Steerpropin myyntipäällikkö Tapio Aho kertoo, että tilaajan kanssa tehdyn sopimuksen takia suomalaisyhtiö ei valitettavasti voi julkistaa tilaajan nimeä, mutta kyseessä on venäläinen laiva. Se on perinteinen jäänmurtaja, jonka tehtäviin kuuluu rännien avaaminen muille aluksille, rahdin kuljetus vaativissa olosuhteissa, hinaus ja jäihin juuttuneiden laivojen avustus.
– Tilatut 2,5 megawatin SP Pull Arc -propulsiolaitteet ovat meidän repertuaarissamme keskikokoisia laitteita. Tämän kokoisia ja isompia ruoripotkurilaitteita tilataan arktisten vesien uusiin jäissä liikkuviin aluksiin, Aho kertoo ja lisää sen, että nyt tehdyt kaupat toteutuivat raumalaisten arktisten vesien pitkän kokemuksen ansiosta.
Kalottialueen markkinat kasvavat vauhdilla
Vuonna 2000 perustettu Steerprop on toimittanut lähes 400 ruoripotkurilaivaa eli käytännössä tuplamäärän potkurilaitteita, joista suurta osaa käytetään jäätyvillä merialueilla. Yhtiön referensseinä on muun muassa kahdeksan jäänmurtajaa.
Tapio Ahon mukaan raumalaiset tavoittelevat aktiivisesti lisää vastaavia kauppoja arktikalle, josta on ilmaston lämpenemisen myötä tulossa yksi merenkulun nopeimmin kasvavista uudisrakennusten markkina-alueista.
Steerprop Arc -tuoteperheen propulsiolaitteet ovat osoittaneet pärjäävänsä kovissa pohjoisissa jää- ja sääoloissa, aina jäänmurtajista ja satamahinaajista offshore -aluksiin. 360 astetta akselinsa ympäri pyörivät azimuth -tyyppiset laitteet antavat aluksille mahdollisuuden leventää jääränniä. Yrityksen referenssinä on muun muassa laiva, joka pystyy murtamaan jäätä etenemällä vaikka poikittain.
Teksti Markku Pervilä