• Navigator
  • Mediatiedot
  • Ota yhteyttä
  • Tilaa uutiskirje
  • Meriliikenne ja varustamot
  • Meriteollisuus
  • Satamat ja logistiikka
  • Turvallisuus ja ympäristö
  • Tutkimus ja koulutus
  • Nimitykset
  • Blogit
  • Navigator 100
  • sivusto englanniksi

Viking Line lahjoitti 70 000 euroa Itämeren suojeluun

Viking Line on lahjoittanut 70 000 euroa Itämeren suojelemiseksi. Lahjoitus, joka osoitettiin ympäristöjärjestöille Suomessa ja Ruotsissa, on kerätty muovipussien myynnistä Viking Linen laivoilla. Lahjoitetut varat käytetään muun muassa tiedotuskampanjoihin sekä jäteasemien ja käymälöiden ylläpitoon saaristossa.

Meriliikenne ja varustamot

22.03.2016

Tavarakuljetukset vähentyivät merellä

Ulkomaan meriliikenteen vienti- ja tuontikuljetukset vähenivät merkittävästi vuonna 2015. Myös rautateiden tavaraliikennekuljetukset laskivat. Vuonna 2015 kaikki liikenne- ja kuljetusmäärät eivät kuitenkaan supistuneet. Kasvua oli pääteiden liikenteessä, rautateiden henkilöliikenteessä ja ulkomaan matkustajaliikenteessä meritse.

Meriliikenne ja varustamot

22.03.2016

Navigatessa meriteollisuus ja logistiikka kohtaavat

Tapahtumat

17.03.2016

Meyer Turku hyödyntää Elomaticin laajaa osaamista investointiohjelmassaan

Elomatic on vahvasti mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Meyer Turku Oy:n tuotantoon liittyviä investointi- ja kehityshankkeita. Elomaticin osaamista telakka hyödyntää uusien tuotantotapojen ja investointien määrittelyssä sekä investointien hankinnassa.

Meriteollisuus

16.03.2016

Presidentti Sauli Niinistö sopinut Tokion vierailullaan Japanin kanssa arktisesta kumppanuudesta

On the occasion of his visit to Japan of Mr. Sauli Niinistö, President of the Republic of Finland from March 8 to 11, 2016, Prime Minister Shinzo Abe of Japan and President Sauli Niinistö of Finland held a Summit meeting on March 10. The two leaders shared a vision of a Strategic Partnership which aims to further strengthen the cooperative relationship and natural partnership, based on shared values and interests, including those stemming from the geopolitical situation that Japan and Finland are located across the Arctic region and mutual respect, which have been nurtured between the two countries for almost a century.

Uutiset

14.03.2016

Laivapalojen riskianalyysi valmistunut osana Baltic Sea MIRG -hanketta

Baltic Sea MIRG -hankkeessa yritetään parhaillaan parantaa Euroopan maiden valmiutta laivapaloihin kehittämällä yhteiset johtamis- ja toimintamallit laivapalojen hoitoon osallistuville MIRG-ryhmille. MIRG (Maritime Incident Response Group) -termi on kansainvälisen merenkulun käyttämä termi erikoiskoulutetuista pelastusryhmistä, joita voidaan käyttää laivapalo- ja muissa onnettomuustilanteissa tukemaan miehistön pelastustoimenpiteitä laivoilla. Yhteiset johtamis- ja toimintamallit parantaisivat työturvallisuutta ja tehostaisivat yhteistoimintaa onnettomuustilanteissa, joiden hoitoon osallistuu useamman maan MIRG-ryhmiä. Toimintamallit parantaisivat yhteistoimintaa myös aluksen miehistön kanssa.

Meriliikenne ja varustamot

11.03.2016

Varustamojen pulma: liikaa aluksia, liian vähän rahteja

Kiinan kasvun hidastuminen on ajanut rahtivarustamot eloonjäämiskamppailuun. Tonnistoa on rahteihin nähden liikaa, ja tämä kuristaa eritoten lainarahoilla toimivia omistajia. Rahtihinnat ovat pudonneet ennennäkemättömän matalalle tasolle. Vielä 2000-luvun puolivälissä varustamot odottivat Kiinan talouden puskevan eteenpäin jotakuinkin kymmenen prosentin vuosivauhdilla.

