22.06.2022

Suomen Vesitiet ry – 40 vuotta vaikuttamista

“Nykyisissä olosuhteissa yhdistyksen rooli asiantuntijana ja lausuntojen antajana korostuu entisestään”, yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Matti Pajula toteaa.

Vesitiepäivän paneelikeskusteluu: Mitä on tapahtumassa vesikuljetuksille Suomessa? Panelisteina Yara Suomen laivauspäällikkö Anna Näsi, Finnshippingin toimitusjohtaja Oscar von Hertzen ja Meriaura Groupin toimitusjohtaja Bengt-Erik Rosin, Keskustelua moderoi Jukka Salminen.

Suomen Vesitiet ry:n juhlaseminaari Vesitiepäivä pidettiin toukokuussa Helsingissä koronapandemian takia vuoden alkuperäisestä aikataulusta myöhässä kuten niin monet muutkin tapahtumat.

Säätytalolla 9.4.1981 perustetun yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Nesteen eläkkeellä oleva toimitusjohtaja vuorineuvos Uolevi Raade

Vesitiepäivän avajaispuheessa yhdistyksen hallituksen nykyinen puheenjohtaja Matti Pajula kertoi yhdistyksen toiminnan aloittamisen olleen jatkoa Järvi-Suomen kanavatoimikunnan työlle.

– Sitä katsottiin tarpeelliseksi laajentaa siten, että tavoitteeksi tulee koko maan – myös rannikon vesitieverkoston kehittäminen toimintakykyiseksi kokonaisuudeksi.

Yhdistyksen tuli toimia “Suomen vesiliikenteen kehittämiseksi ottaen samalla huomioon vesistöjen muut käyttömuodot sekä virkistys- että ympäristökysymykset”

Matti Pajula on toiminut yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2018.

Viimeisimmän strategian mukaisesti ” Suomen Vesitiet ry:n toiminnan tavoitteena on edistää ja kehittää Suomen vesiliikennettä ja sen toimintaedellytyksiä osana koko maan liikennejärjestelmää”. 

–  Tästä voi todeta, että olemme hyvin lähellä vuorineuvos Raadeen sanomaa perustamiskokouksessa.

Yhdistyksen jäseninä on alusta lähtien ollut kuntia, kaupunkeja, yrityksiä,  yhteisöjä sekä myös yksityishenkilöitä.

“Jäsenkunnassa ovat edustettuina useat eri toimialat ja tahot, kuten metsäteollisuus, muu teollisuus, kuljetus- ja logistiikkaoperaattorit sekä luonnollisesti kaupungit, kunnat ja valtion viranomaistahot.”

Asiantuntijana päätöksenteossa

Pajula totesi, että Suomessa ja koko Euroopassa ollaan monelta osin nyt haastavassa tilanteessa. 

– Elämme suurten muutosten aikaa. Nämä muutokset koskevat voimakkaasti myös Suomen vesiliikennettä ja koko merenkulkusektoria. Logistisen järjestelmän toimivuus korostuu näissä olosuhteissa voimakkaasti. 

– Esimerkiksi energian ja raaka-aineiden kuljetusten reititys pitää monelta osin toteuttaa uudelleen. Saimaan kanavan ja koko Saimaan liikenteen ja satamien tulevaisuus on hämärän peitossa.

Pajulan mukaan tässä tilanteessa myös Suomen Vesitiet ry:n rooli tilanteen seuraajana, informoijana ja keskustelun ylläpitäjänä on merkittävä. 

– Toivottavasti myös näissä olosuhteissa yhdistyksen rooli asiantuntijana ja lausuntojen antajana esimerkiksi eduskuntaan ja muihin viranomaistahoihin säilyy ja korostuu entisestään. Yhdistyksemme jäsenistössä ja hallituksessa on paljon asiantuntemusta, jota on syytä hyödyntää.

Sisävesiliikenteellä on merkittävä rooli vihreässä siirtymässä

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka vieraili Suomen Vesitiet ry:n juhlaseminaarissa. Harakka lupasi ministeriön kuuntelevan herkällä korvalla arvioita sisävesiliikenteen kilpailukyvystä ja sen kehityksestä. Sisävesiliikenteellä on merkittävä rooli vihreässä siirtymässä myös kansallisella tasolla.

– Liikenne 12 suunnitelma kannustaa selvittämään yhteistyössä maakuntien sisävesiliikenteen toimijoiden kanssa miten sisävesiliikennettä voidaan kehittää samalla kun lisätään päästövähennyksiä koskevaa tutkimusta, ministeri Timo Harakka sanoi Vesitiet ry:n juhlaseminaarissa.

– Kuljetusten siirtäminen vesille on usein ympäristöteko ja meillä kymmenien tuhansien järvien maana on tähän valtava potentiaali. Riippuu kuitenkin toimijoiden aidosta halusta siirtää liikennettä vesille vallitsevissa olosuhteissa. Jo ennen kriisiä sisävesikuljetukset kilpailivat haastavassa tilanteessa kumipyöräkuljetusten kanssa.

Lue tiivistelmä ministerin puheesta.

Asiantuntijoiden seminaarin antia

Koko iltapäivän kestävässä tilaisuudessa kuultiin useita ajankohtaisia esityksiä.

Suomen väyläverkon kehittämiseen ja rahoitukseen paneutui Väylävirasto pääjohtaja Kari Wihlman. Väylävirasto toimialajohtaja Virpi Anttilan aiheena oli “Meri- ja sisävesiväylät ja Saimaan kanavan tilannekatsaus.”  Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood kertoi toimintaympäristön muutoksista. 

Väylävirasto pääjohtaja Kari Wihlman ja Vesitiet ry:n toiminnanjohtaja Merja Salmi-Lindgren.

Merenkulun päästökauppa avasi LVM:n erityisasiantuntija Niina Honkasalo. Elinkeinoelämän keskusliitto johtavan asiantuntijan Tiina Haapasalon aiheena oli “EU:n meriliikennealoitteiden vaikutus logistiikkakustannuksiin”. Talvimerenkulun varmistaminen ja yhteistyö Ruotsin kanssa jäänmurrossa oli  Väyläviraston johtavan asiantuntijan ja vesiliikennejohtajan Jarkko Toivolan ja Aker Arctic Technologyn merenkulun myyntipäällikön, Jukka Salmisen aiheena. Suomen Satamaliitto toimitusjohtaja Annaleena Mäkilä avasi puheenvuorossaan sitä, miten satamien investoinnit vauhdittavat liikenteen päästövähennyksiä.

Seminaariyleisöä

Seminaari päättyi paneelikeskusteluun: Mitä on tapahtumassa vesikuljetuksille Suomessa? Alustuksen keskustelulle piti Huoltovarmuuskeskuksen varautumispäällikkö Jukka Etelävuori. Panelisteina olivat Meriaura Groupin toimitusjohtaja Bengt-Erik Rosin, Finnshippingin toimitusjohtaja Oscar von Hertzen ja Yara Suomen laivauspäällikkö Anna Näsi. Keskustelua moderoi Jukka Salminen.

Antoisa päivä päättyi yhdessä nautittuun juhlaillalliseen.

Vaula Aunola

Lisää aiheesta:

Harakka lupaa LVM:n kuuntelevan herkällä korvalla sisävesiliikenteen kehitysehdotuksia

 

Jaa artikkeli