KAIJA
  • Navigator
  • Mediatiedot
  • Ota yhteyttä
  • Tilaa uutiskirje
  • Meriliikenne ja varustamot
  • Meriteollisuus
  • Satamat ja logistiikka
  • Turvallisuus ja ympäristö
  • Tutkimus ja koulutus
  • Nimitykset
  • Blogit
  • Navigator 100
  • sivusto englanniksi

Risteilymiehistöjen kurjuus lisääntyy

Viime viikkoina suuret risteilyalukset ovat kokoontuneet lekuttamaan ankkureitaan tiettyihin paikkoihin eri puolilla maailman meriä. Pelkästään Manilanlahdella lilluu yli 20 valtavaa laivaa ilman matkustajia. Näillä aluksilla on tälläkin hetkellä yli 5 300 filippiiniläistä miehistön jäsentä odottamassa koronasyyniä ja kotiin pääsyä.

Meriliikenne ja varustamot

14.05.2020

Viro lainaa sata miljoonaa Tallinkille

Meriliikenne ja varustamot

13.05.2020

Vaikutuksia myös Suomeen: Yara pani itseohjautuvan laivan koipalloihin

Meriteollisuus

13.05.2020

Koronaviruksesta huolimatta – puosun kaikki päivät ovat erilaisia

Pandemia näkyy laivaväen arjessa aika vähän merellä oltaessa. Suurimmat erot huomataan lähinnä hygieniassa: puhtaitakin pintoja jynssätään entistä ahkerammin. Satamissa maihin ei saa mennä eikä ulkopuolisia hevin päästetä aluksille. Jopa luotsien käyntejä valvotaan erittäin tarkasti.

Uutiset

12.05.2020

Vuosaaren meriväylän ja satama-altaan syventäminen alkaa kesäkuussa

Satamat ja logistiikka

12.05.2020

Ruotsin uusin satama myöhästyy

Uutiset

12.05.2020

Meriaura Group kuljettaa ja levittää kipsin Varsinais-Suomen valuma-alueen pelloille

Kipsin peltolevityksellä suojellaan saaristomerta ja pyritään vähentämään kiintoaineksen ja fosforin valumista Itämereen. Hanke on osa ympäristöministeriön Vesiensuojelun tehostamisohjelmaa.

Meriliikenne ja varustamot

10.05.2020

John Nurmisen Säätiö kokoaa suomalaisten merisuhteen näyttelyksi

John Nurmisen Säätiön uudessa kulttuurihankkeessa kerätään suomalaisilta mereen liittyviä muistoja. Muistojen meri -hankkeen tavoitteena on avata näkökulmia ihmisten mielikuviin ja uskomuksiin merestä sekä aktivoida suomalaiset miettimään suhdettaan Itämereen. Säätiö kokoaa muistojen kirjosta ja suomalaisten Itämeri-suhteesta monimediaisen näyttelyn, joka julkaistaan Itämeripäivänä 27.8.2020.

Meriteollisuus

09.05.2020

HMM Algeciras valmistui onnettomien tähtien alla

Meriteollisuus

08.05.2020

Työmatkaliikenteen lipunmyynti käynnistyi

Työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne Suomen ja Viron välillä sallitaan 14.5. alkaen.

Meriliikenne ja varustamot

07.05.2020

Appointment of Mr. Johan Backas, as Managing Director of Turku Repair Yard

We are pleased to announce the appointment of Mr. Johan Backas, Masters Science in Naval Architecture, as Managing Director of Turku Repair Yard, effective January 7, 2020.

Nimitykset

07.05.2020

Oulun 12,5 metrin meriväylän kiinteiden merimerkkien asennus alkaa

Turvallisuus ja ympäristö

07.05.2020

Pauliina Roti nimitetty Turun Satama Oy:n turvallisuuspäälliköksi

Vahtiperämies Pauliina Roti on nimitetty Turun Satama Oy:n turvallisuuspäälliköksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.5.2020.

Nimitykset

07.05.2020

Finnlines valvoo uusien roro-alusten rakentamista etänä

Meriteollisuus

07.05.2020

Hampurin messut siirretään helmikuulle

Koronaviruksen tuoreimpien uhrien joukkoon voidaan laskea myös Hampurin kansainvälinen merenkulkutapahtuma. SMM-messujen järjestäjät ilmoittavat, että syyskuulle suunniteltu tapahtuma järjestetään 2.-5. helmikuuta 2021.

Uutiset

07.05.2020

Rauman telakalla Wasalinen uuden matkustaja-autolautan rakentaminen jatkuu

Wasalinen uuden matkustaja-autolautan, Aurora Botnian, rakentaminen Rauma Marine Constructionsin telakalla Raumalla etenee koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta huolimatta.

Meriteollisuus

06.05.2020

SEA Europen Tytgat: telakoiden tuotanto on pidettävä käynnissä

Meriteollisuus

04.05.2020

Eckerö Line ja DFDS aloittavat rahtiyhteistyön

Meriliikenne ja varustamot

04.05.2020

Euroopan telakat availevat porttejaan – kaikki paitsi yksi

Monet Euroopan suurista laivanrakentajista alkavat pikku hiljaa nostaa tuotantoaan entiselle tasolle. Siis sille tasolle ennen kuin koronaviruksen aiheuttama pandemia sulki telakoita muun teollisuuden malliin Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa ja vaikeutti toimintaa Suomessakin.

