25.06.2018

Uusien matkustaja-autolauttojen kysyntä on vireää

Rauma Marine Constructions Oy:n (RMC) Moislinjen -varustamolle tehtävä matkustaja-autolautta on yhtiön ensimmäinen laivatilaus ja se luovutetaan tilaajalle kesällä 2018. RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa uskoo, että vastaavia aluksia tullaan tekemään myös jatkossa.

Eurooppalainen matkustaja-autolauttakanta on tunnettujen, suurten varustamojen bisnestä, ja ne ovat uudistaneet ahkerasti kalustoaan. Esimerkiksi Englannin kanaaliin tulee määrävälein uusia aluksia. Niin ikään nyt Itämerellä on laivakalustoa uusittu pitkän hiljaisen kauden jälkeen.

Uudisrakentamisen ohella myös korvaustarve on selvästi olemassa. Matkustaja-autolautat ovat kovassa käytössä, niillä kulkee paljon matkustajia ja rahtia. Samoin konseptit muuttuvat, ravintolamaailman tapaan haetaan uutuuksia ja erilaisia houkutuksia matkustajille.

Itämerellä matkustaja-autolautta on monille matkustajille myös matkakohde, joka palvelee heitä risteilylaivojen tapaan. Alusten on silti pystyttävä palvelemaan myös niitä matkustajia, jotka haluavat vain matkustaa kaupungista toiseen.

Esimerkiksi Välimerellä autolauttojen taso on yksinkertaisempi eikä konseptista ole rakennettu yhä arvokasta. Siellä keskeistä on matkustajien ja tavaroiden kuljettaminen vaikkapa manner-Italiasta Sardiniaan.

– Matkustaja-autolauttamarkkina on hyvin aktiivinen ja vireä, uusia hankkeita on vireillä ja tilauksiakin tehdään. Seuraamme mielenkiinnolla markkinan kehittymistä ja alalle tulee varmasti hankkeita, joissa haluamme olla mukana, RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa sanoo.

– Neuvotteluja käydään koko ajan jollakin tasolla, mutta päätöksiä tehdään varsin hitaasti. Osittain se saattaa toki olla neuvottelutaktiikkaakin.

Itämerellä laivojen uusimistarve liittyy iän lisäksi ympäristövaatimuksiin.

– Itämeri on omalla tasollaan, jo ympäristövaatimusten osalta, mutta esimerkiksi Välimeren alueelle nämä ympäristövaatimukset tulevat hitaammin.

Välimerellä matkustaja-autolautat ovat rahtilaivoja vanhempaa kalustoa. Ja monen ikääntyneen laivan kohdalla uudet päästörajoitukset aiheuttavat ongelmia, uudistukset saattavat olla kustannuksiltaan korkeampia kuin itse laivan arvo.

– Ympäristötietoisuus liittyvät matkustaja-autolauttoihin risteilyalusten tapaan. Kun alukset ajavat kaupunkien ydinkeskustoihin, niiden melu ja muiden haittojen täytyy pysyä sallitulla tasolla. Alus voi tulla keskustasatamaan vain, jos se ei jätä jälkeä käynnistään, Heinimaa muistuttaa.

Telakka on rakennusprojekteissa selkeä johtaja

Kesällä luovutettavan, Molslinjen-varustamon tilaaman matkustaja-autolautan tuotanto on sujunut Heinimaan mukaan hyvin ja alihankkijaverkosto on ollut vahvasti mukana toteutuksessa.

-Telakalla on kuitenkin selkeä ja tärkeä rooli laivanrakennuksessa. Verkostoyhteisö vaatii pystyäkseen rakentamaan aluksen vahvaa johtajuutta, se on nähty tämän hankkeen myötä. Laivanrakennusprojektilla vahvana johtajana on telakka, joka vastaa koko hankkeesta ja tekee tarvittavat aikataulu- ja työjärjestykseen liittyvät päätökset, kuitenkin kuunnellen verkoston tarpeet.

Alihankkijaverkoston merkitys on kuitenkin huomattava, valmiissa laivassa verkoston osuus on jopa 80-90 prosenttia, eli telakalle jää vain 10-20 prosentin osuus.

Suomessa on erittäin vahva laitetoimittajaverkosto ja paljon tunnettuja brändejä, moottori- ja propulsiolaitevalmistajista aina wc-laitteiden tekijöihin. Laivanrakennus on siksi hyvinkin vahvasti nimenomaan suomalaista työtä.

– Saksalaisilla ja italialaisilla on vastaavat verkostot, joten kyseessä onkin todellinen maaottelu. Suomessa toteutuneissa projekteissa kotimaisuusaste on myös yli 80 prosenttia, eli huolimatta globaaleista tekijöistä tai ulkomailta tuotavista laitteista, kotimaisuusaste on merkittävä.

– Tämä on ainoa vientiteollisuuden ala, jossa kotimaisuusaste on näin korkea, Heinimaa muistuttaa.

Teksti Kari Martiala

Kuvat Rauma Marine Constructions Oy

 

 

Ensimmäinen kokonainen alus RMC:ltä

Moislinjenille rakennettava 160-metriä pitkä alus aloittaa liikennöintinsä Tanskassa kesän 2018 aikana. Se on suunniteltu pääsääntöisesti reitille Køge (Sjælland) – Rønne (Bornholm), mutta kesällä alus liikennöi myös Rønnen ja Saksan Sassnitzin välillä.

Laivan matkustajakapasiteetti on yli 700 henkilöä, ja rahtia alukseen mahtuu noin 90 täysperävaunua. Vaikka pääasiallinen rahti tulee olemaan nimenomaan rekkoja, lautalla kulkee tarvittaessa myös satoja henkilöautoja.

Alus om rakennettu kokonaisuudessaan Raumalla ja sen työllistämisvaikutus on yhteensä noin tuhat henkilötyövuotta. Kuluneen kevään aikana varustelutöissä on ahkeroinut 300 työntekijää.

 

Jaa artikkeli