Sujuvan talvimerenkulun turvaaminen ja huoltovarmuus ovat suomalaiselle teollisuudelle elinehto. Tähän lopputulemaan päästiin Rauma Marine Constructionsin järjestämässä merenkulun seminaarissa 28. syyskuuta. Seminaarissa keskusteltiin talvimerenkulun merkityksestä Suomelle ja sen turvaamisesta tulevaisuudessa.
Tämä edellyttää seuraavalta hallitukselta päätöksiä jäänmurtajakannan uusimisesta ja Pohjoismaisen yhteistyön hyödyntämistä niin murtajien suunnittelussa, rakentamisessa kuin operoinnissa.
Seminaarissa todettiin, että osa Suomen nykyisestä jäänmurtokalustosta on tulossa elinkaarensa päähän, minkä takia seuraavan hallituksen on tärkeää tehdä linjauksia uusien murtajien hankkimisesta. Myös keskustelu teollisen Pohjoismaisen yhteistyön hyödyntämisestä hankkeessa etenkin naapurimaa Ruotsin kanssa on tärkeää elvyttää.
– Suomi on maailman ainoa maa, jonka kaikki satamat voivat jäätyä talvisin. Lisäksi Suomen ulkomaankauppa nojaa merenkulkuun. Myös huoltovarmuuden näkökulmasta merikuljetusten tulee olla ympärivuotisesti mahdollisia ja turvattuja, seminaarissa puhunut Liikenne- ja viestintäministeriön konserniohjausosaston osastopäällikkö Olli-Pekka Rantala toteaa.
Jäänmurtoa tarvitaan ilmaston lämpenemisestä huolimatta
Ilmaston lämpeneminen lyhentää todennäköisesti Suomen talvia, mutta se ei poista tarvetta jäänmurtajille ja jäänmurtajaosaamiselle. Esimerkiksi ahtojäät voivat jääpeitteen ohetessa lisääntyä. Jäänmurtajien tarvetta kasvattaa sekin, että kauppalaivoista tehdään yhä isompia, mutta niiden päästöjen ja kulutuksen pienentämiseksi laivojen jäässäkulkukyvystä ja moottoritehosta tingitään.
Suomen lisäksi jäänmurtajakannan uusiminen on ajankohtaista Ruotsissa. Ruotsissa uusimisesta on tehty jo päätös. Tämän lisäksi Ruotsi on linjannut, että uudet murtajat tulee rakentaa Euroopassa. Tällä hetkellä Ruotsissa keskustellaan neljästä uudesta murtajasta merialueille sekä yhdestä murtajasta, joka operoisi Vättern-järvellä.
Ruotsi on tiedustellut alustavasti RMC:n kiinnostusta jäänmurtajien rakentamiseen. Rauman telakalla on mittava kokemus jäänmurtajarakentamisesta. Raumalla on rakennettu vuosina 1993–1998 kolme monitoimimurtajaa: Fennica, Nordica ja Botnica.
RMC:n hallitukseen vahvistusta Patriasta ja Puolustusvoimista
Vahvistaakseen telakan suoritusvarmuutta RMC:n hallituksen kokoonpanossa tehdään muutoksia. Hallituksen uutena puheenjohtajana aloittaa vuorineuvos Stig Gustavson. Aiempi puheenjohtaja Mikko Niini jatkaa hallituksen jäsenenä. Hallituksen uutena jäsenenä aloittaa hankejohtaja Petri Hepola Patriasta. Lisäksi hallituksen uutena tarkkailijajäsenenä aloittaa Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen kaupallinen johtaja Lars-Christian Schauman. Hallituksessa jatkavat lisäksi Karri Haaparinne ja Tuomas Kaitila ja tarkkailijajäsenenä Jussi Hattula.
RMC:n uusi toimitusjohtaja Mika Heiskanen aloittaa työnsä maanantaina 3. lokakuuta.
– Rauman telakka on uudesti syntynyt ja opettelee toimimaan tehokkaasti verkostostrategian mukaisesti. Siinä on päästy jo pitkälle, mutta vielä on myös paljon tekemistä. Uuden toimitusjohtajan avulla voimme päästä siihen kapasiteettiin, mitä alalla Suomessa odotetaan niin telakan toiminnalta kuin teknologialta, Stig Gustavson toteaa.