gerald R. Fordilla on edessä vielä laajat testit ja merikoeajot, joiden takia alus asetetaan virallisesti taisteluvalmiuteen vasta muutaman vuoden kuluttua, Bloomberg kirjoittaa.

https://www.bloomberg.com/news/articles/2017-07-12/trump-to-commission-carrier-after-criticizing-new-technology

Jaa artikkeli