Port Activity App ‑satamasovellus voittoon TKI-kärjet-kilpailussa Vuosittain järjestettävä TKI-kärjet-kilpailu toi voiton Satakunnan ammattikorkeakoululle (SAMK). SAMKin ja yhteistyötahojen kehittämä Port Activity App -satamasovellus voitti kisan, jonka vuoden 2022 teemana oli Vihreä siirtymä. Uutiset 05.05.2022
Artikkelisarja merituulivoimasta, osa 4: Merituulivoima Suomessa Turvallisuus ja ympäristö 04.05.2022
Kattava merenkulun markkinaselvitys – ympäristösääntely vaikuttaa Suomeen kilpailijoita enemmän Markkinat toimivat nyt hyvin. Muutoksia eri alustyyppien kannattavuuteen ja keskinäiseen kilpailuasetelmaan on kuitenkin odotettavissa. Ympäristösääntely tulee vaikuttamaan Suomeen kilpailijamaita enemmän. Meriliikenne ja varustamot 03.05.2022
MEYER RE tarjoaa risteilyaluksille elinikäistä palvelua Meyer Groupin uusi yhtiö MEYER RE tulee laajentamaan telakoiden ydinliiketoiminta-aluetta liikenteessä olevien laivojen uudistamispalveluihin. Meriliikenne ja varustamot 27.04.2022
Länsi-Suomen alueella jo neljä salamatkustajaa Rauman satamaan saapuneesta liberialaisesta rahtilaivasta Pabajasta on löydetty salamatkustaja. Kyseessä oli jo neljäs jänis tänä vuonna Länsi-Suomen merivartioston alueella. Uutiset 26.04.2022
Steerprop rakentaa uuden hallin Raumalle Rauman kaupunginhallitus on päättänyt omalta osaltaan, että kaupunki myy maata omistamalleen Rauman Satama Oy: lle. Se puolestaan vuokraa alueen pitkäaikaisella sopimuksella potkurilaitteita valmistavalle Steerprop Oy:lle joka aikoo rakentaa uuden hallin. Uutiset 25.04.2022
Valmet tuo selainpohjaisen käyttöliittymän meriteollisuuden automaatiomarkkinoille Uncategorized 21.04.2022
Merja Salmi-Lindgren ”Suomen vesiteissä on valtava potentiaali” Suomen Vesitiet ry:n toiminnanjohtaja Merja Salmi-Lindgren toivoo, että sisävesiliikennettä arvostettaisiin Suomessa samalla tavalla kuin Keski-Euroopassa, jossa sillä on merkittävä rooli liikenneväylänä. Uutiset 20.04.2022
Sanktiot ja boikotit alkavat purra Venäjän meriliikenteeseen Greenpeace on kohdistanut aktiviteettejaan Primorskista ja Ust-Lugasta tuleviin öljylasteihin erityisesti Skagenin jälleenlastauspaikalla (kuva Greenpeace) Venäjän sodalla ja sanktioilla ristiriitaisia vaikutuksia rahtimarkkinoihin. Meriliikenne ja varustamot 15.04.2022
MV Weften-konkurssipesää ratkotaan Saksassa Tammikuussa Saksassa konkurssiin menneen malesiankiinalaisen Gentingin omistaman MV-Werften-yhtiön pesää puretaan kuumeisesti. Uutiset 15.04.2022
Vesitiepäivä 5.5.2022 – Miten turvaamme kestävän vesiliikenteen toimintaympäristön? Suomen Vesitiet ry:n järjestämä seminaari keskittyy siihen, mitä tapahtuu juuri nyt. Venäjän sotatoimet Ukrainassa epävakauttavat turvallisuutta Euroopassa. Miten pakotteet ja globaalit jännitteet vaikuttavat vesiliikenteeseen? Miten rakennetaan kestävää tulevaisuutta ja huoltovarmuutta? Uutiset 14.04.2022
Artikkelisarja merituulivoimasta, osa 3: Sähköä tarvitaan myös mereltä Turvallisuus ja ympäristö 12.04.2022
Fintrafficin meriliikenteenohjaus esti viime vuonna 20 mahdollista vaaratilannetta ja karilleajoa Estetyissä karilleajoissa oli kaikissa kyse tilanteesta, jossa alus oli ajamassa kohti matalikkoa, mutta muutti suuntaansa VTS-keskuksen yhteydenoton jälkeen. Kaikkiaan kirjattiin yli 810 muuta alusliikennettä koskevaa poikkeamaa tai rikettä. Turvallisuus ja ympäristö 11.04.2022
Suomen Varustamot yhdessä useiden muiden eurooppalaisten varustamoyhdistysten kanssa otti kantaa pakotepakettiin Uutiset 08.04.2022