• Navigator
  • Mediatiedot
  • Ota yhteyttä
  • Tilaa uutiskirje
  • Meriliikenne ja varustamot
  • Meriteollisuus
  • Satamat ja logistiikka
  • Turvallisuus ja ympäristö
  • Tutkimus ja koulutus
  • Nimitykset
  • Blogit
  • Navigator 100
  • sivusto englanniksi

Venäjä leventää läsnäoloaan pohjoisnavalla

Venäjä aikoo kehittää jäävahvistetun ja omin moottorein kulkevan tutkimusalustan pohjoisnavan ja arktisten merien tutkimusta varten. Venäjä hallitus on myöntänyt hankkeelle lähes seitsemän miljardin ruplan t&k-rahat. Käyttöön alusta aiotaan ottaa vuoden 2020 aikana.  

Meriliikenne ja varustamot

10.04.2018

Liikenneviraston liikenteen­ohjaustoiminnoista valtion erityistehtäväyhtiö

Hallitus esittää, että Liikenneviraston nykyiset liikenteenohjaus- ja hallintapalvelut muutetaan osakeyhtiöksi ja tehtävät siirretään perustettavaan valtion erityistehtäväyhtiöön. Hallitus antoi asiaa koskevan lakiesityksen 5.4.2018. Esitetyn lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2019.

Uuden valtion erityistehtäväyhtiön tehtävänä on varmistaa liikenteen sujuvuus ja turvallisuus meri-, rautatie- sekä tieliikenteessä ja tarjota liikenteenohjaukseen liittyviä palveluita.

Meriliikenne ja varustamot

05.04.2018

Kiinaan syntyy maailman kolmanneksi suurin konttivarustamo

Kiinan valtion omistaman varustamojätti Cosco Shippingin pitkään suunnittelema yrityskauppa OOCL:n (Orient Overseas Container Line) nappaamiseksi on edennyt loppusuoralle. Kaupat saatetaan päätökseen kesäkuun aikana, Coscon hallituksen varapuheenjohtaja Huang Xiaowen sanoo.

Huangin mukaan Cosco tarvitsee vielä Yhdysvaltain valvontaviranomaisen ja eräiden kiinalaisten viranomaisten hyväksynnän yritysostolle, jossa syntyy maailman kolmanneksi suurin konttivarustamo.

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

04.04.2018

Hapag-Lloyd odottaa tyyniä markkinoita ison varustamofuusion jälkimainingeissa

Konttikuljetusten kysynnän vakaa kasvu peittoaa tänä vuonna uusien, suurten konttialusten markkinoille tulon vaikutukset, Hapag-Lloydin johtajat uskovat. Samalla saksalaisvarustamo alkaa hyötyä suuren fuusionsa synergiaeduista, jopa odotettua nopeammin. Äskettäin UASC:n kanssa yhdistyneestä Hapag-Lloydista tuli maailman viidenneksi suurin konttivarustamo.

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

04.04.2018

Jäätalvi jatkuu

Meriliikenne ja varustamot

03.04.2018

Trafigura varustaa kaikki uudet tankkerinsa rikkipesureilla

Trafigura on nyt vahvistanut jo viime kesäkuusta kerrotun jättitilauksensa, jonka mukaan varustamo hankkii kaikkiaan 32 uutta raakaöljyalusta ja tuotetankkeria. Alusten toimitukset alkavat tämän vuoden lopussa ja suurin osa uudisrakennuksista valmistuu vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä.

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

28.03.2018

Suomenlahden merivartiosto varoittaa nopeasti vaihtuvista tilanteista merialueilla

Suomenlahden merivartioston merelliset yksiköt suorittavat jään paksuuden mittausta ja havainnointia merialueilla viikoittain, mutta erityisen huomioitavaa on, että jäät liikkuvat tuulen ja virtauksien mukaan ja tilanne vaihtelee päivittäin. Pitkin rannikkoa jäätilanne on vaihteleva, mutta lähes kaikki virtapaikat ovat auki tai jää on hyvin heikkoa. Merivartiosto haluaa painottaa, että vaikka jää kesti viime viikolla, niin välttämättä tänään se ei enää kestä.

