Maailman ensimmäinen moottoroitu jäätä murtava irtokeula luovutettiin Väylävirastolle 3.12.2020. Jäänmurtoon irtokeula pääsee Saimaalla vielä ennen joulua, jos talvi etenee normaalisti.
– Saimaan alueen teollisuus on toivonut nykyisen liikennekauden pidentämistä, koska se joutuu turvautumaan korvaaviin kuljetuksiin kanavan ollessa suljettuna. Vaikeissa jääolosuhteissa nykyiset murtajat eivät aina kykene avustamaan kauppalaivoja tehokkaasti. Irtokeula pystyy murtamaan jopa 70 senttimetriä paksua jäätä, pääjohtaja Kari Wihlman sanoo Väyläviraston tiedotteessa.
– Hinaajan eteen liitettävä jäätä murtava irtokeula helpottaa merkittävästi Saimaan jäänmurtoa ja Väyläviraston tavoitteena on, että tulevaisuudessa laivat voivat liikennöidä Saimaalla lähes ympärivuotisesti.
Hybridi-koneistolla ilmastoystävällisempää jäänmurtoa
– Saimaan talvimerenkulkukaluston kehittäminen ja irtokeulan rakennuttaminen olivat ensimmäisen kerran puheissa jo vuonna 2013, mutta irtokeulaprojekti lähti käyntiin vuonna 2018, Väylien käyttö ja tietopalvelut –toimialan johtaja Juuso Kummala Väylävirastosta kertoo.
Irtokeulan on suunnitellut ILS Oy ja rakentanut Turun Korjaustelakka Oy. Rakennusvalvojana on toiminut JapaTiko Oy.
Alfons Håkansin omistama Calypso -hinaaja toimii yhdistelmässä puskijana. Se kytketään moottoroituun irtokeulaan kolmipistekiinnityksellä, jolloin saadaan aikaan suuritehoisempi jäänmurtaja.
Irtokeulan koneisto on hybridi-ratkaisu, jossa energiaa varastoimalla voidaan ajaa jääolosuhteiden salliessa vain yhdellä koneella säästäen polttoaineita ja pienentäen päästöjä.
– Tositoimiin irtokeula päässee heti, jos talvi etenee normaalisti, Kummala toteaa.
– Tämä uudisrakennusprojekti on ollut korjaustelakallemme erilainen haaste, jossa yrityksen laaja verkosto on ollut vahvassa roolissa. On tärkeää ja merkittävää, että Suomessa on vahvaa meriteollisuuden osaamista. Olemme ylpeitä siitä, että täysin uusi ja innovatiivinen laivatyyppi on kehitetty ja rakennettu Suomessa, Turun Korjaustelakka Oy:n toimitusjohtaja Johan Backas toteaa.
VA