Suomi ja Ruotsi allekirjoittavat huomenna hankintasopimuksen seuraavan sukupolven jäänmurtajien suunnittelusta. Yhteishankinnan kilpailutuksen voitti suomalainen Aker Arctic Technology Oy.
Laajan suunnittelutyön arvo on 3-4 miljoonaa euroa, ja työ valmistuu vuoden 2021 loppuun mennessä. Murtajien rakentamisesta ei ole vielä päätöstä.
Yhteishankinta on jatkoa Suomen ja Ruotsin pitkälle ja tiiviille jäänmurtoyhteistyölle. Uuden sukupolven jäänmurtajien suunnittelussa haetaan ratkaisuja palvelutason ylläpitämiseksi toimintaympäristön muuttuessa.
Suomen ja Ruotsin satamiin tulevien kauppalaivojen koko on kasvussa ja tiukentuvat ympäristövaatimukset pienentävät asteittain alusten konetehoja. Avustettavien alusten koon kasvu ja jäissäkulkuominaisuuksien heikentyminen vaikeuttavat alusten pääsyä jäämassojen läpi Itämeren haastavissa jääoloissa ja lisää avustustarvetta.
– Ulkomaankauppamme ja kilpailukykymme perustuu ympärivuotiseen toimitusvarmuuteen. Tuonti- ja vientilogistiikan varastot ovat suurelta osin liikkuvissa laivoissa. Jäänmurtajien avustustoiminnan riittävä palvelutaso on edellytys sille, että raaka-aineet ja erilaiset tuotteet ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Suunnitteluhankkeelta odotetaankin uudenlaisia ratkaisuja, joilla vastataan toimintaympäristön muutoksiin ja ylläpidetään riittävä palvelutaso myös tulevaisuudessa, Väyläviraston pääjohtaja Kari Wihlman sanoo tiedotteessa.
Jäänmurtaja, joka toimii seuraavat puoli vuosisataa
Suunnittelutyö käynnistyy vaihtoehtoisten murtajakonseptien tutkimuksella. Murtajan edellytetään kykenevän avustamaan vähintään 32 metriä leveitä laivoja. Kustannustehokas operointi, alhaiset elinkaarikustannukset, siirtyminen fossiilittomaan polttoaineeseen 2030 mennessä sekä hiilidioksidipäästöjen vähentyminen ovat myös tärkeitä tavoitteita.
– Uusi laiva edustaa täysin uutta jäänmurtajasukupolvea ja siinä yhdistyy kokemuksemme suunnittelusta, rakentamisesta ja Itämerellä operoivista avustavista jäänmurtajista. Jäänmurtajat suunnitellaan toimimaan puoli vuosisataa, joten niiden tulee vastata tulevaisuuden operointi- ja ympäristövaatimuksiin. Koko suunnitteluosaamisemme ja meriteollisuuden kehittämä viimeisin ympäristöteknologia hyödynnetään suunnittelussa”, Aker Arcticin toimitusjohtaja Reko-Antti Suojanen kertoo.
– Suunnitteluhankkeen tavoitteet ovat kunnianhimoiset. Vaikka olemme juuri suunnitelleet jäänmurtajan, joka selviytyy Pohjoisnavalla, tämä on Aker Arcticin haastavin suunnitteluhanke tähän mennessä.
Puolen vuoden ajan valmisteltu yhteishankinta herätti kiinnostusta. Kaksivaiheisen kilpailutuksen soveltuvuusvaatimukset täytti kolme tarjoajaa, mutta lopullisessa tarjousvaiheessa tarjouksia tuli yksi.
– Konseptin valinta tapahtuu maaliskuussa, jolloin myös murtajan rakentamisen kustannusarvio on tiedossa. Tämän jälkeen keskitytään yksikohtien suunnitteluun ja rakennuserittelyyn, joka on pohjana telakoiden kilpailutukselle, mikäli päätös murtajien rakentamisesta tehdään.
VA