• Navigator
  • Mediatiedot
  • Ota yhteyttä
  • Tilaa uutiskirje
  • Meriliikenne ja varustamot
  • Meriteollisuus
  • Satamat ja logistiikka
  • Turvallisuus ja ympäristö
  • Tutkimus ja koulutus
  • Nimitykset
  • Blogit
  • Navigator 100
  • sivusto englanniksi

Finnlinesin Tapani Voionmaa Suomen Varustamot ry:n hallituksen puheenjohtajaksi

Finnlines Oyj:n lakiasianjohtaja Tapani Voionmaa on valittu Suomen Varustamot ry:n hallituksen puheenjohtajaksi kaudelle 2015–2017.

Suomen Varustamot ry on elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka jäsenistöön kuuluu 25 suomalaista varustamoa ja yli sata alusta.

Meriliikenne ja varustamot

10.12.2015

Merikarhu ei sovi lapsen etunimeksi

Maistraatti oli nimilautakunnan lausunnon hankittuaan hylännyt vanhempien ilmoituksen siltä osin kuin he olivat ilmoittaneet poikalapsensa kolmanneksi etunimeksi Merikarhu. Nimi on muodoltaan kotimaisen nimikäytännön vastainen.

Uutiset

09.12.2015

Merikuljetusmarkkinoiden suhdanteissa näkyvissä lievää elpymistä

Varustamobarometrin 2015 mukaan merikuljetusmarkkinoiden suhdannetilanne on parantunut viime vuoteen verrattuna. Hajonta vastaajien kesken on kuitenkin edelleen suurta. Tulevaisuus nähdään positiivisena, mistä osoituksena on tulevia suhdanteita kuvaavan saldoluvun vaihtuminen negatiivisesta positiiviseksi. Polttoaineen hinnan romahdus näkyy alentuneina rahtihintoina. Teemakysymyksellä kartoitettiin varustamojen älyliikenteen suunnitelmia. Kehityksen oletetaan olevan nopeaa lähivuosien aikana: kolme neljästä vastaajasta aikoo lisätä tietoteknisten (ICT) ratkaisujen käyttöönottoa vuoteen 2020 mennessä.

Tiedot ilmenevät Turun yliopiston Brahea-keskuksen merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen yhteydessä toimivan Shortsea Promotion Centerin julkaisemasta Varustamobarometristä, joka kartoittaa varustamoalan ylimmän johdon näkemyksiä merikuljetusten ja varustamoalan kehityksestä.

Meriliikenne ja varustamot

09.12.2015

Paatero poistaisi väylämaksut

Oppositiopuolue SDP:n kansanedustaja Sirpa Paatero on tehnyt lakialoitteen väylämaksujen poistamiseksi. Paateron aloitteen mukaan vuonna 2005 säädetty väylämaksulaki kumottaisiin ensi vuoden alusta.

Vastaavasti Paatero on jo lokakuussa tehnyt talousarvioaloitteen, jolla 44,8 miljoonan euron väylämaksutulo poistettaisiin valtion ensi vuoden budjetista.

Meriliikenne ja varustamot

07.12.2015

Aspo hankkii kaksi suurta kaasukäyttöistä kuivalastialusta

Itämerellä kuivia irtolasteja kuljettava Aspon ESL Shipping -varustamo rakennuttaa kaksi suurta, nesteytettyä maakaasua käyttävää 1A-jääluokan irtolastialusta.

Investoinnin kokonaisarvo on noin 60 miljoonaa euroa ja sen rahavirta jakautuu vuosille 2015-2018 takapainotteisesti.

Sinotrans & CSC Qingshan Shipyardin telakalla Kiinassa rakennettavat laivat tulevat liikenteeseen vuoden 2018 alkupuolella.

Meriliikenne ja varustamot

26.11.2015

Itämeren alueen satamien turvallisuuteen panostetaan rajat ylittävällä yhteistyöllä

Itämeren alueen toimijoiden kykyä varautua onnettomuuksiin halutaan parantaa yhdenmukaistamalla Itämeren alueen pelastuslaitosten ja satamien turvallisuuskäytäntöjä. Turun yliopiston johtama yhteistyöhanke sai EU:n Itämeriohjelmalta rahoituksen vuosille 2016–2019.

Onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn ja hallintaan keskittyvä hanke (HAZARD) tarkastelee kuljetusten turvallisuuskysymyksiä Itämeren alueen satamissa.

