Wärtsilän konsernijohtaja Håkan Agnevallin mukaan yhtiön toisen vuosineljänneksen tulos oli vahva usealla osa-alueella.
– Vuoden 2025 toinen neljännes oli Wärtsilälle vahva: tilauskertymä, liikevaihto, liiketulos ja rahavirta kasvoivat. Neljänneksen lopussa tilauskirjamme oli kaikkien aikojen ennätyslukemissa, Agnevall toteaa.
Yhtiö ennakoi näkymissään seuraavien 12 kuukauden kysyntäympäristön olevan vertailukautta parempi Merenkulku– ja Energian varastointi -liiketoiminnoissa, kun taas Energia-liiketoiminnan kysyntäympäristön ennakoidaan pysyvän samankaltaisella tasolla.
– On syytä huomata, että Energia-liiketoiminnan tilauskertymä on ollut hyvin vahva viimeisten 12 kuukauden ajan. Kuten olemme korostaneet, vallitsevat merkittävät ulkoiset epävarmuustekijät vaikeuttavat kuitenkin tulevaisuuden ennusteiden tekemistä.

Merenkulkumarkkinat jakaantuvat
Maailmantalouden epävarmuus on hillinnyt uuden aluskapasiteetin kysyntää vuoden 2025 aikana. Epävarma kauppapoliittinen ilmapiiri ja uusien alusten vahva tarjonta ovat johtaneet tilanteeseen, jossa markkinat ovat jakautuneet entistä enemmän eri alussegmenteittäin.
Wärtsilälle keskeisimmät segmentit – kuten risteily- ja lauttaliikenne – ovat kuitenkin säilyttäneet positiivisen vireensä.
Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n meriympäristön suojelukomitea esitti huhtikuussa uusia toimia, jotka edistävät kansainvälisen merenkulun hiilineutraaliutta. Vaikka toimenpiteet vahvistetaan virallisesti vasta lokakuussa 2025, ne antavat selkeän viestin: päästövähennystavoitteet kiristyvät, ja investoinnit puhtaampaan teknologiaan kiihtyvät.
– Vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla tilattiin 183 uutta vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöön kykenevää alusta, mikä on 55 % alustilausten kokonaiskapasiteetista, Agnevall sanoo.
Wärtsilä esitteli vuoden toisella neljänneksellä uuden hiilen talteenottoratkaisunsa.
– Tämä innovatiivinen teknologia tukee alusten päästöjen vähentämistä ja auttaa varmistamaan, että alukset pysyvät käyttökelpoisina.
Yhtiö julkaisi myös kesäkuussa 50 miljoonan euron investointisuunnitelman Sustainable Technology Hubin laajennukseen Vaasassa. Keskuksen testaus- ja valmistuskapasiteetin kehittäminen parantaa Wärtsilän kykyä vastata kestävien teknologioiden kasvavaan kysyntään niin merenkulussa kuin energiantuotannossakin.
Wärtsilä Oyj Abp Puolivuosikatsaus tammi–kesäkuu 2025
Vaula Aunola
Wärtsilä myy Marine Electrical Systems -yksikkönsä VINCI Energies -yhtiölle
Wärtsilä kertoi 17.7.2025 tehneensä sopimuksen Marine Electrical Systems -yksikkönsä myymisestä VINCI Energies -yhtiölle. VINCI Energies on globaali yhtiö, joka tarjoaa moniteknisiä ratkaisuja ja palveluita energia- ja liikennealoille, viestintäinfrastruktuuriin sekä rakennuksiin, tehtaisiin ja IT-järjestelmiin.
Marine Electrical Systems on erikoistunut laivojen monimutkaisiin sähköjärjestelmäintegrointeihin tuomalla yhteen omat ja telakan lisäämät laitteet yhdeksi sähköverkoksi.
Osana Wärtsilä Portfolio-liiketoimintaa Marine Electrical Systems -yksikköä on johdettu itsenäisesti tavoittena tukea Wärtsilän taloudellista tulosta ja vapauttaa yhtiölle arvoa myymällä liiketoiminto. Viime vuonna Marine Electrical Systemsin liikevaihto oli 100 miljoonaa euroa. Yksikön myynnissä ostajalle siirtyvät Wärtsilä SAM Electronics GmbH -yhtiö sekä Brasiliassa toteutettava projekti.
– Tämä sopimus toteuttaa Portfolio-liiketoiminnan divestointistrategiaa. VINCI Energies -yhtiöllä on syvää asiantuntemusta monimutkaisesta projektipohjaisesta liiketoiminnasta ja se on siksi erinomainen uusi omistaja Marine Electrical Systems -yksikölle. Olen varma, että VINCI Energies tarjoaa vankan alustan liiketoiminnan menestykselle ja tuo hyötyjä asiakkaille, kumppaneille ja Marine Electrical Systemsin huippuammattilaisille, sanoo Bernd Bertram, Wärtsilä Portfolio-liiketoiminnan johtaja.
Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä viranomaishyväksyntöjen jälkeen.

