HaminaKotka Satamassa valmistaudutaan kansainvälisen risteilijäkauden alkuun. Toukokuusta lokakuuhun asti kestävän risteilijäkauden aikana HaminaKotkaan on tämän hetken tilanteen mukaan tulossa kaksikymmentä kansainvälistä risteilijää. Aluksia saapuu sekä Kotkaan että Haminaan tuoden seudulle parhaimmillaan jopa kymmeniä tuhansia matkustajia. Sekä pandemia että maailmanpoliittinen tilanne vaikuttavat osaltaan risteilijäkauden muotoutumiseen, joten muutoksia alusten määrään suuntaan tai toiseen voi tapahtua.
Kotka ja Hamina ovat osoittautuneet kansainvälisesti houkutteleviksi risteilykohteiksi muun muassa sijainnin sekä monipuolisen retki- ja ohjelmatarjonnan ansiosta. Lyhyet välimatkat, puhdas luonto ja luonnon tarjoamat elämykset ovat selkeitä etuja kilpailtaessa muiden Itämeren risteilysatamien kanssa.
Risteilymatkustajista pääsääntöisesti vajaa puolet osallistuu erilaisille ohjatuille retkille ja reilu puolet tutustuu kohteeseen omatoimisesti hyödyntäen paikallisten yritysten palveluita.
Alkavaan risteilijäkauteen valmistautumisen lisäksi HaminaKotka Satamassa tehdään kovasti töitä myös tulevien vuosien eteen. Risteilyliikenne Itämerellä on kasvussa ja satamayhtiön mukaan odotukset kausille 2023–25 ovat hyvin myönteiset.
Metsäteollisuuden työtaistelut näkyvät liikenteen laskuna
HaminaKotka sataman kautta kulki tammi-helmikuussa 2 235 751 tonnia tavaraa, joka on 10,8 prosenttia edellistä vuotta vähemmän. Pääliikenteiden sisällä on tyypillisiä alkuvuoden ajallisista jaksotuksista johtuvia eroja, mutta käytännössä koko liikenteen lasku selittyy metsäteollisuuden työtaisteluilla. Ukrainan kriisi ei vielä näy luvuissa.
HaminaKotka sataman vientiliikenne laski 11,1 prosenttia, HaminaKotkan toimitusjohtaja Kimmo Naski kertoo tiedotteessaan.
– Eniten vähenivät sellu (-36,4 %), paperi (-26,8 %) ja kuivabulk (-21,7 %). Viennin puolella nousussa olivat viime vuoden murheenkryyni nestebulk (+35,7 %) ja sahatavara, joka ei kuulu työtaisteluiden piiriin (+13,6 %).
Tuonti laski 9,9 prosenttia. Eniten supistuivat työtaisteluista johtuen raakapuun laivaukset (-22,9 %). Laskusuunnassa olivat lisäksi nestebulk (-11,1 %) ja kappaletavara (-6,5 %). Nousua tuonnissa kertyi kuivabulkista (+7,1%) ja luokasta “muu tavara” (+15,5 %).
Kauttakulkuliikenne laski tarkastelujaksolla 9,8 prosenttia. Pienimuotoinen kotimaanliikenne lisääntyi selvästi. Kontit vähenivät pääasiallisesti työtaisteluista johtuen. Laivoja satamassa kävi lähes saman verran kuin vuosi sitten (-1,3 %).