Satamat ja logistiikka

26.11.2015

Suomen ja Ruotsin satamat yhteistyöhön ympäristöasioissa

Kolme Suomen TEN-T-ydinsatamaa – Turku, Naantali ja HaminaKotka – yhteistyössä Tukholman Sataman ja Viking Linen kanssa, investoivat 8,1 miljoonaa euroa pienentääkseen laivaliikenteen ympäristövaikutuksia Itämereen.

Satamat ja logistiikka

25.11.2015

Silja Serenadella panostetaan lapsiperheisiin

Meriliikenne ja varustamot

23.11.2015

Ammattitaidon taso laivoissa laskenut, läheltä piti -tilanteita on merellä viikoittain

Suomen valtion luotsausyhtiö Finnpilot Pilotage Oy:n luotsausjohtajaa Kari Kososta huolestuttaa.

– Joka viikko on läheltä piti -tilanteita. Kymmenen viime vuoden ajan ammattitaidon taso laivoissa on laskenut ja ääripäät hyvän ja huonon välillä osaamisen välillä kasvavat koko ajan, Kosonen sanoo.
Juttu perustuu SSS.fi artikkeliin.

Uutiset

22.11.2015

Digitalisoituva meriteollisuus ja tulevaisuuden energiaratkaisut esillä Navigate-messuilla

Meriteollisuuden ja –logistiikan ammattilaiset kohtaavat Turun Messukeskuksessa toukokuussa 2016. Joka toinen vuosi järjestettävillä Navigate-messuilla kuullaan alan huippupuheenvuoroja. Messukeskuksessa on yli sata alan näytteilleasettajaa. Tapahtuma järjestetään 18.-19.5.2016.

Uutiset

18.11.2015

Kiina rakentaa ensimmäisen risteilyaluksensa. Suomalaisyritykset mukaan

Kiinan meriteollisuus ottaa suuren harppauksen aloittaessaan ensimmäisen matkustajaristeilijän rakennustyöt. Finpron mukaan Shanghain risteilijäprojekti avaa suomalaisisille meriteollisuusyrityksille merkittävän kohteen tarjota osaamistaan.

– Reilulla 20 suomalaisella meriteollisuusyrityksellä on jo vahva jalansija Shanghaissa. Niille uusi Waigaoqiaon risteilyalusprojekti on selkeä kohde tarjota osaamistaan. Waigaoqiaon telakka Shanghaissa kiinnostaa etenkin suomalaisia laivalaite- ja järjestelmätoimittajia, myös sellaisia, jotka eivät ole etabloituneet Kiinaan, kertoo Finpron Finland Maritime and Offshore -kasvuohjelman johtaja Ulla Lainio.

Uutiset

16.11.2015

Kormarine 2015 – Aasian toiseksi suurin merialan messutapahtuma

Meriteollisuus

11.11.2015

Gasum tuo LNG:n Suomeen Viipuriin rakennettavasta terminaalista

RF Government expands limits of port Vysotsk through inclusion of land for LNG terminal

RF Government Decree dated October 31, 2015 (No 2212-р) expands the limits of seaport Vysotsk (Leningrad Region) through inclusion of the plot of land intended for construction of an LNG terminal with the capacity of 660,000 t at the Ryuyevyalinnieme peninsula. According to the statement, the decision on port Vysotsk expansion was approved in view of implementing the investment project on construction of a terminal for production and transshipment of liquefied natural gas.
LNG is to be transshipped to regasification terminals in the Gulf of Bothnia under the preliminary agreement with Gasum Oy (Finland).

Uutiset

11.11.2015

Silja Linen laivojen uudistaminen jatkuu – mittavia muutoksia Silja Serenadella

Helsingin ja Tukholman välillä liikennöivä m/s Silja Serenade matkaa kahdeksi viikoksi Rauman telakalle tänään 9.11.2015. Laivalle tehdään huolto-ohjelmaan kuuluvan teknisen telakoinnin yhteydessä useita matkustajille näkyviä uudistuksia. Viimeksi Silja Serenadea uudistettiin merkittävästi vuoden 2014 alussa.

Silja Serenade palaa uudistuneena liikenteeseen 23.11.2015. Silloin sen piipussakin hymyilee päivitetty hylje Silja Linen logon mukaisesti. Silja Serenaden sisaralus m/s Silja Symphony uudistetaan tammikuussa 2016.

Silja Serenadelta remontin myötä poistuvaa irtaimistoa myydään Olympiaterminaalissa Siljan nimipäivänä eli 22.11.2015 klo 12-15. Myytävänä on tuolloin mm. käytöstä poistettuja lamppuja, tauluja, koriste-esineitä ja lautasia. Tempauksen tuotto ohjataan Lastenklinikoiden kummit ry:lle.

