16.08.2018

Suurilla risteilykonserneilla vahva toinen neljännes

Kolme suurta listattua risteilykonsernia – Carnival Corporation & plc, Royal Caribbean Cruises Ltd ja Norwegian Cruise Line Holdings – ovat julkistaneet vahvoja lukuja toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksissaan.
Loppuvuoden suhteen yhtiöiden näkemyksissä oli jonkin verran eroja ja niiden valossa suurin ei aina ole kaunein.

Norwegian Cruise Linen Norwegian Breakaway Itämerellä kesäkuussa 2018. Kuva Kari Martiala.

Norwegian Cruise Line Holdings(NCLH), joka on pienin kolmesta suuresta listatusta konsernista, kasvatti nettotulostaan 13 prosentilla 232,1 miljoonaan dollariin vastaavasta ajankohdasta viime vuonna. Liikevaihto kasvoi myos 13 prosenttia ja saavutti 1,52 miljardia dollaria.

Konsernijohtaja Frank Del Rio totesi, että varaustilanne kaikilla yhtiön päämarkkinoilla oli ollut vahva ja toimet kysynnän kasvattamiseksi olivat tuottaneet menestystä.

Hän odottaa NCLH:n koko vuoden tuloksen ylittävän yhtiön aikaisemman arvion. Del Rio nosti arviotaan osakekohtaisen tuloksen osalta 4,70-4,80 dollariin, kun se ensimmäisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa oli ollut 4,45-4,70 ja vuoden 2017 tilinpäätöstiedotteessa 4,45-4,65. Öljyn hinnannousu leikkasi Del Rion uudesta ohjeistuksesta 10 senttiä osakkeelta. Vuoden 2017 osakekohtainen tulos oli 3,31 dollaria.

Muiden suurten risteilykonsernien tavoin NCLH:nkin investointitahti on ollut kova ja sellaisena myös jatkuu. Tämän vuoden heinäkuun alun ja vuoden 2020 lopun välisenä aikana yhtiö aikoo investoida yhteensä 2,5 miljardia dollaria, joista suurin osa tulee uudisrakennusten osalle, mutta myös olemassa olevaa laivastoa uudistetaan huomattavilla summilla.

Hiukan osavuosikatsauksen julkaisemisen jalkeen NCLH ilmoitti, etta sen premium-markkinoilla toimivan Oceania Cruise-yhtiön neljä, vuosituhannen vaihteessa rakennettua 30.000 bruttotonnin Regatta-luokan laivaa uusittaisiin yhteensä 100 miljoonalla dollarilla.

 

Royal Caribbean Cruises Ltd (RCCL) kohotti nettotuloksensa toisella neljänneksellä 466.3 miljoonaan dollariin edellisvuoden 369.5 miljoonasta ja sen liikevaihto nousi 2,34 miljardiin dollariin 2,20 miljardista.

Richard Fain, RCCL:n konsernijohtaja totesi tiedotteessa, että yhtiön liiketoiminta sujui hyvin, mutta valuuttakurssien heilahtelut ja polttoaineen hinnannousu nakersivat tulosta.

RCCL ennakoi, etta sen osakekohtainen tulos kohoaisi 8,70-8,80 dollariin koko vuoden osalta, mikä oli myos yhtiön aikaisempi ohjeistus. Ilman polttoaineen hinnannousua ja valuuttakurssivaihteluita luku olisi ollut 35 senttiä korkeampi. Viime vuonna RCCL :n osakohtainen tulos oli 7,53 dollaria ja tämän vuoden toisella neljänneksella 2.19 dollaria.

Heinäkuussa yhtiö ilmoitti hankkivansa 66.7 prosentin määräysvallan Monacossa toimivasta Silversea Cruises -yhtiösta, joka operoi luksus- ja ekspeditiomarkkinoilla, miljardin dollarin kauppahinnalla. RCCL:n investointitahti tulee jatkumaan reippaana myös jatkossa, sillä se ennakoi investointien tämän vuoden loppupuolelta vuoden 2022 loppuun saavuttavan 15,9 miljardia dollaria.

 

Carnival Corporation & plc, joka on suurin kolmesta listatusta suuresta risteilykonsernista, kasvatti nettotulostaan 561 miljoonaan dollariin toukokuun lopulla päättyneellä toisella vuosineljänneksellä 379 miljoonasta vuotta aiemmin. Liikevaihto kohosi 4,36 miljardiin dollariin 3,95 miljardista.

Konsernijohtaja Arnold Donald kiitteli tehokkaasti hoidettua toimintaa tuloksen paranemisesta ja totesi, että konsernin keskeisenä strategisena tavoitteena on kasvattaa kysyntää niin, että se on nopeampaa kuin kapasiteetin kasvu.

Kilpailijoistaan poiketen Carnival kuitenkin reivasi alaspäin tulosodotuksiaan loppuvuodelle. Carnivalin tilikausi päättyy sen kahdesta kilpailijasta poiketen 30. marraskuuta.

Amerikkalais-brittiläinen yhtiö odottaa osakekohtaisen tuloksen asettuvan nyt 4,15-4,25 dollariin, kun arvio ensimmäisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa oli ollut 4,20-4,40 dollaria. Syynä oli polttoaineen hinnan nousu, jonka Carnival nyt ennakoi supistavan osakekohtaista tulosta 19 sentillä, mikä oli kuusi senttia enemmän kuin kolme kuukautta vanhempi arvio.

Tuore oheistus on kuitenkin korkeampi kuin sekä tilivuoden 2017 tilinpäätöstiedotteen arvio, joka oli 4,00-4,30 dollaria ja että tilivuoden 2017 luku, joka oli 3,82 dollaria.

Toisin kuin kilpailijansa, Carnival ei tilinpäätöstiedotteessaan kertonut tulevista investoinneistaan. Vuosikertomuksessa, joka on päivätty 30. marraskuuta 2017, se kuitenkin toteaa, että laivanrakennukseen yhtiö aikoo investoida 15,3 miljardia dollaria vuosien 2018-22 aikana. Luvussa ovat mukana tuolla hetkellä tilauksessa olleet alukset.

Teksti Kari Reinikainen

 

 

 

 

Jaa artikkeli