Hallitusohjelma tunnistaa merenkulun merkityksen Suomelle Hallitusohjelman kirjauksissa näkyy suomalaisen merenkulun toimintaedellytyksien turvaamisen tärkeys eivätkä leikkaukset kohdistu suoraan merenkulkuun. Sen sijaan Merimiespalvelun valtiontukiosuus lakkautetaan. Meriliikenne ja varustamot 19.06.2023
Icon of the Seas lähti ensimmäiselle vajaan viikon kestävälle merikoematkalle Meriteollisuus 19.06.2023
Rannikkolaivasto osallistui kansainväliseen BALTOPS 23 -harjoitukseen Itämerellä Suomesta harjoitukseen osallistuivat miinalaiva Hämeenmaa ja miinantorjunta-alus Katanpää. Uutiset 13.06.2023
Merikuljetusten määrä ei tavoittanut viime vuoden lukuja huhtikuussa Satamat ja logistiikka 12.06.2023
Sjöfartens Dag ja Mercy Ships Race Maarianhaminassa Sjöfartens Dag – Maritime Day seminaari ja messutapahtuma järjestettiin jälleen 1.6. kesäisessä Maarianhaminassa. Suosittu tapahtuma keräsi lähes 700 merenkulkualan ammattilaista Alandica kulttuuri- ja kongressikeskukseen Ahvenanmaalle. Uutiset 02.06.2023
ABB:n uusi propulsiokonsepti – valaan pyrstöliikkeiden matkiminen parantaa hyötysuhdetta OSK-ShipTech A/S: n tutkimuksen mukaan uuden konseptin avulla voidaan vähentää propulsioenergian kulutusta jopa 22 prosenttia. Meriteollisuus 31.05.2023
Kansainvälinen ShipCon konferenssi Helsinkiin YoungShip Helsingin isännöimä kansainvälinen ShipCon konferenssi järjestetään 21.–22. syyskuuta 2023. Uutiset 30.05.2023
Borealis ja IINO Lines allekirjoittavat rahtaussopimuksen Oceanus Aurora -nestekaasualuksesta Meriliikenne ja varustamot 30.05.2023
Suomen eteläisin satama katsoo tulevaan Hangon Satama juhlii tänä vuonna 150-vuotista taivaltaan. Vuosien saatossa se on muuntunut Suomen ensimmäisestä talvisatamasta merkittäväksi viennin ja tuonnin sujuvuuden varmistajaksi. Satamat ja logistiikka 29.05.2023
Miten saamme merialalle riittävästi työvoimaa tulevaisuudessa? Uusi merihenkilöstön saatavuuteen keskittyvä hanke tarttuu haasteeseen Meriliikenne ja varustamot 25.05.2023
Varsinais-Suomen vuoden 2022 logistiikkayritykseksi valittiin Finnlines Turun kauppakamari ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry ovat jakaneet tunnustusta logistiikka-alan osaajille. Meriliikenne ja varustamot 23.05.2023
Vesitiepäivä 2023: Vesikuljetukset kasvavat mutta transito tuskin elpyy Satamat ja logistiikka 12.05.2023