Suomen varsinaisen kauppalaivaston koko oli 712 alusta elokuussa 2024, josta pienaluksiin kuului 279 alusta ja proomuihin sekä muihin kuljetuskoneettomiin aluksiin 294 alusta. Yhteensä Suomen kauppalaivaston koko oli 1 285 alusta, joiden bruttovetoisuus oli 1 977 692. Elokuussa varsinaisen kauppalaivaston alusmäärä väheni neljällä heinäkuuhun verrattuna.
Varsinaiseen kauppalaivastoon kuuluvien alusten brutto- ja nettovetoisuus alustyypeittäin 31.8.2024
Varsinaisen kauppalaivaston alusmäärä väheni elokuussa
Elokuussa 2024 varsinaisen kauppalaivaston bruttovetoisuus oli 1 860 225, mikä on prosentin vähemmän kuin heinäkuussa. Varsinaisen kauppalaivaston yhteenlaskettu alusmäärä väheni neljällä edeltäneeseen kuukauteen verrattuna.
Suurin osa alkuvuoden 2024 aikana kauppalaivastoon merkityistä aluksista on losseja, jotka ovat bruttovetoisuudeltaan pieniä ja kuuluvat muut alukset -luokkaan. Losseja on alettu merkitä alusrekisteriin lakimuutoksen myötä.
Bruttovetoisuuden perusteella varsinaisen kauppalaivaston suurimmat alusluokat olivat ro-ro-matkustaja-alukset ja ro-ro-lastialukset. Alusmäärällisesti eniten varsinaisessa kauppalaivastossa oli matkustaja-aluksia ja erikoisaluksia.
Varsinainen kauppalaivasto 31.8.2024
Kauppa-alusluetteloon kuului elokuussa 99 alusta
Kauppa-alusluettelon alusmäärä on vähentynyt kahdella vuodenvaihteen tilanteeseen verrattuna. Elokuussa 2024 kauppa-alusluetteloon kuului 99 alusta, joiden yhteenlaskettu bruttovetoisuus oli 1 684 640.
Kauppa-alusluetteloon merkitään hakemuksesta sellaiset pääasiassa ulkomaan liikenteessä toimivat Suomen alusrekisterin alukset, joille voidaan valtion varoista myöntää kauppamerenkulun tukea.
Lähde: Tilastokeskus