Globalisaatio tulee Itämerenkin satamiin

Palvelujen keskittyminen jatkuu myös Itämeren satamissa, kun hampurilainen HHLA on vienyt loppuun Viron suurimman satamaoperaattorin Transiidekeskuse AS:n yrityskaupan. Alun perin 26. maaliskuuta sovittu kauppa on saanut viranomaisten hyväksynnän ja HHLA International GmbH omistaa nyt TK:n kaikki osakkeet.

Muugan satama. Kuva: Port of Tallinn.
HHLA aikoo integroida TK:n palvelut tiukasti omiin operaatioihinsa, Tallinnassa vieraillut HHLA:n hallituksen puheenjohtaja Angela Titzrath sanoo tiedotteessa. Hän näkee paljon mahdollisuuksia varsinkin Muugan satamassa sekä koko TK:n hallitsemalla alueellisella markkinalla Suomenlahdella ja Itämerellä.
 
– Hampurilla ja Tallinnalla on todella pitkät siteet jo Hansa-liiton ajoilta. Yritämmekin yhteisillä toimillamme elvyttää tämän uudenlaisen Hansa-perinteen, Titzrath toteaa.
 
Myös TK:n hallituksen jäsen Anatoli Kanajev suitsuttaa yhteistyötä uusien omistajien kanssa. Hänen mukaansa TK:n asiakkaat hyötyvät siitä, että satamaoperaattori kuuluu nyt kansainväliseen ketjuun.
 
HHLA:n hallitus on tehnyt päätöksiä myös integraatiosuunnitelmien jatkosta. TK:n toimitusjohtaja Vladimir Popov ja talousjohtaja Helena Häkkinen jatkavat entisissä tehtävissään.
 

Muugasta multimodaali liikennehub 

Vierailunsa aikana Angela Titzrath tapasi myös Viron talousministeri
Kadri Simsonin, joka toivotti saksalaiset sijoittajat tervetulleiksi Viroon. Ministerikin oli kiinnostunut HHLA:n suunnitelmista Port of Muugan kehittämiseksi. Muuga on Viron suurin rahtisatama, joka konttiliikenteen ohella operoi bulkki- ja roro-liikenteessä.

Tiettävästi saksalaiset aikovat rakentaa Muugasta multimodaalin eli eri liikennemuotojen välisen ja monipuolisen alueellisen hubin, jossa myös Rail Baltican tapaisilla raideliikennehankkeilla on tärkeä sija.  
 
HHLA eli Hamburger Hafen und Logistik AG on yksi Euroopan johtavista satamaoperaattoreista ja logistiikkayhtiöistä. Yhtiöllä on Hampurista Odessaan ulottuva tiheä konttiterminaalien verkosto sekä erinomaiset yhteydet satamien tausta-alueille Keski- ja Itä-Euroopassa. Viime aikoina HHLA on kiinnostunut myös kiinalaisten uuden silkkitien logistisista ja digitaalisista liikennejärjestelyistä.
Jaa artikkeli