• Navigator
  • Mediatiedot
  • Ota yhteyttä
  • Tilaa uutiskirje
  • Meriliikenne ja varustamot
  • Meriteollisuus
  • Satamat ja logistiikka
  • Turvallisuus ja ympäristö
  • Tutkimus ja koulutus
  • Nimitykset
  • Blogit
  • Navigator 100
  • sivusto englanniksi

EU-rahoittaa vetyalusten kehittämistä Ranskassa ja Norjassa

Euroopan unionin Horizon 2020 -keksintörahasto on myöntänyt viiden miljoonan euron määrärahan kahdelle vetyä alusten energialähteenä käyttävälle Flagships -testihankkeelle.
– Flagships -hanke nostaa vedyn käyttömahdollisuudet merialan tulevaisuuden polttoaineena aivan uudelle tasolle koko maailmassa, VTT:n projektipäällikkö Antti Pohjoranta sanoo.

Meriliikenne ja varustamot

20.05.2019

Tähän mennessä suurin konttilaiva purjehtinut Panaman kanavan läpi

Meriliikenne ja varustamot

18.05.2019

Tallink palauttaa eniten

Meriliikenne ja varustamot

17.05.2019

Saimaan kanava jälleen auki

Saimaan kanavan kaikkien kahdeksan alaportin uusiminen on valmistunut aikataulussa ja kanava avautui liikenteelle perjantaiaamuna. Väyläviraston mukaan uudet portit sopivat paremmin nykyiselle talviliikenteelle.
Väylän yksikön päällikkö Tero Sikiön mukaan vuonna 2016 aloitettu sulkuremontti on nyt saatu päätökseen. Huhti-toukokuussa tehtyjen koekäyttöjen jälkeen koko kanava on taas avoin liikenteelle.

Meriliikenne ja varustamot

17.05.2019

Eckerö Line vastaanotti uuden ropax-aluksensa

Meriliikenne ja varustamot

17.05.2019

Alusturvallisuuteen liittyvät uudistukset valmistuvat

Meriliikenne ja varustamot

16.05.2019

Maunu Visuri Arctia Oy:n toimitusjohtajaksi

Arctia Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty 1.8.2019 alkaen DI Maunu Visuri (51). Visurilla on yli 20 vuoden monipuolinen liikkeenjohdon kokemus. Hän siirtyy Arctiaan lentoyhtiö Nordic Regional Airlines Oy:n (Norra) toimitusjohtajan tehtävästä, ja on aiemmin urallaan toiminut johdon tehtävissä muun muassa Finnairin palveluksessa.

Meriliikenne ja varustamot

16.05.2019

Stena Line säästää tekoälyn avulla polttoainetta

Meriliikenne ja varustamot

15.05.2019

Merenkulkuala on edelläkävijä päästöjen vähentämisessä

Meriliikenne ja varustamot

13.05.2019

IMO:n rikkisäännöistä koituu Hapag-Lloydille jokavuotinen miljardilasku

Ympäristön huomioon ottaminen ei tunnetusti ole ilmaista. Merenkulkujärjestö IMO:n uusista rikkisäännöistä aiheutuu Hapag-Loydille 1,1-1,2 miljardin dollarin vuosittainen lisäkustannus ensi vuodesta alkaen, toimitusjohtaja Rolf Habben Jansen kertoi varustamon tulostilaisuudessa.

Meriliikenne ja varustamot

10.05.2019

Helsingin Satama odottaa viime kesänkin peittoavaa risteilyrumbaa

Satamat ja logistiikka

09.05.2019

Viking Line sai liki 22 500 ehdotusta uuden aluksensa nimeksi

Meriteollisuus

08.05.2019

Finnlines teki alkuvuonna hyvän tuloksen

Finnlinesin toimitusjohtaja Emanuele Grimaldi on tyytyväinen Finnlines-konsernin kehitykseen alkuvuoden aikana.
– Tulosta voidaan pitää erittäin hyvänä ottaen huomioon sen, että Suomen tavaraviennin ja -tuonnin kasvuvauhti on hidastunut verrattuna edellisvuoteen. Tulos ennen korkoja, veroja, poistoja ja arvonalentumisia (EBITDA) oli 34,2 miljoonaa euroa, kun se oli 34,3 miljoonaa euroa tammi–maaliskuussa 2018, Grimaldi sanoo.