Näissä jatkuvan kasvun odotuksissa varustamot tilasivat ennätysmäärän kuivarahtialauksia. Afrikan kiertävien Capesize-alusten tilaukset lähes tuplaantuivat vuoden 2008 jälkeen. Viime vuonna näitä aluksia oli kansainvälisessä liikenteessä 1 655 kappaletta. Samana vuonna Kiinan kasvui tyrehtyi heikommaksi kuin 25 vuoteen.

Meriliikenne ja varustamot

10.03.2016

Wärtsilä: Poikkeamia rajatussa määrässä merimoottoreiden polttoaineenkulutustestejä

Wärtsilä Oyj Abp on, omasta aloitteestaan, suorittanut maailmanlaajuisen, testausprosessejaan koskevan sisäisen tarkastuksen. Tämän tavoitteena oli varmistaa ohjeistuksen noudattaminen ja toiminnan laadukkuus yhtiössä.

Tarkastus toi esille poikkeamia tietyissä polttoaineenkulutusta mittaavissa testeissä, jotka tehtiin Wärtsilän Triesten tuotantokeskuksessa Italiassa ennen tuotteiden toimittamista asiakkaille. Epätarkkuudet ovat keskimäärin 1% polttoaineenkulutuksesta. Niitä on saattanut esiintyä yhteensä 2%:issa Wärtsilän kaikista moottoritoimituksista.

Meriteollisuus

07.03.2016

Helsingin Sataman tuonti kasvoi helmikuussa 12 prosenttia viime vuodesta

Helsingin Sataman kautta tapahtuva tuonti kasvoi helmikuussa voimakkaasti. Kasvua kertyi 12 prosenttia viime vuodesta. Tammi–helmikuussa tuonti kasvoi 6 prosenttia viime vuodesta. Helsingin Sataman tuonti kääntyi kasvuun viime vuoden viimeisellä neljänneksellä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012.

Satamat ja logistiikka

04.03.2016

Dubbeldop och leverans för Lundqvist

Bild: Nu levererade Primero är systerfartyg till Alfa Baltica

Med leveransen av nybygget Primero överstiger Lundqvist Rederiernas tankertonnage en miljon dödviktton.

Lundqvist Rederierna i Mariehamn tog fredagen den 26 februari 2016 leverans av nybygget Primero från varvet Sumitomo Heavy Industries and Marine & Engineering Co i Yokosuka, Japan. Innan överlåtelsen döptes aframaxtankern av sin gudmor Lea Neovius. Primero ägs av Lundquist Shipping Company Limited.

Uutiset

02.03.2016

Navigate-messut toimivat kompassina kohti meriteollisuuden ja –logistiikan kohtaamisia

Meriteollisuuden ja merilogistiikan kansainvälinen messutapahtuma Navigate houkuttelee Turun Messukeskukseen yli 100 tärkeää alan yritystä. Kohtaaminen on odotettu, sillä alalla on jälleen positiivista nostetta ja vetovoimaa. Navigate-messut järjestetään 18.-19.5. Turun Messukeskuksessa.

Uutiset

01.03.2016

Väitös: Tulevaisuuden rikkipesuri ei enää saastuta merivettä

Jari M. Lahtinen tarkastelee energiatekniikan alan väitöskirjassaan makeaa vettä käyttäviä laivojen rikkipesureita.

– Makeavesipesuri tuottaa niin vähän jätevettä, että tulevaisuudessa on mahdollista rakentaa pakokaasujen pesuvesien osalta nollapäästöisiä laivoja, sanoo Vaasan yliopistossa väittelevä Lahtinen.

Lahtisen mukaan näissä ympäristöystävällisissä laivoissa kaikki pesuvesien laatua koskevat määräykset jäävät merkityksettömiksi, eikä pesurien pesuvesille tarvita enää omia puhdistuslaitteistoja.

