26.11.2021

Rauman satama: Kauramyllytyö etenee kantelusta huolimatta

Suomen Viljava jatkaa kauramyllyn rakentamista Rauman sataman viljavaraston yhteyteen, vaikka Elintarviketeollisuusliitto on tehnyt siitä kantelun EU: komissiolle.

– Kantelun tekemiseen on täysi oikeus. Menettely kuuluu demokratiaan. Meillä kauramyllyn rakennustyöt ovat alkaneet ja etenevät hyvin aikataulussa, sanoo Suomen Viljavan toimitusjohtaja Pasi Lähdetie.
Suomen Viljava on viljan ja viljatyyppisten tuotteiden, rehuraaka-aineiden sekä muun massa-ja kappaletavaran käsittelyyn ja varastointiin erikoistunut valtionyhtiö, jolla on satamavarastoja Rauman ohella Naantalissa, Helsingissä, Loviisassa ja Kotkassa. Niiden kautta kulkee suurin osa vienti- ja tuontiviljoista.
Satamavarastoissa varastoidaan puolet ja käsitellään noin 80 prosenttia Viljavan volyymeistä. Yhtiön varastointikapasiteetti on noin 1,4 miljoonaa tonnia. Vuosittain viljaa ja muita tuotteita käsitellään noin kaksi miljoonaa tonnia.
Raumaa on nimitetty Suomen johtavaksi kaurasatamaksi, sillä sen kautta kulkee myös Venäjältä rautateitse tulevaa transitoviljaa. Satamassa on myös investoitu viljankäsittelylaitteistoihin.
Viljavan suunnitelmien mukaan kauramylly satamaan valmistuisi ensi vuoden lopulla. Elintarviketeollisuusliitto kanteli siitä, koska katsoo myllyn vaarantavan kilpailua. Liiton mukaan markkinoilla toimii jo nyt useita yksityisiä mylly-yrityksiä. Liitto haluaa varmistaa, ettei investointiin ole käytetty kiellettyä valtiontukea.
Rauman Sataman toimitusjohtaja Janne Virta pitää viljaa merkittävänä sataman kannalta, vaikka sitä tällä hetkellä liikkuu vasta noin satatuhatta tonnia vuodessa. Kauramyllyn vuotuinen kapasiteetti 110 miljoonaa kiloa kauraa ja se työllistää arviolta 10-15 henkilöä
– Kaikki liikenne on meille tervetullutta. Kauramylly toisi myös kaivattuja työpaikkoja, hän toteaa.

Teksti Vesa Veikkola

Jaa artikkeli