Meriliikenne ja varustamot

07.05.2019

Eckerö Line hankkii toisen aluksen Helsinki–Tallinna-reitille

Meriliikenne ja varustamot

06.05.2019

Eckerö Line kokeilee ABB:n 3D-tilannekuvaa m/s Finlandialla

Meriliikenne ja varustamot

02.05.2019

Kiina ostaa 20 prosentin siivun Novatekin Arctic LNG 2-hankkeesta

Venäläinen energiayhtiö Novatek myy viidenneksen osuuden uudesta LNG-hankkeestaan kahdelle kiinalaisyhtiölle. Kiinan valtion omistamat CNDOOC ja CNPC ostavat kumpikin kymmenen prosentin siivut Arctic LNG 2 -terminaalista. Kauppa on osa Kiinan Belt and Road -strategiaa.

Meriliikenne ja varustamot

30.04.2019

Lisätty todellisuus tulee MOL:n supertankkereiden komentosilloille

Meriteollisuus

25.04.2019

Keväinen Ahvenanmaa kutsuu Merenkulun Päivään

Meriliikenne ja varustamot

24.04.2019

Wallenius SOL mukaan Suomen metsäalan merikuljetuksiin

Ruotsalaiset Wallenius ja SOL eli Svenska Orient Linjen, ovat perustaneet uuden varustamon kuljettamaan metsäteollisuuden tuotteita ja muuta lastia Itämerellä ja Pohjanmeren alueella. Ensimmäisiä asiakkaita ovat Stora Enso ja Metsä Board. Varustamo investoi parisataa miljoonaa euroa korkeimman jääluokan tonnistoon ja LNG-käyttöisiin aluksiin.

Meriliikenne ja varustamot

23.04.2019

Vankka kasvu jatkuu risteilytoiminnassa

Meriliikenne ja varustamot

23.04.2019

Tutkimus puhtaammasta polttoaineesta: LNG leikkaa alusten päästöjä jopa viidenneksellä

Meriliikenne ja varustamot

21.04.2019

Lataa lisää

UUSI JULKAISU

Monipuolinen Meriala 2024 kansi
“Merialalla pääset muuttamaan maailmaa”

Blogit

Maj Malmelin
18.9.2026

Maj Malmelin

Viestintäpäällikkö, Suomen Varustamot Ry

Ship Happens – kun nuoret etsivät paikkaansa, mitä me näytämme heille?
Ulla Tapaninen
14.8.2026

Ulla Tapaninen

Tallinnan teknillisen yliopiston meriliikenteen professori.

Ulla Tapanisen blogipalsta.

”Luova tuho”
Maija Mattila
30.1.2026

Maija Mattila

Työmarkkina- ja lakiasianjohtaja
Reservin majuri

Suomen Varustamot

Eurooppalaista merenkulkua ei olisi ilman miehistökustannusten palautusta
FMC Yearbook 2021 cover

The yearbook tells about the activities of significant Finnish maritime companies and organisations. It’s published both in print and online.

Read more at fmc-yearbook.com

Tilaa Navigatorin uutiskirje

Navigator-lehden maksuton uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Tilauksen voi peruuttaa kirjeen alalaidasta löytyvän linkin kautta.