Meriliikenne ja varustamot

23.02.2016

Valmet toimittaa rikkipesurijärjestelmän TUI Cruises -varustamon uusiin risteilijöihin

Valmet toimittaa pakokaasujen rikkipesurijärjestelmän (EGCS Scrubber System) kahteen TUI Cruises GmbH yhtiön uuteen risteilijään, Mein Schiff 7 & 8, jotka rakennetaan Meyer Turun telakalla. Pesurijärjestelmien toimitukset ensimmäiseen alukseen tapahtuvat tämän vuoden 2016 viimeisellä vuosineljänneksellä ja seuraavaan alukseen vuoden 2017 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

Meriteollisuus

22.02.2016

Helsingin Satama ja Metsä Fibre sopimukseen Äänekosken kuljetuksista

Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren sellukuljetukset Äänekosken uudelta biotuotetehtaalta Vuosaaren satamaan on nyt lopullisesti sovittu ja sopimus allekirjoitettu. Aiesopimus allekirjoitettiin 14.10.2014.
Sopimuksen myötä toteutuu lähes miljoonan tonnin tavarakuljetusten kasvu Helsingissä. ”Tämä sopimus avaa Helsingin Satamalle ovet aivan uudenlaiseen kasvuun ja tehokkuuteen”, sataman toimitusjohtaja Kimmo Mäki toteaa.

Satamat ja logistiikka

20.02.2016

Nor-Maali Oy porskuttaa Jotunin vanavedessä

Meriteollisuus

18.02.2016

EU-rahoitus arktisen öljyntorjunnan kehittämiseen

Suomen ympäristökeskuksen kokoama konsortio on saanut huomattavan EU-rahoituksen arktisen öljyntorjunnan menetelmien kehittämiseen ja niiden ympäristövaikutusten arvioimiseen. Maaliskuussa käynnistyvään 3,5-vuotiseen hankkeeseen osallistuu yhteensä 13 tutkimuslaitosta ja yritystä yhdeksästä maasta. SYKE koordinoi hanketta.

Uutiset

18.02.2016

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puoltaa rahoitushakua Merenkurkun yhteyshankkeeseen

Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti tiistaina 16. helmikuuta puoltaa Suomen CEF-tukihakemuksen täydentämistä 10 miljoonalla eurolla. Lisärahoituksen käyttötarkoitus on Merenkurkun liikenteen Midway Alignment -hanke.

Meriliikenne ja varustamot

18.02.2016

Alfons Håkans köper isbrytare och skolfartyg

Meriliikenne ja varustamot

16.02.2016

Kirsi Tikka merkittävään asemaan

ABS, a leading provider of classification services to the global marine and offshore industries, has centralized its global Marine strategic planning, client development, and product and service offerings to deliver enhanced classification services and joint technical projects. Effective Feb. 15, 2016, Dr. Kirsi Tikka is promoted to the new role of Executive Vice President – Global Marine. She will continue to be based in London.

Nimitykset

15.02.2016

IMO koulutus- ja pätevöitymisasioita

Suomelle tärkeät kysymykset ja niistä pidetyt puheenvuorot Lue lisää tästä!

Uutiset

15.02.2016

450 Sverdrup-lugarer bygges i Finland

Uutiset

15.02.2016

Lataa lisää

UUSI JULKAISU

Monipuolinen Meriala 2024 kansi
“Merialalla pääset muuttamaan maailmaa”

Blogit

Ulla Tapaninen
24.9.2026

Ulla Tapaninen

Tallinnan teknillisen yliopiston meriliikenteen professori.

Ulla Tapanisen blogipalsta.

Merenkulun megatrendit
Maj Malmelin
18.9.2026

Maj Malmelin

Viestintäpäällikkö, Suomen Varustamot Ry

Ship Happens – kun nuoret etsivät paikkaansa, mitä me näytämme heille?
Maija Mattila
30.1.2026

Maija Mattila

Työmarkkina- ja lakiasianjohtaja
Reservin majuri

Suomen Varustamot

Eurooppalaista merenkulkua ei olisi ilman miehistökustannusten palautusta
FMC Yearbook 2021 cover

The yearbook tells about the activities of significant Finnish maritime companies and organisations. It’s published both in print and online.

Read more at fmc-yearbook.com

Tilaa Navigatorin uutiskirje

Navigator-lehden maksuton uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Tilauksen voi peruuttaa kirjeen alalaidasta löytyvän linkin kautta.

