19.03.2018

Wärtsilä hankkii Transasin vauhdittamaan visiotaan merenkulun älykkäästä ekosysteemistä

Teknologiakonserni Wärtsilä hankkii maailmanlaajuisesti toimivan Transasin, jonka pääkonttori sijaitsee Iso-Britanniassa. Yrityskauppa edistää Wärtsilän Smart Marine -strategiaa merenkulun älykkään ekosysteemin toteuttamiseksi. Vuonna 1990 perustettu Transas on kansainvälisesti johtava merenkulun navigointiratkaisujen toimittaja, jonka valikoima sisältää täydellisiä komentosiltaratkaisuja, digituotteita ja karttoja.

Älykkäiden alusten linkittyminen älyteknologialla varustettuihin satamiin tuo merkittäviä etuja merenkulkusektorille.

Yritys on markkinajohtaja myös merenkulun simulointi- ja koulutuspalveluissa, laivaliikenteen ohjauksessa, valvonnassa ja tukipalveluissa. Transas on luonut koneoppimista ja tekoälyä hyödyntävän yhtenäisen pilvipohjaisen alustan, jonka avulla voidaan ohjata kaikkia merenkulun ekosysteemin toimintoja.

Transasin nykyinen liikevaihto on noin 140 M€. Yhtiöllä on 22 toimipistettä ympäri maailman ja 120 maahan ulottuva jakeluverkosto. Yhtiöllä on noin 1 000 työntekijää, jotka siirtyvät osaksi Wärtsilän Marine Solutions -liiketoimintayksikköä. Yhtiön kattava ohjelmistoinsinööritiimi on jatkossa avainasemassa tukemassa Wärtsilän älytuotteiden ja digialustan kehitystyötä.

Yrityskaupalla Wärtsilä ottaa merkittävän askeleen pyrkimyksessään kehittää kestävää yhteiskuntaa älykkäällä teknologialla. Transas tukee myös lupausta uudistaa alaa disruptiivisesti: luomalla ekosysteemin, jossa digiyhteydet läpäisevät koko toimitusketjun turvallisilla ja älykkäillä pilvipohjaisilla sovelluksilla.

Yrityskaupan arvo on 210 miljoonaa euroa (yritysarvo), ja sen odotetaan toteutuvan vuoden 2018 toisella neljänneksellä.

Wärtsilän merenkulun älykäs ekosysteemi on visio, jossa älykkäät alukset linkittyvät älyteknologialla varustettuihin satamiin sekä niiden ulkopuolelle, hyödyttäen toimialaa kolmella merkittävällä tavalla: resurssien käyttö ja toiminnan tehokkuus maksimoidaan, ympäristövaikutukset ja -riskit minimoidaan sekä saavutetaan paras mahdollinen turvallisuustaso. Wärtsilä hyödyntää tiedon integrointia, verkottamista ja pilvipohjaista teknologiaa parantaakseen merenkulun tehokkuutta vähentämällä alan ylikapasiteettia, odotusaikoja satamissa sekä optimoimalla koko reitin aikaista polttoaineen kulutusta.

“Transasin yhdistyminen Wärtsilään edistää merkittävästi merenkulun älykästä ekosysteemiä. Wärtsilän tuotevalikoimaan, joka tunnetaan merenkulkualan kattavimpana, voidaan nyt yhdistää Transasin ratkaisut: laivaliikenteen ohjaus, simulaattorit, navigointiratkaisut ja aluskannan käyttöratkaisut. Tuotevalikoimien yhdistelmä parantaa entisestään asiakkaidemme alusten mahdollisuuksia liikennöidä mahdollisimman kustannustehokkaasti ja ympäristöystävällisesti”, sanoo johtaja Roger Holm Wärtsilä Marine Solutionsista.

”On erittäin jännittävää saada olla mukana yhdistymässä Wärtsilään ja toteuttamassa meriliikenteen tulevaisuutta. Meillä on yhteinen visio: turvallisempi, tehokkaampi ja ympäristöystävällisempi meriteollisuus. Transas omaa merkittävää teknologiaosaamista ja sillä on maailmanlaajuisesti tunnustettu johtava asema navigaatio-, simulointi ja liikenteenohjausjärjestelmissä. Näiden lisääminen Wärtsilän kattavaan laadukkaasen tuote- ja palveluvalikoimaan antaa ennennäkemättömän mahdollisuuden uudelle meriliikenteen ekosysteemille“, toteaa Transasin toimitusjohtaja Frank Coles.

Jaa artikkeli