Viikon 12 aikana oli yhteensä 8 meripelastus-, avustus- ja virka-aputehtävää.

Meriliikenne ja varustamot

27.03.2018

Luotsausmäärät kääntyivät kasvuun vuonna 2017

Kansantalouden elpyminen vilkastutti luotsaustoimintaa vuonna 2017. Luotsattuja merimaileja kertyi lähes 460 000. Kasvua edellisvuodesta tuli 4,6 prosenttia. Luotsauskertoja oli yhteensä 24 261, tasan 800 kappaletta enemmän kuin v. 2016 (3,4 % kasvu).

Lisääntyneiden liikennemäärien ja toiminnan kustannustehokkuuden yhteisvaikutuksesta Finnpilot Pilotage Oy:n taloudellinen tulos muodostui hyväksi. Tilikauden liikevaihto oli 38,1 miljoonaa euroa (36,5 milj. e v. 2016) ja liikevoitto 2,2 milj. e (0,9 milj. 2016).

Meriliikenne ja varustamot

21.03.2018

Finnlines käyttää optiot ja pidentää vielä kaksi roro-alusta

Finnlinesin vuonna 2017 käynnistetyn 70 miljoonan euron energiatehokkuus- ja päästöjenvähennysohjelma aloitettiin pidentämällä neljä alusta ja lisäksi oli optiot kahden aluksen pidennyksestä. Finnlines on nyt päättänyt käyttää nämä optiot ja pidentää vielä kaksi alusta.

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

20.03.2018

Merivartiostolla kansainvälinen viikko

US Coast Guard lähetti kaksi sukeltajaa Suomeen arktiseen sukellusharjoitukseen. Harjoituksen tarkoituksena oli esitellä sukellustoimintaa kylmissä ja jäätävissä olosuhteissa. Harjoitus toteutettiin vartiolaiva Turvalla Vaasan edustalla.

Meriliikenne ja varustamot

19.03.2018

Aalto Shipping Company aloittaa operoinnin kahdella rahtialuksellaan

Uusi suomalainen Aalto Shipping Company -varustamo aloittaa toimintansa. Taaleri asiakkaineen omistaa varustamon yhdessä toimivan johdon kanssa. Aalto Shipping Company on hankkinut laivastoonsa kaksi nykyaikaista jäävahvistettua kuivalastilaivaa ja on aloittanut liikennöinnin niillä. Alukset siirtyvät Suomen lipun alle tulevien kuukausien aikana.

Meriliikenne ja varustamot

12.03.2018

Baltic Princess palaa liikenteeseen tänään 8.3.

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

08.03.2018

Jäänmurtoa uhkaava lakko aiheuttaisi toteutuessaan merkittävää haittaa meriliikenteelle

Jään- ja monitoimimurtajien työriitaan ei syntynyt torstaina sopua, tiedotti valtakunnansovittelija Minna Helle eilen. Toteutuessaan lakko pysäyttäisi liikenteen Perämerellä kokonaan.

Meriliikenne ja varustamot

02.03.2018

Tallinkille ennätyksellinen 967 miljoonan euron liikevaihto vuonna 2017

Tilinpäätöstiedotteen (tilintarkastamaton) mukaan AS Tallink Grupp saavutti ennätyksellisen 967 miljoonan euron liikevaihdon vuonna 2017. Lisäksi, kuten pörssitiedotteessamme kerroimme, konsernin kaikkien aikojen suurin vuosittainen matkustajamäärä – yli 9,8 miljoonaa matkustajaa – lisäsi merkittävästi konsernin ravintoloiden ja myymälöiden liikevaihtoa lähes 537 miljoonaan euroon, mikä nostaa Tallink-konsernin nettovoiton vuodelta 2017 yhteensä 49 miljoonaan euroon.

