17.09.2018

LNG on vain välivaihe matkustajalaivojen energiaratkaisuna

Matkustajalaivojen osalla tavoitteena on päästä kokonaan eroon päästöista ilmakehään, mutta tässä vaiheessa ei vielä ole selvilla kuinka tähän tavoitteseen päästään ja milloin se tapahtuu, toteaa Vesa Marttinen, Wärtsilän risteilyaluksista, lautoista ja superjahdeista vastaava toimialajohtaja.
– LNG, jonka käyttö polttoaineena on nyt nopeassa kasvussa, on lopulta vain välivaihe tässä kehityksessä, hän jatkaa. Sitä saadaan sekä luonnosta että voidaan valmistaa sekä metanolista että biopolttoaineista.

Viking Graceen tankataan LNG:tä. Kuva Viking Line.

Tulevaisuudessa sekä aurinko- että tuulivoimaa tullaan käyttämään myös matkustajalaivoissa ja patteriteknologian kehitystä tullaan niin ikään hyödyntämään. – Risteilyalukset viettävät paljon aikaa satamissa. On mahdollista, että tulevaisuudessa tuuligeneraattori voi ladata akkuja laivan ollessa satamassa, Marttinen toteaa.

Toinen mahdollinen skenaario on se, että kun nykyisin laivassa on esimerkiksi neljä dieselmoottoria, tulevaisuudessa samanlaisessa laivassa onkin niitä enää kolme ja neljäs on korvattu akuilla.

Suuret risteilyalukset johtavat kehitystä, kun katsotaan systeemien tehokkuuden parantamista. Tämä koskee paitsi itse propulsiota, niin myös esimerkiksi ilmastointia, jätteen- ja jätevesien käsittelyä, ihmisten liikumista laivalla ja reitin suunnittelua jne.

Paitsi yksittäisten laivojen kohdalla, tämä pitää myos paikkansa tehokkuuden parantamisessa koko toimialalla. Yhtiöt investoivat suuria rahasummia uusiin laivoihin, mutta ne myös päivittävät olemassa olevien alusten laitteistoja niiden tehokkuuden parantamiseksi.

Norjan vuonoissa liikennöivat lautat puolestaan johtavat kehitystä, kun katsotaan yksittäisten, uusien energiaratkaisuiden kehittämistä. Tähän vaikuttavat ympäristömääräykset. Kotimaan liikenteessä liikennöivien alusten sertifiointi on lisäksi helpompaa kuin kansainvälisessä liikenteessä käytettävien, mikä helpottaa uuden tekniikan kokeilua.

Risteilylaivoissa energian tarve on paljon suurempi kuin lyhyen matkan lautoissa, joten jälkimmäisten kohdalla erilaiset hybridiratkaisut tulevat hallitsemaan kuvaa.

– LNG on tassa suhteessa sillanrakentaja, Marttinen sanoo ja jatkaa, että erilaisten energiamuotojen – aurinko-ja tuulivoimasta polttoainekennoihin  – kokeilu käytännössa tulee aikaa myöten antamaan selvemmän käsityksen siitä, kuinka suurten risteilyalusten energiantarve katetaan.

Asiakkaat vaativat varustamoilta ympäristötekoja

Viime marraskuussa pidettiin Lontoossa tulevaisuuden matkustajalaivojen polttoaineita ja ymparistövaikutuksia käsitellyt tilaisuus, jonka yhteydessä norjalaisen Hurtigruten-varustamon tiedotusjohtaja Rune Thomas Egetotesi, että asiakkaat vaativat heiltä toimia ymparistövaikutusten vähentämiseksi.

Yhtio esimerkiksi lopetti raskaan polttoöljyn käytön laivoillaan, vaikka se tuolloin esimerkiksi IMO:n määräysten mukaan olisi edelleen ollut sallittua, ilman pakokaasupesureiden asentamistakin. Hurtigrutenin kahteen, Norjassa rakenteilla olevaan laivaan tulee hybridipropulsiojarjestelmä, jossa on mukana akut.

Helge Hermansgard, DNV-GL luokituslaitoksen risteilyaluksista vastaava johtaja, totesi että vetyä voidaan valmistaa suuria määriä luonnonkaasusta tai metanolista, mutta sillä ei kuitenkaan olisi suurta merkitystä kasvihuonekaasujen vähentämisessä.

Atomivoima sitä vastoin kyllä vastaisi tähän haasteeseen, mutta sen kayttö ei tule kysymykseen poliittisten asioiden takia.

– Tähän ongelmaan ei ole olemassa yhtä ja oikeaa ratkaisua – akut esimerkiksi vievät paljon tilaa, joten ne eivät sovellu suuriin aluksiin, joilla on suuri energian tarve, hän totesi.

Jo tuotannossa olevia aluksia ei voi päivittää LNG:lle

– LNG on askel kohti nollapäästöjä, mutta se vie paljon tilaa, joten se ei sovellu pieniin aluksiin, totesi Tom Strang, joka vastaa merenkulkuun liittyvistä asioista Carnival Corporation & plc- konsernissa.

Dieselmoottoreilla saavutetaan 50% hyötysuhde, jota on mahdollista nostaa 10-20 prosenttiyksikköa hukkalämmon talteenotolla. Akuilla on mahdollista saavuttaa 90% hyötysuhde, mutta mikä on akkujen valmistamisen vaikutus ymparistöön, Strang kysyi.

Carnivalilla on tilauksessa LNG-käyttöisia laivoja useille konsernin brändeille. Strangin mukaan tähän polttoaineeseen siirtyminen vaatii niin paljon perussuunnittelua, että jo tuotannossa olevien laivasarjojen päivittäminen LNG:lle ei ole kannattavaa.

Niinpä esimerkiksi vuonna 2022 liikenteeseen tuleva Cunard Linen viela nimeämätön 113.000 bruttotonnin alus tulee olemaan yhtä lailla öljykäyttöinen kuin Holland America Linen Pinnacle-luokan alukset, johon brittialus perustuu.

Myös sillä on merkitystä, missä suunnitteilla oleva alus tulee liikennöimään. LNG:ta ei ole vielä saatavissa kaikkialla ja sekä Holland America Linen etta Cunard Linen alukset purjehtivat kaikilla maailman merillä. Näin ollen siihen siirtyminen näiden osalta ei ole perusteltua tästäkään näkökulmasta.

Lontoon tilaisuuden loppupäätelmä oli, että tällä hetkellä ei ole nähtävissä, että yksi ainoa energiaratkaisu sopisi kaikille matkustajalaivoille, jotka tulevaisuudessa meriä purjehtivat. Laivan koko ja missä se liikennöi ovat ainakin tekijöita, jotka tulevat vaikuttamaan tehtäviin valintoihin.

Teksti Kari Reinikainen

 

Jaa artikkeli