Tapahtumakalenteri

« syyskuu 2026 » loading...
ma ti ke to pe la su
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4

Luetuimmat

  • Suomen Hopealinjan toiminta päättyy
    28.8.2026
  • Viking Line perustaa uuden johtoryhmän – kaksi johtotehtävää on auki
    8.9.2026
  • Royal Caribbeanin viidennen Icon-luokan aluksen rakentaminen alkoi Meyer Turun telakalla
    14.9.2026
  • Helsingin satamatunnelin rakentaminen viivästyy
    3.9.2026
  • Coolcation-trendi lisäsi Viking Linen kansainvälisten matkustajien määrää
    24.9.2026

Nimitykset

Mari Starck Suomen Satamien johtavaksi asiantuntijaksi
Tomi Rautio Euroports Finlandin toimitusjohtajaksi
Turun Sataman johtajaksi Minna Pirkkanen

Toimitus suosittelee

Suomen uusi meriteollisuusstrategia julkaistiin – kasvupotentiaalin hyödyntäminen vaatii konkreettisia toimia
Lauttaliikenne sähköistyy – pidemmät sopimuskaudet mahdollistavat investoinnit
DNY Finland rakentaa Suomen uuden jäänmurtajan
Aino rakennetaan Helsingissä ja Porissa
Neste rakennuttaa ja pitkäaikaisrahtaa kaksi uutta panamax-luokan tuuliavusteista tuotetankkeria
Metanolibunkraus mahdollista Vuosaaren satamassa
Suomi sai myönteisen arvion merenkulun IMSAS-auditoinnissa
Moni kesätyöntekijä löytää uran merenkulusta
Laivastolehti nro 5/1926: ”Laivanrakennus on metalliteollisuuden kruunu”
Merivoimien toinen Pohjanmaa-luokan monitoimikorvetti laskettiin vesille Raumalla
NavigatorInternational nostoja

Nordic-Baltic Maritime Forum in Helsinki: Different approaches to tackling the energy transition amidst geopolitical turbulence

Finnish Maritime Actors Actively Engaged at Naval Québec

Auramarine delivers methanol fuel supply systems for Finnlines

Time Charter Agreement with Stena Line for mv Mistral

New LNG Bunker Vessel

ABB Azipod® propulsion to power new Canadian icebreaker

From ship deals to a broad SAMK–AMC cooperation

ESL Shipping is renewing its fleet – sells m/s Kallio to a Norwegian company

Aboa Mare Invests in an Advanced Engine Room Simulator

AtoB@C Shipping welcomes Ventumar to the fleet

Steerprop to deliver world’s largest mechanical azimuth propulsors for polar research vessel

Green Handy project progresses with model tests

Wärtsilä engines selected to deliver reliable power for U.S. data center

NIS2: A catalyst for improving maritime cybersecurity

Biomar delivered to AtoB@C Shipping – production of the last vessel of the series begins

MAKINEN completed a comprehensive interior refurbishment project onboard AIDAdiva

Navigatormagazine

Julkaisija

Osakeyhtiö Laivastolehti

Kustantaja ja toimitus

Avone


Tietosuoja

Tilaa Uutiskirje

Aiheet

  • Meriliikenne ja varustamot
  • Meriteollisuus
  • Satamat ja logistiikka
  • Turvallisuus ja ympäristö
  • Tutkimus ja koulutus
  • Nimitykset
  • Blogit
  • Navigator 100

Mediamyynti

Otso Aunola
+358 (0)46 560 4044
otso@avone.fi

MEDIAMYYNTI

Päätoimittaja

Kari Martiala
+358 (0)45 675 7122
kari.martiala@outlook.com

Yhteistyössä

Meriliitto_logo Meriteollisuus_logo suomen_varustamot_logo laradi_logo satamaoperaattorit logo suomen_satamaliitto_logo logy_logo shipbrokers logo FTA-logo
Varustamosäätiö
Meriupseeriyhdistys ry Meriupseeriyhdistys ry
Laivapäällystöliitto_navigator
Konepäällystöliitto
Luotsiliitto.
Suomen merimuseon tuki ry Suomen merimuseon tuki ry
X

Tilaa uutiskirje

Navigator-lehden maksuton uutiskirje tuo ajankohtaiset artikkelit suoraan sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa.

Kiitos, uutiskirjeen tilaaminen onnistui.

Tilaaminen epäonnistui. Tarkista sähköpostiosoite ja yritä uudelleen.