Meriteollisuus

04.05.2020

Vappupäivänä muistetaan merenkulkijoiden arvokasta työtä yhteiskuntamme hyväksi

Meriliikenne ja varustamot

30.04.2020

Risteilijöiden tuotanto alkoi jälleen Helsingissä

Meriteollisuus

28.04.2020

Lataa lisää

UUSI JULKAISU

Monipuolinen Meriala 2024 kansi
“Merialalla pääset muuttamaan maailmaa”

Blogit

Ulla Tapaninen
8.5.2026

Ulla Tapaninen

Tallinnan teknillisen yliopiston meriliikenteen professori.

Ulla Tapanisen blogipalsta.

Onko vapaan merenkulun aika ohi?
Maija Mattila
30.1.2026

Maija Mattila

Työmarkkina- ja lakiasianjohtaja
Reservin majuri

Suomen Varustamot

Eurooppalaista merenkulkua ei olisi ilman miehistökustannusten palautusta
Ville Kuitunen
31.10.2025

Ville Kuitunen

Ports and Marine Business Lead, Sweco Finland Oy | Kotka

Merenkulkua ei voi korvata
FMC Yearbook 2021 cover

The yearbook tells about the activities of significant Finnish maritime companies and organisations. It’s published both in print and online.

Read more at fmc-yearbook.com

Tilaa Navigatorin uutiskirje

Navigator-lehden maksuton uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Tilauksen voi peruuttaa kirjeen alalaidasta löytyvän linkin kautta.

Luetuimmat

  • Eckerö Link ostaa M/S Stena Nautican
    11.5.2026
  • Mikko Niini – Katse kohti tulevaisuutta
    4.5.2026
  • Finnlines avaa uuden matkustajaterminaalin Långnäsin satamaan
    8.5.2026
  • Kanadan Polar Max jäänmurtajan rungon kokoonpano alkoi Helsingin telakalla
    29.5.2026
  • Ensimmäinen täyssähköinen konttilaiva liikenteeseen Kiinassa
    30.4.2026

Nimitykset

Turun Sataman johtajaksi Minna Pirkkanen
Janne Känkänen HVK:n pääjohtajaksi
Magdalena Granö Wärtsilän uudeksi Suomen toimitusjohtajaksi

Toimitus suosittelee

Laivastolehti nro 5/1926: ”Laivanrakennus on metalliteollisuuden kruunu”
Merivoimien toinen Pohjanmaa-luokan monitoimikorvetti laskettiin vesille Raumalla
Laivastolehti nro 3/1926: Miten valtio voisi tukea kotimaista kauppamerenkulkua?
Ministeri Ranne: Jäänmurtaja Ainolle 42 miljoonaa euroa EU-tukea
Valuvatko kontit EU:n naapurimaiden satamiin päästökauppamaksujen tähden?
European Industrial Maritime Strategy korostaa merenkulun merkitystä ja kilpailukykyä
Tilastokatsaus satama-alan ja merilogistiikan keskeisistä tunnusluvuista
S-100 tuo kehitysloikan merenkulun digitalisaatioon
Tulli torjuu järjestäytynyttä rikollisuutta vahvistamalla satamaturvallisuutta
Viking Line konseptoi maailman suurimman sähköisen matkustaja-autolautan
NavigatorInternational nostoja

Nordic-Baltic Maritime Forum in Helsinki: Different approaches to tackling the energy transition amidst geopolitical turbulence

Finnish Maritime Actors Actively Engaged at Naval Québec

Auramarine delivers methanol fuel supply systems for Finnlines

Time Charter Agreement with Stena Line for mv Mistral

New LNG Bunker Vessel

ABB Azipod® propulsion to power new Canadian icebreaker

From ship deals to a broad SAMK–AMC cooperation

ESL Shipping is renewing its fleet – sells m/s Kallio to a Norwegian company

Aboa Mare Invests in an Advanced Engine Room Simulator

AtoB@C Shipping welcomes Ventumar to the fleet

Steerprop to deliver world’s largest mechanical azimuth propulsors for polar research vessel

Green Handy project progresses with model tests

Wärtsilä engines selected to deliver reliable power for U.S. data center

NIS2: A catalyst for improving maritime cybersecurity

Biomar delivered to AtoB@C Shipping – production of the last vessel of the series begins

MAKINEN completed a comprehensive interior refurbishment project onboard AIDAdiva

Navigatormagazine

Julkaisija

Osakeyhtiö Laivastolehti

Kustantaja ja toimitus

Avone


Tietosuoja

Tilaa Uutiskirje

Aiheet

  • Meriliikenne ja varustamot
  • Meriteollisuus
  • Satamat ja logistiikka
  • Turvallisuus ja ympäristö
  • Tutkimus ja koulutus
  • Nimitykset
  • Blogit
  • Navigator 100

Mediamyynti

Otso Aunola
+358 (0)46 560 4044
otso@avone.fi

MEDIAMYYNTI

Päätoimittaja

Kari Martiala
+358 (0)45 675 7122
kari.martiala@outlook.com

Yhteistyössä

Meriliitto_logo Meriteollisuus_logo suomen_varustamot_logo laradi_logo satamaoperaattorit logo suomen_satamaliitto_logo logy_logo shipbrokers logo FTA-logo
Varustamosäätiö
Meriupseeriyhdistys ry Meriupseeriyhdistys ry
Laivapäällystöliitto_navigator
Konepäällystöliitto
Luotsiliitto.
Suomen merimuseon tuki ry Suomen merimuseon tuki ry
X

Tilaa uutiskirje

Navigator-lehden maksuton uutiskirje tuo ajankohtaiset artikkelit suoraan sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa.

Kiitos, uutiskirjeen tilaaminen onnistui.

Tilaaminen epäonnistui. Tarkista sähköpostiosoite ja yritä uudelleen.