Meyer Turku investoi tänä keväänä 30 miljoonaa euroa uuteen 1200 tonnin nosturiin. Investointi on tällä hetkellä loppusuoralla suunnittelun ja tarjousten osalta, tavoite on saada uusi nosturi käyttöön keväällä 2018.
Turun telakka on nousukiidossa, telakan tuotanto lähes kaksinkertaistuu vuoteen 2020 mennessä. Tämän kehityksen tukemiseksi ja mahdollistamiseksi Meyerin perhe toteuttaa nyt ensimmäisen isojen investointien sarjasta.
”Seitsemän tappiollisen vuoden jälkeen teimme viime vuonna positiivisen tuloksen. Tämä luo luottoa Turun telakan tulevaisuudelle, ja teki myös mahdolliseksi investoinneista keskustelemisen pankkien kanssa. Tarvittavien investointien lista on hyvin pitkä, ja meidän on täytynyt hyvin tarkkaan harkita mihin investointeihin ryhdymme ensimmäiseksi, Meyer Turun toimitusjohtaja Jan Meyer sanoo ja jatkaa:
”Tänään voin ilokseni ilmoittaa, että ensimmäinen merkittävä investointimme on uusi 1200 tonnin nosturi, jonka hinnaksi arvioidaan 30 miljoonaa euroa.”
Varatoimitusjohtaja Tapani Pulli kertoo, että uusi nosturi auttaa osaltaan nostamaan Turun telakan tuotantoa vaadittaviin määriin.
”Uusi 1200 tonnin nosturi yhdessä vanhan 600 tonnin nosturimme kanssa kolminkertaistaa päivittäisen nostokapasiteettimme, ja mahdollistaa yhä isompien ja pidemmälle varusteltujen lohkojen rakentamisen ja nostamisen. Voimme myös toimia jatkossa entistäkin teollisemmin ja tehokkaammin, mikä turvaa nykyisten ja tulevien työntekijöidemme tulevaisuutta. Turku saa uudesta nosturista myös uuden maamerkin”, Pulli sanoo.
Nosturi ei jääne Meyer Turun ainoaksi investoinniksi, seuraavaksi suunnitellaan merkittävää panostusta runkotuotantoon.
”Eikä sovi unohtaa panostuksiamme työntekijöihin laivanrakentajakoulumme tehostetuissa koulutuksissa. Meillä on noin 200 työntekijän palkkaustarve seuraavina kahtena vuotena. Onneksi laivoja rakentavat yhä taitavat suunnittelijat ja rakentajat. Tämä kaikki on osa pitkän aikavälin suunnitelmaamme kilpailukykymme takaamiseksi valtiorahoitteisia kiinalaisia telakoita vastaan”, Jan Meyer sanoo.
Meyer Turku on erikoistunut risteilijöiden, lauttojen ja erikoisalusten rakentamiseen. Syyskuun alusta 2014 alkaen Meyer Turku on palkannut 140 uutta työntekijää, näistä 100 tuotantoon. Meyer Turulla on 1500 työntekijää.