Meriliikenne ja varustamot

09.11.2015

Merialan messut Turun Auriga Business-centerissä

Uutiset

06.11.2015

Uusi verkkolehti Lumen tuo arktisen osaamisen esille

Lapin AMK alkaa julkaista verkossa uutta aikakauslehteä. Lumen-lehden ensimmäinen numero ilmestyy joulukuussa.

Lehden tarkoituksena on levittää pohjoista tutkimustietoa ja arktista osaamista. Sisällössä saavat sijansa sekä vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit että tieteen popularisoimiseen tähtäävät ja muut yleistajuiset kirjoitukset.

Lehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa ja kullekin numerolle määritellään erityisteema. Joulukuun 8. päivänä ilmestyvän ensimmäisen numeron teemaksi on valittu Arktisuudesta elinvoimaa. Numeron päätoimittaa rehtori Martti Lampela ja teemakolumnin laatijaksi on lupautunut elinkeinoministeri Olli Rehn.

Uutiset

05.11.2015

Uutta yhteistyötä teknologiayritysten ja korkeakoulujen välille

Turku Future Technologies (TFT) on ensi vuonna käynnistyvä koulutus-, tutkimus-, kehitys- ja innovaatioverkosto, joka tuo korkeakoulujen huippuosaamisen teknologiateollisuuden yritysten ulottuville. TFT tarjoaa yrityksille verkoston, jonka kahdeksasta korkeakoulusta valmistuu vuosittain noin 2 300 alan osaajaa. Tavoitteena on vahvistaa teknillistä osaamista sekä Turun alueen ja Lounais-Suomen tunnettuutta ja vetovoimaa tekniikan alan osaamiskeskittymänä. Uuden toimintamallin hyödyt ulottuvat koko Suomeen.

Meriteollisuus

03.11.2015

Suomen ABB:lle 60 miljoonan dollarin Azipod®-potkurikäyttötilaus kahteen uuteen risteilijään

Uutiset

03.11.2015

Parlamentti hyväksyi uudet ilman epäpuhtauksien kansalliset päästörajat

Euroopan parlamentti antoi keskiviikkona tukensa komission suunnitelmalle tiukentaa kansallisia päästörajoja kuuden ilman epäpuhtauden, mukaan lukien typen oksidien, hiukkasten ja rikkidioksidin, osalta. Huonon ilmanlaadun on arvioitu aiheuttavan vuosittain EU:ssa 400 000 ennenaikaista kuolemaa, minkä lisäksi tiukempien päästörajojen myötä voitaisiin vähentää ilman pilaantumisesta aiheutuvia kustannuksia jopa 40 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä.
Parlamentti kehottaa komissiota harkitsemaan toimia kansainvälisen merenkulun päästöjen vähentämiseksi erityisesti EU-maiden aluevesillä ja talousvyöhykkeillä ja ehdottamaan tarvittaessa asiasta uusia sääntöjä.

Turvallisuus ja ympäristö

03.11.2015

DONG Plans World’s Largest Offshore Wind Farm

Uutiset

29.10.2015

Shell, Transocean put off deliveries of two drillships

Shell EP Wells Equipment Wells Services BV, Swiss offshore rig contractor Transocean Ltd., and Daewoo Shipbuilding & Marine Engineering Co.(DSME) have together agreed to delay by 12 months the operating and delivery contracts of the Deepwater Pontus and Deepwater Poseidon newbuild ultradeepwater drillships.

Transocean says the delay won’t impact the duration or dayrate of the original 10-year operating contracts for the drillships. Parties will be compensated for the postponement. The specific terms are not disclosed.

Uutiset

28.10.2015

Lataa lisää

UUSI JULKAISU

Monipuolinen Meriala 2024 kansi
“Merialalla pääset muuttamaan maailmaa”

Blogit

Ulla Tapaninen
24.9.2026

Ulla Tapaninen

Tallinnan teknillisen yliopiston meriliikenteen professori.

Ulla Tapanisen blogipalsta.

Merenkulun megatrendit
Maj Malmelin
18.9.2026

Maj Malmelin

Viestintäpäällikkö, Suomen Varustamot Ry

Ship Happens – kun nuoret etsivät paikkaansa, mitä me näytämme heille?
Maija Mattila
30.1.2026

Maija Mattila

Työmarkkina- ja lakiasianjohtaja
Reservin majuri

Suomen Varustamot

Eurooppalaista merenkulkua ei olisi ilman miehistökustannusten palautusta
FMC Yearbook 2021 cover

The yearbook tells about the activities of significant Finnish maritime companies and organisations. It’s published both in print and online.

