Tilaajana on kiinalainen Sinopacific Group, joka asentaa potkurilaitteistot ranskalaiselle varustamolle meneviin AHTS-tyyppisiin aluksiin. Kuhunkin 16 laivaan tulee kolme potkurilaitetta käsittävä ohjausjärjestelmä. Markkinointipäällikkö Teuvo Ronkainen ja myyntipäällikkö Jussi Seppälä kertovat, että tilauksesta tekee merkittävän sekin, että tilaus on jatkumoa vanhalle asiakassuhteelle:
– Kyseessä on pitkä, samankaltaisten laivojen sarja, joista ensimmäiset ovat jo käytössä. Ensimmäisten laivojen miehistöiltä ja kapteeneilta on saatu hyvin positiivista palautetta laivojen ohjattavuudesta, ympäristöystävällisyydestä sekä laitteiden tehokkuudesta, toimintavarmuudesta ja luotettavuudesta.
Kiitosta on saanut myös toimiva yhteistyö Steerpropin, varustamon ja telakan välillä. Nyt tilatut potkurijärjestelmät toimitetaan asiakkaalle vuosien 2011 ja 2012 aikana, ja Steerpropilla toivotaan tilauksen ruokkivan uutta kysyntää, toimitusjohtaja Jarmo Savikurki kertoo:
– Tilaus antaa Steerpropille peruskuormaa noin vuodeksi ja syö kapasiteetistamme noin kolmanneksen. Työllistävä vaikutus tällä tilauksella meillä ja alihankintaverkossamme on noin 70 henkilötyövuotta. Uskomme tämän tilauksen indikoivan sitä, että laivanrakentamisteollisuus alkaa elpyä finanssikriisin aiheuttamasta talouslamasta, ja että odotettavissa on kasvua ja kannattavuutta.