17.04.2019

ABB:n pääjohtaja Spiesshofer eroaa

Hallituksen puheenjohtaja Peter Voser toimii väliaikaisena pääjohtajana. Samaan aikaan ABB julkaisi myös alkuvuoden tuloksensa. Liikevaihto kasvoi neljä prosenttia 6,8 miljardiin dollariin.

-Tavoitteidemme saavuttamiseksi jatkamme Power Grids -liiketoiminnan divestointia suunnitelmien mukaan, yksinkertaistamme yhtymän organisaatiorakennetta ja toteutamme kustannussäästöjä, Peter Voser toteaa.

ABB:n hallitus on yhdessä pääjohtaja Ulrich Spiesshoferin (55) kanssa päättänyt, että Spiesshofer luopuu tehtävästä, jota hän on hoitanut vuodesta 2013 lähtien. Hallituksen puheenjohtaja Peter Voser (61) ryhtyy väliaikaiseksi pääjohtajaksi nykyisen tehtävänsä ohella. Muutos astuu voimaan välittömästi, ja uuden pääjohtajan virallinen haku on aloitettu. ABB:n talousjohtaja on Timo Ihamuotila.

”Haluan ABB:n hallituksen ja henkilöstön puolesta henkilökohtaisesti kiittää Ulrichia. Hän on ollut ABB:n asiakkaisiin ja henkilöstöön sitoutunut ja omistautunut pääjohtaja, ja jo ennen pääjohtajuutta, vuodesta 2005 lähtien, vaikuttanut ABB:n muissa johtotehtävissä. Ulrichin johdossa ABB:stä on tullut teollisuuden digitalisaatioon keskittyvä globaali teknologiajohtaja. Hän teki yrityksessä strategista asemointia ja vauhditti kasvua kaikissa liiketoiminnoissa. Toivomme hänelle kaikkea hyvää tuleviin haasteisiin”, Peter Voser toteaa yhtiön tiedotteessa.

”Keskitymme jatkossakin ABB:n strategian toteuttamiseen ja tuottamaan arvoa osakkeenomistajille. Keskeisten taloudellisten tavoitteidemme saavuttamiseksi jatkamme Power Grids -liiketoiminnan divestointia suunnitelmien mukaan, yksinkertaistamme yhtymän organisaatiorakennetta ja toteutamme kustannussäästöjä. Lisäksi neljä uutta johtavaa liiketoimintaamme keskittyvät vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin digitalisaatiossa, sähköistyksessä, automaatiossa ja robotiikassa”, Voser lisää.

Ulrich Spiesshofer totesi: ”Neljäntoista vuoden ajan olen sitoutunut sataprosenttisesti henkilöstöömme ja asiakkaisiimme. Nyt luovutan Peterille trimmatun ABB:n, jonka reitti on selvä ja vauhti vain kasvaa. Haluan kiittää lämpimästi kollegoita ympäri maailman, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita sekä hallitusta. On ollut etuoikeus palvella tätä erinomaista yhtiötä lähes puolentoista vuosikymmenen ajan, niin johtokunnassa kuin pääjohtajana. Aion nyt ottaa hieman vapaata ennen kuin teen päätöksiä jatkosta. Toivotan ABB:n globaalille tiimille hyvää jatkoa sydämeni pohjasta.”

Sveitsiläinen Peter Voser on ollut ABB:n hallituksen puheenjohtaja vuoden 2015 huhtikuusta lähtien. Ennen sitä hän oli Shellin toimitusjohtaja vuosina 2009–2013 ja talousjohtaja vuosina 2004–2009. Vuodesta 2002 aina vuoden 2004 lokakuuhun hän oli ABB:n talousjohtaja ja tärkeässä roolissa yhtiön onnistuneessa suunnanmuutoksessa. Voserilla on myös merkittävää kokemusta hallitustehtävistä johtavissa yrityksissä, kuten Roche, IBM, Catalyst, Temasek Holdings ja Singaporessa toimiva PSA International.

 

Alkuvuoden tulos julki

ABB julkisti keskiviikkona myös alkuvuoden tuloksensa. Liikevaihto kasvoi neljä prosenttia 6,8 miljardiin dollariin ja operatiivinen käyttökate nousi kymmenen prosenttia 766 miljoonaan dollariin. Tilausten määrä kasvoi kolme prosenttia 7,6 miljardiin dollariin.

ABB myi Power Grids -divisioonan kuuluvat yksiköt Hitachille viime joulukuussa noin kuudella miljardilla, mutta yhtiön osakekurssi ei ole kaupasta piristynyt.

 

Jaa artikkeli