Tarkoituksena on syventyä Laivue 2020- hankkeen alkuvuosiin sekä seurata suunnittelua ja rakennustyötä Rauman Telakalla.
Työ toteutetaan haastattelemalla, valokuvaamalla ja tallentamalla esineistöä.
Koska Pohjanmaa-korvettian rakentaminen on yksi suurista Puolustusvoimien lähivuosien hankinnoista, pidetään nykyajan ilmiöihin liittyvien sisältöjen tallentamista yhteiskunnallisesti merkittävänä.
Dokumentointi perustuu julkiseen tietoon. Sen näkökulmansa ovat yritysverkoston toiminta sekä hankkeessa mukana olevien henkilöiden ajatukset.
Lisäksi hankkeen puitteissa on tarkoitus dokumentoida laivasarjan ensimmäisen aluksen rakentaminen ja käyttöönotto. Ajatus dokumentoinnista syntyi alunperin Merivoimissa. Työ täydentää merkittävällä tavalla sen historiaa.
Forum Marinum suunnittelee järjestävänsä ensi vuonna seminaarin sotalaivojen rakentamiseen liittyvistä teemoista. Aiemmin se on dokumentoinut muun muassa risteilymatkustamisen arkea ja työntekoa laivoilla.