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

02.03.2018

Finnlinesillä erinomainen vuosi, aiesopimus kolmesta uudesta roro-aluksesta

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

27.02.2018

Suomen rannikkovesillä kolisisi paljon useammin ilman meriliikenteen ohjausta

Suomen kauppamerenkulun väylät ovat kapeita, ruuhkaisia ja kivikkoisia. Vaarapaikkoja riittää, mutta vakavia onnettomuuksia sattuu vain harvoin. Tästä on osaltaan kiittäminen Liikenneviraston meriliikenteen ohjausta, joka ehkäisi pelkästään viime vuonna 12 karilleajoa.

Meriliikenne ja varustamot

27.02.2018

Baltic Prinsessin telakoinnissa lisäviivästys

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

27.02.2018

Rahtialusten yhteentörmäys Suomenlahdella

Meriliikenne ja varustamot

25.02.2018

Maailman johtaviin tankkerivarustamoihin kuuluvan Teekay Corporationin tappiot kasvoivat

KUVA Teekay

Bermudalle rekisteröity Teekay Corporation on raportoinut 151.7 miljoonan USD nettotappiosta vuodelta 2017, mikä on huonompi kuin edellisen vuoden negatiivinen 123.2 miljoonan tappio.

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

23.02.2018

Tallink valitsi suomalaisen Fleetrangen palvelun operatiivisen tilannekuvan hallintaan

Tallink-konserni ja suomalainen merenkulun teknologiainnovaattori Fleetrange Oy ovat allekirjoittaneet 1.2.2018 sopimuksen, jossa Tallinkin aluksiin asennetaan Fleetrangen kehittämä IoT-palvelu operatiivisen tilannekuvan hallintaa varten. Tämä mahdollistaa reaaliaikaisen tilannekuvan jakamisen laivojen ja maaorganisaation välillä päätelaitteesta riippumatta.

Meriliikenne ja varustamot

Uutiset

15.02.2018

Puhtaammat laivojen polttoaineet tuovat terveyshyötyjä

Naturessa julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan puhtaammat laivojen polttoaineet vähentävät lapsuuden astmadiagnooseja 3,6 prosentilla maailmanlaajuisesti. Toisaalta pienhiukkasten väheneminen kiihdyttää ilmastonmuutosta.

Meriliikenne ja varustamot

15.02.2018

Lataa lisää

UUSI JULKAISU

Monipuolinen Meriala 2024 kansi
“Merialalla pääset muuttamaan maailmaa”

Blogit

Ulla Tapaninen
14.8.2026

Ulla Tapaninen

Tallinnan teknillisen yliopiston meriliikenteen professori.

Ulla Tapanisen blogipalsta.

”Luova tuho”
Maija Mattila
30.1.2026

Maija Mattila

Työmarkkina- ja lakiasianjohtaja
Reservin majuri

Suomen Varustamot

Eurooppalaista merenkulkua ei olisi ilman miehistökustannusten palautusta
Ville Kuitunen
31.10.2025

Ville Kuitunen

Ports and Marine Business Lead, Sweco Finland Oy | Kotka

Merenkulkua ei voi korvata
FMC Yearbook 2021 cover

The yearbook tells about the activities of significant Finnish maritime companies and organisations. It’s published both in print and online.

Read more at fmc-yearbook.com

Tilaa Navigatorin uutiskirje

Navigator-lehden maksuton uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Tilauksen voi peruuttaa kirjeen alalaidasta löytyvän linkin kautta.

