31.05.2019

ABB avasi arktisen keskuksen Murmanskissa

Arktisen merenkulun ja erityisesti Koillisväylän liikenteen kasvu on saanut ABB:n avaamaan huolto- ja teknologiakeskuksen Murmanskiin. Uusi ABB Marine Service Center vastaa jäävahvistetun tonniston voimansiirto- ja potkurilaitteiden huollosta ja korjauksista sekä laivojen automaatioteknologian kehittämisestä.

Kuva ABB
Hiljattain avattu Marine Service Center jatkaa ja laajentaa ABB:n kymmenvuotista läsnäoloa Venäjän arktikalla. Yhtiö avasi ensimmäisen toimistonsa Murmanskiin jo vuonna 2009, huomattavasti nykyistä vaatimattomammissa aloissa. Ensimmäisenä toimintavuonna ABB:n henkilöstö huolsi 15 jäävahvistettua alusta.
Koillisväylän liikenteen ja alusten palvelutarpeen kasvua kuvastaa se, että tänä vuonna Murmanskin uudessa keskuksessa huolletaan noin 50 alusta ja satakunta ABB Azipod -ruoripotkurilaitetta, yhtiö arvelee.
– Murmanskin Marine Service Centerin avaaminen on meille todella merkittävä askel Venäjällä. Pyrimme palvelemaan asiakkaidemme huoltotarpeita paikallisesti kaikkialla, ja Murmanskista tulee uusin lisäys ABB:n maailmanlaajuiseen huoltoverkostoon, ABB Marine & Ports -liiketoimintayksikön CEO Juha Koskela sanoo yhtiön tiedotteessa.
Toimitusjohtaja Koskelan mukaan yhtiön kaikki meriteknologian keskukset päivystyvät 24/7 -tyyppisesti kellon ympäri ja ne vastaavat alusten koko elinkaaren mittaisista huolto- ja korjaustarpeista.
Huolto pelaa nyt Koillisväylän molemmissa päissä
Murmanskin arktisen keskuksen 2 000 neliömetrin tilat on varta vasten rakennettu huoltokeskuksen tarpeisiin nostureineen ja muine laitteineen. Keskukseen kuuluu myös varasto Azipod -laitteita ja sähkötarvikkeita varten. Järjestely lyhentää osien ja tarvikkeiden toimitusaikoja Murmanskiin, joka on maailman suurin napapiirin pohjoispuolella sijaitseva kaupunki.
ABB Marine & Ports Russian paikallisjohtaja Sergei Shevchuk sanoo, että ensi alkuun keskuksessa työskentelee parisenkymmentä henkilöä, joista 12 on insinöörejä. Hänen mukaansa Murmanskin keskus täydentää hyvin yhtiön toista, Venäjän kaukoidässä Sahalinilla sijaitsevaa huolto- ja teknologiakeskusta.
Azipodit ovat ansainneet kannuksensa kovissa jääoloissa
Koillisväylällä ja muilla pohjoisilla merillä käytetään paljon ABB:n teknologiaa, sillä yhtiö on toimittanut Azipod -ruoripotkurijärjestelmät jo yli 80 jäänmurtajaan tai jäävahvistettuun rahtilaivaan. Azipodien avulla jäävahvistettu tonnisto kykenee etenemään jopa pari metriä paksussa kiintojäässä ilman murtaja-apua. Koska Azipodit pyörivät 360 astetta akselinsa ympäri, ne helpottavat ratkaisevasti kovissa jääoloissa kulkemista.

Murmanskin keskus tarjoaa myös venäjänkielistä tukea ABB Ability -palveluissa, joiden avulla valvotaan alusten koneita ja laitteita sekä niiden mittareita ja antureita maailmanlaajuisesti. ABB Ability kehittää iot-laitteiden kautta myös ennakoivia huoltopalveluja varustamoille.

Jaa artikkeli