16.05.2022

Sjöfartens Dag ja Mercy Ships Race Maarianhaminassa

Sjöfartens Dag – Maritime Day seminaari ja messutapahtuma järjestettiin jälleen 12.5. keväisessä Maarianhaminassa. Vuosi vuodelta enemmän osallistujia houkutteleva tapahtuma keräsi pandemian jälkeen yli 600 merenkulkualan ammattilaista Alandica kulttuuri- ja kongressikeskukseen Ahvenanmaalle.

Yli 600 merenkulkualan ammattilaista osallistui tapahtumaan tänä vuonna.

Messuilla oli edustettuina runsaasti varustamoita, meriteollisuuden ja vakuutusalan yrityksiä, sekä merialan järjestöjä. Päivän ohjelma koostui mm. varustamoesittelyistä, ro-pax aiheisesta seminaarista sekä DNV:n ja Wärtsilän isännöimistä seminaareista kestäviin energiaratkaisuihin ja vastuullisuuteen keskittyen. Osana ohjelmaa kuultiin myös esittely Deep Lead johtamisohjelmasta, joka on otettu käyttöön varustamoissa johtamiskulttuurin kehittämiseksi.

Tilaisuudessa jaettiin myös vuoden 2022 merenkulun teemapalkinto. Palkinto luovutettiin Godby Shippingin Eva Mikkola-Karlströmille hänen ansioistaan Sjöfartens Dag – Maritime Day tapahtuman toteutuksessa. Merenkulun teemapalkinnolla halutaan huomioida sellainen henkilö tai taho, joka on parantanut merenkulun toimintaedellytyksiä, lisännyt merenkulun arvostusta, kehittänyt yhteistyötä tai lisännyt alan ulkoista näkyvyyttä.

Eva Mikkola-Karlström sai vuoden 2022 merenkulun teemapalkinnon.

Edellisenä päivänä järjestettiin hyväntekeväisyystapahtuma Mercy Ship Race. Noin 300 henkilön joukko juoksijoita ja kävelijöitä sai nauttia aurinkoisesta kevätsäästä 5 tai 10 km lenkin lomassa, hyvän asian puolesta. Tapahtuman tuotot menevät Mercy Ship sairaalalaivan toiminnan tukemiseen.

Mercy Ship Race alkuveryttely käynnissä. Suomen Varustamoiden toimistoa edustanut tiimi: harjoittelija Jussi Helminen, erityisasiantuntija Mats Björkendahl, viestintäpäällikkö Maj Jäntti ja HarjoitteluMyllyn toiminnanjohtaja Fanni Säteri.

Teksti ja kuvat: Maj Jäntti

 


Sjöfartens Dag och Mercy Ships Race gick av stapeln i Mariehamn

Sjöfartens Dag – Maritime Day seminarieevenemanget och sjöfartsmässan anordnades åter den 12.5. i vårliga Mariehamn. Evenemanget samlade över 600 sjöfartsproffs till kultur- och kongresscenter Alandica på Åland.

Flera rederier, marinindustrins och försäkringsbolag samt sjöfartsorganisationer var representerade på mässan som hade över 100 utställare i år. Dagens program bestod bland annat av rederiernas presentationer, ett ro-pax-seminarium och seminarier som DNV och Wärtsilä arrangerade om hållbara energilösningar och ansvarsfullhet. Som en del av programmet presenterades även Deap Lead ledarskapsprogrammet, som rederier tagit i bruk för att utveckla ledningskulturen ombord fartyg.

På evenemanget utdelades även året 2022 Sjöfartens temapris. Sjöfartens temapris överräcktes till Godby Shippings Eva Mikkola-Karlström för hennes förtjänster i genomförandet av Sjöfartens Dag – Maritime Day. Syftet med sjöfartens temapris är att uppmärksamma en person eller en aktör som har förbättrat sjöfartens verksamhetsförutsättningar, ökat uppskattningen av sjöfarten, utvecklat samarbetet eller ökat branschens synlighet utåt.

Dagen innan gick välgörenhetsloppet Mercy Ships Race av stapeln. Ett stort antal löpare njöt av det soliga vårvädret för ett gott ändamål. Intäkterna från evenemanget kommer att gå till att stödja verksamheten vid Mercy Ship sjukhusfartyget

Jaa artikkeli