Osa varustamoista on päättänyt toistaiseksi lopettaa liikennöinnin Venäjälle. Muilta osin meriliikenne Itämerellä jatkuu normaalisti. Rahtikuljetusten häiriöt ovat mahdollisia. Tilannetta ja sen kehittymistä seurataan tiiviisti, Suomen Varustamot ry:stä kerrotaan.
– Venäläiset ja ukrainalaiset merenkulkijat muodostavat 14,5 % maailman merityövoimasta. Ukrainalaisia ja venäläisiä merenkulkijoita työskentelee myös suomalaisten varustamoiden laivoilla. Toimitusketjujen toimivuuden kannalta on välttämätöntä, että kaikkien merenkulkijoiden vapaa liikkuvuus ja toimivat miehistönvaihdot varmistetaan, Varustamojen infosivulla kirjoitetaan.
Sotaa pakenevia ukrainalaisia autetaan kaikin keinoin
– Matkustajaliikenne Itämerellä toimii normaalisti. Matkustajavarustamot ovat varautuneet kuljettamaan Ukrainasta Suomeen saapuvia sotaa pakenevia ihmisiä laivoillaan. Yhteistyö asian tiimoilta Rajavartiolaitoksen kanssa on ollut saumatonta. Varustamot osallistuvat myös hätäapuoperaatioiden tavarakuljetuksiin Ukrainan suuntaan. Kaikki varustamot kuljettavat sotaa pakenevia ihmisiä myös maksutta. Varustamot tekevät yhteistyötä rekisteröityjen avustusjärjestöjen ja viranomaisten kanssa. Erityistä huomiota kiinnitetään lasten turvallisuuteen.
Taloudellisia vaikutuksia odotettavissa
EU:n sekä muiden maiden Venäjää kohtaan asettamat pakotteet tulevat vaikuttamaan niin Suomen talouteen kuin myös varustamoelinkeinoon. Pakotteet vaikuttavat myös Itä-Euroopan maksuliikenteeseen, ja voivat aiheuttaa vaikutuksia rahtikuljetuksiin.
– Suomen Varustamot tukee Ukrainaa ja tuomitsee Suomen valtion ja EU:n tavoin Venäjän sotatoimet. Ajatuksemme ja myötätuntomme on ukrainalaisten luona. Tuemme Punaisen Ristin työtä ukrainalaisten auttamiseksi.
Lähde: Suomen Varustamojen info