Read more at fmc-yearbook.com

Tilaa Navigatorin uutiskirje

Navigator-lehden maksuton uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Tilauksen voi peruuttaa kirjeen alalaidasta löytyvän linkin kautta.

Tapahtumakalenteri

« syyskuu 2026 » loading...
ma ti ke to pe la su
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4

Luetuimmat

  • Suomen Hopealinjan toiminta päättyy
    28.8.2026
  • Viking Line perustaa uuden johtoryhmän – kaksi johtotehtävää on auki
    8.9.2026
  • Royal Caribbeanin viidennen Icon-luokan aluksen rakentaminen alkoi Meyer Turun telakalla
    14.9.2026
  • Helsingin satamatunnelin rakentaminen viivästyy
    3.9.2026
  • Coolcation-trendi lisäsi Viking Linen kansainvälisten matkustajien määrää
    24.9.2026

Nimitykset

Mari Starck Suomen Satamien johtavaksi asiantuntijaksi
Tomi Rautio Euroports Finlandin toimitusjohtajaksi
Turun Sataman johtajaksi Minna Pirkkanen

Toimitus suosittelee

Suomen uusi meriteollisuusstrategia julkaistiin – kasvupotentiaalin hyödyntäminen vaatii konkreettisia toimia
Lauttaliikenne sähköistyy – pidemmät sopimuskaudet mahdollistavat investoinnit
DNY Finland rakentaa Suomen uuden jäänmurtajan
Aino rakennetaan Helsingissä ja Porissa
Neste rakennuttaa ja pitkäaikaisrahtaa kaksi uutta panamax-luokan tuuliavusteista tuotetankkeria
Metanolibunkraus mahdollista Vuosaaren satamassa
Suomi sai myönteisen arvion merenkulun IMSAS-auditoinnissa
Moni kesätyöntekijä löytää uran merenkulusta
Laivastolehti nro 5/1926: ”Laivanrakennus on metalliteollisuuden kruunu”
Merivoimien toinen Pohjanmaa-luokan monitoimikorvetti laskettiin vesille Raumalla
NavigatorInternational nostoja

Nordic-Baltic Maritime Forum in Helsinki: Different approaches to tackling the energy transition amidst geopolitical turbulence

Finnish Maritime Actors Actively Engaged at Naval Québec

Auramarine delivers methanol fuel supply systems for Finnlines

Time Charter Agreement with Stena Line for mv Mistral

New LNG Bunker Vessel

ABB Azipod® propulsion to power new Canadian icebreaker

From ship deals to a broad SAMK–AMC cooperation

ESL Shipping is renewing its fleet – sells m/s Kallio to a Norwegian company

Aboa Mare Invests in an Advanced Engine Room Simulator

AtoB@C Shipping welcomes Ventumar to the fleet

Steerprop to deliver world’s largest mechanical azimuth propulsors for polar research vessel

Green Handy project progresses with model tests

Wärtsilä engines selected to deliver reliable power for U.S. data center

NIS2: A catalyst for improving maritime cybersecurity

Biomar delivered to AtoB@C Shipping – production of the last vessel of the series begins

MAKINEN completed a comprehensive interior refurbishment project onboard AIDAdiva

Navigatormagazine

Julkaisija

Osakeyhtiö Laivastolehti

Kustantaja ja toimitus

Avone


Tietosuoja

Tilaa Uutiskirje

Aiheet

  • Meriliikenne ja varustamot
  • Meriteollisuus
  • Satamat ja logistiikka
  • Turvallisuus ja ympäristö
  • Tutkimus ja koulutus
  • Nimitykset
  • Blogit
  • Navigator 100

Mediamyynti

Otso Aunola
+358 (0)46 560 4044
otso@avone.fi

MEDIAMYYNTI

Päätoimittaja

Kari Martiala
+358 (0)45 675 7122
kari.martiala@outlook.com

Yhteistyössä

Meriliitto_logo Meriteollisuus_logo suomen_varustamot_logo laradi_logo satamaoperaattorit logo suomen_satamaliitto_logo logy_logo shipbrokers logo FTA-logo
Varustamosäätiö
Meriupseeriyhdistys ry Meriupseeriyhdistys ry
Laivapäällystöliitto_navigator
Konepäällystöliitto
Luotsiliitto.
Suomen merimuseon tuki ry Suomen merimuseon tuki ry
X

Tilaa uutiskirje

Navigator-lehden maksuton uutiskirje tuo ajankohtaiset artikkelit suoraan sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa.

Kiitos, uutiskirjeen tilaaminen onnistui.

Tilaaminen epäonnistui. Tarkista sähköpostiosoite ja yritä uudelleen.