Luetuimmat

  • Neste rakennuttaa ja pitkäaikaisrahtaa kaksi uutta panamax-luokan tuuliavusteista tuotetankkeria
    27.7.2026
  • Ferry Terminal Turku -hankkeen ensimmäinen laituri on luovutettu Turun Satamalle
    8.7.2026
  • Marine Alutech osti Lappohjan sataman kokonaan
    10.8.2026
  • Helsingin Länsisataman uudistus etenee – Terramarelle 24 miljoonan euron laituriurakka
    28.7.2026
  • Tallinkin Victoria I siirtyy uudelle laituripaikalle Helsingissä
    5.8.2026

Nimitykset

Tomi Rautio Euroports Finlandin toimitusjohtajaksi
Turun Sataman johtajaksi Minna Pirkkanen
Janne Känkänen HVK:n pääjohtajaksi

Toimitus suosittelee

Neste rakennuttaa ja pitkäaikaisrahtaa kaksi uutta panamax-luokan tuuliavusteista tuotetankkeria
Metanolibunkraus mahdollista Vuosaaren satamassa
Suomi sai myönteisen arvion merenkulun IMSAS-auditoinnissa
Moni kesätyöntekijä löytää uran merenkulusta
Laivastolehti nro 5/1926: ”Laivanrakennus on metalliteollisuuden kruunu”
Merivoimien toinen Pohjanmaa-luokan monitoimikorvetti laskettiin vesille Raumalla
Laivastolehti nro 3/1926: Miten valtio voisi tukea kotimaista kauppamerenkulkua?
Ministeri Ranne: Jäänmurtaja Ainolle 42 miljoonaa euroa EU-tukea
Valuvatko kontit EU:n naapurimaiden satamiin päästökauppamaksujen tähden?
European Industrial Maritime Strategy korostaa merenkulun merkitystä ja kilpailukykyä
NavigatorInternational nostoja

Nordic-Baltic Maritime Forum in Helsinki: Different approaches to tackling the energy transition amidst geopolitical turbulence

Finnish Maritime Actors Actively Engaged at Naval Québec

Auramarine delivers methanol fuel supply systems for Finnlines

Time Charter Agreement with Stena Line for mv Mistral

New LNG Bunker Vessel

ABB Azipod® propulsion to power new Canadian icebreaker

From ship deals to a broad SAMK–AMC cooperation

ESL Shipping is renewing its fleet – sells m/s Kallio to a Norwegian company

Aboa Mare Invests in an Advanced Engine Room Simulator

AtoB@C Shipping welcomes Ventumar to the fleet

Steerprop to deliver world’s largest mechanical azimuth propulsors for polar research vessel

Green Handy project progresses with model tests

Wärtsilä engines selected to deliver reliable power for U.S. data center

NIS2: A catalyst for improving maritime cybersecurity

Biomar delivered to AtoB@C Shipping – production of the last vessel of the series begins

MAKINEN completed a comprehensive interior refurbishment project onboard AIDAdiva

Navigatormagazine

Julkaisija

Osakeyhtiö Laivastolehti

Kustantaja ja toimitus

Avone


Tietosuoja

Tilaa Uutiskirje

Aiheet

  • Meriliikenne ja varustamot
  • Meriteollisuus
  • Satamat ja logistiikka
  • Turvallisuus ja ympäristö
  • Tutkimus ja koulutus
  • Nimitykset
  • Blogit
  • Navigator 100

Mediamyynti

Otso Aunola
+358 (0)46 560 4044
otso@avone.fi

MEDIAMYYNTI

Päätoimittaja

Kari Martiala
+358 (0)45 675 7122
kari.martiala@outlook.com

Yhteistyössä

Meriliitto_logo Meriteollisuus_logo suomen_varustamot_logo laradi_logo satamaoperaattorit logo suomen_satamaliitto_logo logy_logo shipbrokers logo FTA-logo
Varustamosäätiö
Meriupseeriyhdistys ry Meriupseeriyhdistys ry
Laivapäällystöliitto_navigator
Konepäällystöliitto
Luotsiliitto.
Suomen merimuseon tuki ry Suomen merimuseon tuki ry
X

Tilaa uutiskirje

Navigator-lehden maksuton uutiskirje tuo ajankohtaiset artikkelit suoraan sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa.

Kiitos, uutiskirjeen tilaaminen onnistui.

Tilaaminen epäonnistui. Tarkista sähköpostiosoite ja yritä uudelleen.