Wärtsilä aikoo muokata organisaatiotaan, toimintaansa ja resurssejaan uusien alusten heikon markkinatilanteen ja vaikean kilpailuympäristön vuoksi. Suunnitelmat vaikuttavat erityisesti Wärtsilä Marine Solutions ja Energy Solutions -liiketoimintojen henkilöstöön maailmanlaajuisesti. Myös tukitoiminnot kohdemaissa käydään läpi osana suunniteltuja uudelleenjärjestelyjä. Tämän lisäksi Wärtsilä tavoittelee suunnittelusyklien lyhentämistä ja aikoo siksi keskittää moottoreiden tuotekehitystä Suomeen. Vähennystarve on noin 550 työpaikkaa, joista noin 270 on Suomessa.
Näillä toimilla Wärtsilä pyrkii saavuttamaan noin 50 miljoonan euron vuotuiset säästöt. Säästöt toteutuvat asteittain alkaen vuoden 2016 toisesta neljänneksestä ja vaikuttavat täysimääräisesti vuoden 2017 loppuun mennessä. Uudelleenjärjestelyyn liittyvät kustannukset ovat arviolta noin 50 miljoonaa euroa.
Wärtsilän laitetoimitusten markkinaympäristö on heikentynyt. Huolimatta jonkin verran parantuneesta vireestä sähköntuotannon markkinoilla kilpailuympäristö on edelleen vaikea. Lisäksi merenkulun markkinoilla näkymät ovat edelleen haastavat, johtuen kauppalaivojen ylikapasiteetista sekä yhä jatkuvasta kysynnän puutteesta offshore-segmentillä. On myös riski siitä, että alusten omistajat neuvottelevat lykkäyksistä nykyisiin toimitussopimuksiin.
”Nämä valitettavat kapasiteetin muutokset on tehtävä, jotta säilyttäisimme kilpailuasemamme kansainvälisillä markkinoilla. Teemme kaikkemme, jotta voimme tukea niitä yksilöitä joiden työpaikkoja uudelleenjärjestelyt koskevat. Olemme edelleen vahvasti sitoutuneet asiakkaidemme hyväksi”, sanoo Jaakko Eskola, Wärtsilä Oyj Abp:n konsernijohtaja.
Muutosten vaikutukset täsmentyvät, kun neuvottelut aloitetaan paikallisten käytäntöjen ja lakien mukaisesti maissa, joihin muutokset vaikuttavat.
Tällä hetkellä Wärtsilä Marine Solutions työllistää 6.681 henkeä ja Energy Solutions 958 henkeä maailmanlaajuisesti.