01.09.2020

Taas yksi Suomessa rakennettu risteilyalus romuksi

Risteilyjätti Carnival jatkaa tonniston karsimista kovalla kädellä vanhimmasta päästä. Viime viikon lopulla ounastelut romutettavien laivojen nimistä saivat uutta pontta, kun m/s Carnival Imagination lähti Curacaosta kohti Turkin Aliagassa sijaitsevaa romutustelakka.

Carnival Corporation on aiemmin kertonut yhdeksän risteilyaluksen myymisestä tai romuttamisesta. Vanhoille laivoille on mahdotonta löytää ostajia pandemian kuristaessa kaikkia risteilyalan toimijoita. Näiden romuksi tuomittujen joukossa ovat Suomessa rakennetut Fantasy-luokan alukset m/s Carnival Fantasy ja m/s Carnival Inspiration.

Jo heinäkuun viimeisellä viikolla yhtiö ilmoitti siirtävänsä niin sanottuun kylmään seisokkiin Helsingissä rakennetut m/s Carnival Fascinationin ja m/s Carnival Imaginationin. Nyt viime mainitun kohtalosta on saatu lisäselvyyttä, kun Hietalahdessa vuonna 1995 rakennettu Imagination aloitti viimeisen matkansa kohti naulatehdasta.

CCL:n Fantasy-luokka on sikäli merkittävä aluskatras, sillä juuri nämä risteilyalukset aloittivat suomalaisen laivanrakennuksen uuden nousun. Maailman pisimmän ja siihen saakka edistyneimmän risteilyalusten sarjan (kahdeksan laivaa) kellokas synnytti Wärtsilä Meriteollisuuden raunioille kokonaisen uuden laivanrakennusyhtiön, Masa-Yards Oy:n, ja vieläpä keskellä Suomen siihen asti syvintä lama-aikaa.

Nyt kaksi muutakin Carnivalin laivaa on kokemassa saman kohtalon. Vuonna 1994 valmistunut m/s Pacific Aria ja kolme vuotta aiemmin käyttöön otettu m/s Pacific Dawn ovat aloittaneet matkansa Malesiasta Intian valtameren poikki kohti Suezin kanavaa, Kyprosta ja lopulta Turkkia.

Carnivalin tytärvarustamo P&O Cruises Australian piti alun perin myydä nämä laivat brittiläiselle CMV Cruisesille, mutta pahaksi onneksi ostajaehdokas meni konkurssiin tänä kesänä.

Pandemian yhtenä lieveilmiönä voidaankin pitää turkillaisten laivanromuttamojen kasvanutta työmäärää. Edellyttäen, että koronan toinen aalto ei pane näitäkin yrityksiä polvilleen.

AIDA Cruises aloittaa vasta marraskuussa

Pandemian takia myös Carnivalin saksalainen tytärvarustamo AIDA Cruises viivyttää risteilykauden alkua kahdella kuukaudella ainakin marraskuuhun saakka. Saksankieliselle asiakaskunnalle markkinoitujen risteilyjen piti aloittaa ensimmäisenä Carnival Corporationin tyttärenä risteilybisnekset Euroopassa.

Nyt edelle ehtii toinen Euroopan tytär, sillä Carnivalin omistama Costa Cruises kaavailee Välimeren laivamatkojen aloittamista Italiasta syyskuun aikana. Myös AIDA Cruisesin lippumaa on Italia, mutta saksalaisyhtiö sanoo risteilyjen aloittamisen olevan nykytilanteessa ennenaikaista.

AIDA:n tiedotteessa viitatataan koronatapausten yleistymiseen Norjassa sekä viranomaislupien vaikeuksiin Tanskassa, Baltian maissa ja Saksassa. Niinpä m/s AIDAblun lyhyet reissut Kielistä ja m/s AIDAperlan samanlaiset matkat Hampurista on nyt peruttu.

– Vaikka Norja on meille niin tärkeä pohjoinen risteilymarkkina, uskomme AIDA:n laivojen seilaavan seuraavan kerran Norjaan tai muualle Pohjois-Eurooppaan vasta vuoden 2021 kaudella, AIDA Cruisesin toimistusjohtaja Felix Eichhorn sanoo tiedotteessa.

Tällä tietoa AIDA kaavailee m/s AIDAmarin aloittavan viikon mittaiset risteilyt Kanarian saarilla marraskuun 1. päivänä Las Palmasista käsin. Suunnitteilla on myös matkoja läntiselle Välimerelle sekä Persianlahdelle joulukuussa.

Jaa artikkeli