Merikuljetukset laskivat tammikuussa 7 prosenttia – matkustajamäärä jäi alle neljännekseen viime vuodesta Tilastokeskuksen maaliskuussa julkaisemien merikuljetus tilastojen mukaan tammikuussa vienti laski 5 prosenttia ja tuonti 10 prosenttia edellisestä vuodesta. Matkustajamäärä jäi alle neljännekseen viime vuodesta. Meriliikenne ja varustamot 16.03.2021
Helsingin Sataman vuosi 2020: Koronakriisin keskellä prioriteetiksi nousi huoltovarmuus Satamat ja logistiikka 11.03.2021
Tall Ships tapahtuma tuo jälleen suuret purjealukset Suomeen Kansainvälinen Tall Ships -laivasto vierailee 27. kesäkuuta ja 3. elokuuta 2021 välisenä aikana viidessä satamassa ja järjestää osanottajille kilpailuja ja meriaiheisia juhlia. Suomessa laivat vierailevat Turussa ja Maarianhaminassa. Uutiset 07.03.2021
Uusi tutkimus parantaa laivaristeilyjen koronaturvallisuutta Åbo Akademin solubiologian ja teollisuustalouden tutkimusryhmä on kehittänyt malleja laivaristeilyjen matkustajaturvallisuuden parantamiseksi. Tutkimus auttaa varustamoja asiakasvirran palauttamisessa. Uutiset 24.02.2021
Varustamot: Suomeen saapuvilta laivamatkustajilta edellytetään negatiivista koronatestitulosta Suomessa operoivat varustamot edellyttävät kaikilta ulkomailta Suomeen saapuvilta laivamatkustajilta tiistaista 23.2.2021 alkaen negatiivista koronatestitulosta THL:än suosituksen mukaisesti. Todistusta ei edellytetä risteilymatkustajilta, jotka eivät ole käyneet maissa toisessa maassa. Uutiset 17.02.2021
Satamaliitto: Satamat panostavat miljardin infran ja toiminnan kehittämiseen Suomen satamien ja satamaoperaattoreiden investoinnit ovat vahvassa kasvussa. Toteutetun kyselytutkimuksen mukaan tulevien viiden vuoden aikana Suomen satamissa suunnitellaan toteutettavaksi yli miljardin euron investoinnit, mikä vastaa 17 prosentin kasvua edellisen viisivuotiskauden investointitasoon. Meriliikenne ja varustamotSatamat ja logistiikkaUutiset 08.02.2021
Lehto ja Metsä Fibre esisopimukseen Kemin biotuotetehtaan satamavaraston rakentamisesta Uutiset 08.02.2021
Tulli: Tavaraviennin arvo laski 11,9 prosenttia vuonna 2020 Suomen tavaraviennin arvo laski 11,9 prosenttia vuonna 2020 Tullin ennakkotietojen mukaan. Vienti oli arvoltaan 57,3 miljardia euroa. Tuonnin arvo väheni 9,9 prosenttia. Tavaratuonti oli arvoltaan lähes 59,4 miljardia euroa. Uutiset 08.02.2021
Laivaliikenteen liikennöintivelvoite Vaasan ja Uumajan välille Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on tehnyt päätöksen laivaliikenteen liikennöintivelvoitteen asettamisesta Vaasan ja Ruotsin Uumajan välille. Päätös vähentää osaltaan koronatilanteesta meriliikenneyhteyksille aiheutuvaa haittaa. Uutiset 04.02.2021
IoT-palveluyhtiö Haltian liittyy One Sea -ekosysteemiin IoT-palveluyhtiö Haltian liittyy One Sea -ekosysteemiin, joka edistää itseohjautuvaa meriliikennettä. Meriliikenteen digitalisaatiokehitys tarjoaa mielenkiintoisia näkymiä älyratkaisuihin keskittyneelle Haltianille. Monipuolisiin ympäristöihin sopivista IoT-laitteistaan tunnetun yhtiön tuotteisiin kuuluu muun muassa laajasti käytössä oleva IoT-teknologia-alusta Thingsee, sekä Empathic Building -älytaloratkaisu. Uutiset 04.02.2021
Investoinnit Suomen satamiin kasvussa, useita digitalisaatiohankkeita käynnistymässä Uutiset 04.02.2021
Rederi Ab Nathalielle uusi laiva Rederi Ab Nathalie, RABN, on ostanut aikaisemmin Barbadoksen lipun alla ajaneen m/v NESS-rahtialuksen. Alus siirtyi uudelle omistajalleen 29.1.2021 ja sen uusi nimi on m/v Odda Marie. Jatkossa alus purjehtii Suomen lipun alla ja sen kotisatama on Maarianhamina. Uutiset 01.02.2021