01.11.2018

Hurtigruten tilaa kolmannen ekspedioristeilijän Klevenilta

Norjalainen Hurtigruten- varustamo on tehnyt esisopimuksen Klevenin telakan kanssa kolmannen hybridikayttoisen ekspeditioristeilyaluksen rakentamisesta.

© Kleven

Aluksen on määrä tulla liikenteeseen vuoden 2021 toisella neljänneksellä ja siitä tulee kahden ennestään tilauksessa olevan aluksen kehittyneempi versio, Hurtigruten kertoo tiedotteessaan.

Kaksi tilauksessa olevaa alusta ovat kooltaan 21.000 bruttotonnia ja niissä on tilat 530 matkustajalle. Alukset varustetaan muun muassa akuilla, jotka mahdollistavat pääkoneiden kytkemisen pois päälta esimerkiksi satamista lähdettaessa ja niihin saavuttaessa. Kolmanteen laivaan tulee muun muassa edeltäjiä suurempi akkukapasiteetti.

Hurtigrutenin uudisrakennusohjelma on kohdannut monia vaikeuksia. Teknisesti laivoissa on paljon uutta, ja niinpä ensimmäisen laivan, jonka nimeksi tulee Roald Amundsen, valmistuminen viivästyy useilla kuukausilla ja siirtyy tästä vuodesta vuoden 2019 puolelle. Fridtjof Nansenin, sarjan toisen aluksen on määrä valmistua ensi vuonna, mutta se on niin ikään myöhässä.

Laivojen rakentamisessa esiin nousseet vaikeudet johtivat yksityisessä omistuksessa olleen Klevenin telakan taloudellisiin vaikeuksiin, mikä pakotti sen ja muun muassa Hurtigrutenin etsimään yhdessä ratkaisua rahaongelmiin.

Hurtigruten ryhtyi ensin muutamien muiden sijoittajien kanssa Klevenin telakan osakkaaksi. Syyskuussa 2017 se hankki omistukseensa 40% osuuden telakasta 300 miljoonalla Norjan kruunulla.

Hurtigruten hankki lopulta tämän vuoden heinäkuussa haltuunsa Kleven Verft-, Kleven Marine Constructions- ja Kleven Marine Technology- yhtiöiden koko osakekannan KV Holding AS- nimisen yhtiön kautta, jonka se omistaa kokonaan.

Nainollen Hurtigrutenista tuli Genting Hong Kongin ohella toinen matkustajalaivavarustamo, joka omistaa laivatelakan, jolla sen uudisrakennukset rakennetaan.

Heinäkuisten omistusjärjestelyiden yhteydessä telakkayhtiö sai omistajaltaan ja muun muassa pankeilta yhteensa 600 miljoonaa kruunua uutta paaomaa, jolla on tarkoitus turvata Roald Amundsenin ja Fridtjof Nansenin valmistuminen.

Hurtigruten on myös päättänyt uudistaa yhdeksän lähinnä Bergenin ja Kirkkoniemen välisessä rannikkoliikenteessä käytettyä matkustajalaivaa. Niihin asennetaan Rolls-Royce Bergen- kaasumoottorit, jotka käyttävät LNG:tä ja aluksiin asennetaan myös akkuja, jolloin kyseiset alukset voivat operoida jonkin aikaa ilman että niiden pääkoneet olisivat käytössä.

Teksti. Kari Reinikainen

 

Jaa artikkeli