HaminaKotkan satama testaa ensinmäisenä automaattikoneita satamakäytössä Satamakäytössä automaattiset työkoneet lisäisivät tuottavuutta sekä vähentäisivät päästöjä kulutuksen tasaantuessa. Satamat ja logistiikka 21.06.2023
Icon of the Seas lähti ensimmäiselle vajaan viikon kestävälle merikoematkalle Meriteollisuus 19.06.2023
Ari Niemelä Aalto-yliopiston kunniatohtoriksi Niemelä promovoitiin Aalto-yliopiston kunniatohtoriksi perjantaina 16.6.2023. Uutiset 15.06.2023
Merikuljetusten määrä ei tavoittanut viime vuoden lukuja huhtikuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan ulkomaan merikuljetuksia oli 5 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Matkustajia oli kaikkiaan miljoona, ja näin saavutettiin 73 prosenttia koronapandemiaa edeltävästä tasosta. Satamat ja logistiikka 12.06.2023
Suomen ja Viron yhteinen vetylaaksohanke käynnistyy BalticSeaH2-projektissa luodaan Itämeren alueelle laaja, rajojen yli ulottuva vetylaakso, jonka keskus asettuu Etelä-Suomen ja Viron alueelle. Uutiset 01.06.2023
ABB:n uusi propulsiokonsepti – valaan pyrstöliikkeiden matkiminen parantaa hyötysuhdetta Meriteollisuus 31.05.2023
Kansainvälinen ShipCon konferenssi Helsinkiin YoungShip Helsingin isännöimä kansainvälinen ShipCon konferenssi järjestetään 21.–22. syyskuuta 2023. Uutiset 30.05.2023
Borealis ja IINO Lines allekirjoittavat rahtaussopimuksen Oceanus Aurora -nestekaasualuksesta Meriliikenne ja varustamot 30.05.2023
Suomen eteläisin satama katsoo tulevaan Hangon Satama juhlii tänä vuonna 150-vuotista taivaltaan. Vuosien saatossa se on muuntunut Suomen ensimmäisestä talvisatamasta merkittäväksi viennin ja tuonnin sujuvuuden varmistajaksi. Satamat ja logistiikka 29.05.2023
Miten saamme merialalle riittävästi työvoimaa tulevaisuudessa? Uusi merihenkilöstön saatavuuteen keskittyvä hanke tarttuu haasteeseen Meriliikenne ja varustamot 25.05.2023
Varsinais-Suomen vuoden 2022 logistiikkayritykseksi valittiin Finnlines Turun kauppakamari ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry ovat jakaneet tunnustusta logistiikka-alan osaajille. Meriliikenne ja varustamot 23.05.2023
Vesitiepäivä 2023: Vesikuljetukset kasvavat mutta transito tuskin elpyy Satamat ja logistiikka 12.05.2023