Tapahtumakalenteri

« syyskuu 2026 » loading...
ma ti ke to pe la su
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4

Luetuimmat

  • Suomen Hopealinjan toiminta päättyy
    28.8.2026
  • Viking Line perustaa uuden johtoryhmän – kaksi johtotehtävää on auki
    8.9.2026
  • Royal Caribbeanin viidennen Icon-luokan aluksen rakentaminen alkoi Meyer Turun telakalla
    14.9.2026
  • Helsingin satamatunnelin rakentaminen viivästyy
    3.9.2026
  • Aino rakennetaan Helsingissä ja Porissa
    19.8.2026

Nimitykset

Mari Starck Suomen Satamien johtavaksi asiantuntijaksi
Tomi Rautio Euroports Finlandin toimitusjohtajaksi
Turun Sataman johtajaksi Minna Pirkkanen

Toimitus suosittelee

Suomen uusi meriteollisuusstrategia julkaistiin – kasvupotentiaalin hyödyntäminen vaatii konkreettisia toimia
Lauttaliikenne sähköistyy – pidemmät sopimuskaudet mahdollistavat investoinnit
DNY Finland rakentaa Suomen uuden jäänmurtajan
Aino rakennetaan Helsingissä ja Porissa
Neste rakennuttaa ja pitkäaikaisrahtaa kaksi uutta panamax-luokan tuuliavusteista tuotetankkeria
Metanolibunkraus mahdollista Vuosaaren satamassa
Suomi sai myönteisen arvion merenkulun IMSAS-auditoinnissa
Moni kesätyöntekijä löytää uran merenkulusta
Laivastolehti nro 5/1926: ”Laivanrakennus on metalliteollisuuden kruunu”
Merivoimien toinen Pohjanmaa-luokan monitoimikorvetti laskettiin vesille Raumalla
NavigatorInternational nostoja

Nordic-Baltic Maritime Forum in Helsinki: Different approaches to tackling the energy transition amidst geopolitical turbulence

Finnish Maritime Actors Actively Engaged at Naval Québec

Auramarine delivers methanol fuel supply systems for Finnlines

Time Charter Agreement with Stena Line for mv Mistral

New LNG Bunker Vessel

ABB Azipod® propulsion to power new Canadian icebreaker

From ship deals to a broad SAMK–AMC cooperation

ESL Shipping is renewing its fleet – sells m/s Kallio to a Norwegian company

Aboa Mare Invests in an Advanced Engine Room Simulator

AtoB@C Shipping welcomes Ventumar to the fleet

Steerprop to deliver world’s largest mechanical azimuth propulsors for polar research vessel

Green Handy project progresses with model tests

Wärtsilä engines selected to deliver reliable power for U.S. data center

NIS2: A catalyst for improving maritime cybersecurity

Biomar delivered to AtoB@C Shipping – production of the last vessel of the series begins

MAKINEN completed a comprehensive interior refurbishment project onboard AIDAdiva

Navigatormagazine

Julkaisija

Osakeyhtiö Laivastolehti

Kustantaja ja toimitus

Avone


Tietosuoja

Tilaa Uutiskirje

Aiheet

  • Meriliikenne ja varustamot
  • Meriteollisuus
  • Satamat ja logistiikka
  • Turvallisuus ja ympäristö
  • Tutkimus ja koulutus
  • Nimitykset
  • Blogit
  • Navigator 100

Mediamyynti

Otso Aunola
+358 (0)46 560 4044
otso@avone.fi

MEDIAMYYNTI

Päätoimittaja

Kari Martiala
+358 (0)45 675 7122
kari.martiala@outlook.com

Yhteistyössä

Meriliitto_logo Meriteollisuus_logo suomen_varustamot_logo laradi_logo satamaoperaattorit logo suomen_satamaliitto_logo logy_logo shipbrokers logo FTA-logo
Varustamosäätiö
Meriupseeriyhdistys ry Meriupseeriyhdistys ry
Laivapäällystöliitto_navigator
Konepäällystöliitto
Luotsiliitto.
Suomen merimuseon tuki ry Suomen merimuseon tuki ry
X

Tilaa uutiskirje

Navigator-lehden maksuton uutiskirje tuo ajankohtaiset artikkelit suoraan sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa.

Kiitos, uutiskirjeen tilaaminen onnistui.

Tilaaminen epäonnistui. Tarkista sähköpostiosoite ja yritä uudelleen.