Valtioneuvosto tiedotti muutoksista sisärajavalvontaa koskevissa matkustusrajoituksissa torstaina 17.6.2021.
Ensi maanantaista lähtien kaksi koronarokotusta saaneiden tai alle puoli vuotta sitten koronataudin sairastaneiden henkilöiden matkustusrajoitukset EU- ja Schengen maista Suomeen poistuvat. Käytännössä Suomeen pääsee nyt myös lomamatkalle.
Lisäksi työmatkustus EU- ja Schengen maista Suomeen sallitaan laivaliikenteessä, myös muilta kuin kahdesti rokotetuilta. Työmatkaliikenteessä laivamatkustajilta edellytetään vähintään yhden rokotteen koronarokotetodistusta, negatiivista koronatestitodistusta tai todistusta jo sairastetusta taudista.
Risteilymatkustajilta, jotka eivät käy toisessa maassa, ja alle 16-vuotiailta lapsilta ei edellytetä todistuksia.
Sisärajavalvonnan ollessa voimassa, viranomaiset suorittavat rajalla terveystarkastuksia. Kahdella koronarokotuksella tai todistuksella jo sairastetusta taudista vapautuu koronatesteistä. Ennakkotestitodistuksen omaavat, tai yhden rokotuksen saaneet matkustajat vapautuvat testistä maahantulopisteellä, edellyttäen että viimeisestä rokotuskerrasta on kulunut vähintään kaksi viikkoa.
Katso varustamoiden ohjeet vaadituista todistuksista.
Varustamot suosittelevat FINENTRY-palvelun käyttöä sujuvoittamaan maahantuloa satamissa. Palvelun kautta voi ilmoittaa matkustustietonsa ja varata ajan maksuttomaan Suomessa tehtävään koronavirustestiin 24 tuntia ennen lähtöä.
Lisätietoja ajankohtaisista matkustusrajoituksista valtioneuvoston tiedotteesta ja Rajavartiolaitoksen sivuilta.