• Navigator
  • Mediatiedot
  • Ota yhteyttä
  • Tilaa uutiskirje
  • Meriliikenne ja varustamot
  • Meriteollisuus
  • Satamat ja logistiikka
  • Turvallisuus ja ympäristö
  • Tutkimus ja koulutus
  • Nimitykset
  • Blogit
  • Navigator 100
  • sivusto englanniksi

Hammerfestista on laivattu jo tuhat LNG-lastia

Equinorin Hammerfestin tuotantolaitos on saavuttanut merkittävän virstanpylvään. LNG-laitokselta on laivattu jo tuhat kaasulastia maailmanmarkkinoille. Tuhannes lasti käsitti 145 000 kuutiometriä nesteytettyä kaasua, jota LNG-tankkeri Arctic Discoverer lähti tällä viikolla kuljettamaan espanjalaiselle tilaajalle.

Satamat ja logistiikka

24.10.2019

KTM Erik Söderholm on nimitetty Turun Satama Oy:n toimitusjohtajaksi

Uutiset

23.10.2019

CSSC rakentaa ensimmäisen risteilyaluksen Kiinassa

Meriteollisuus

23.10.2019

ESPO kamppailee puhtaan ilman puolesta

Euroopan merisatamien järjestö tarkkailee ympäristön tilaa yli 60 erilaisella mittausmenetelmällä ja tunnusluvulla. Tänä vuonna ilman laadun parantaminen on nostettu ympäristön ykköstavoitteeksi järjestöön kuuluvissa satamissa.

Satamat ja logistiikka

21.10.2019

IBM toimittaa aivot autonomiselle Mayflowerille

Meriliikenne ja varustamot

20.10.2019

Kehitys vie logistiikkatoimintojen ulkoistamiseen

Yritysartikkeli

18.10.2019

Kiina soittelee ensi viulua kasvavalla LNG-markkinalla

Päättyvän vuoden ykköstrendeihin kuuluu LNG-sektorin reipas kasvu, jonka uskotaan jatkuvan myös vuonna 2020. Kiinan lisääntyvä vaikutusvalta näkyy koko kaasusektorilla nesteytetyn maakaasun tuontimääristä aina LNG-alusten omistuksiin. Tulevina vuosina yhä useampi kaasulaiva rakennetaan kiinalaisilla telakoilla, VesselValue arvioi.

Meriliikenne ja varustamot

18.10.2019

Ohjusvene Tornio testaa uusia aseitaan

Meriteollisuus

18.10.2019

Kiinan risteilymarkkinat ja -laivanrakennus murroksessa

Meriliikenne ja varustamot

17.10.2019

Norsepower ja Wärtsilä varautuvat tuulipropulsion kasvuun

Roottoripurjeiden kysyntä on maailmalla lähivuosina voimakkaassa myötäisessä. Tämän vuoksi Norsepower ja Wärtsilä ovat sopineet laivojen roottoripurjeiden huollon tehostamisesta kaikkialla siellä, missä tällaiset tuulen avustamat alukset purjehtivat.

Meriteollisuus

17.10.2019

Aker Arctic on vahvoilla korkeiden leveysasteiden LNG-pelissä

Meriteollisuus

16.10.2019

Vaaka Partners vauhdittaa Foreshipin kasvua

Meriteollisuus

15.10.2019

DFDS ajaa maasähköllä kohti vihreämpää Kööpenhaminaa

Copenhagen Malmö Port alkaa toimittaa maasähköä tanskalaisen lauttayhtiö DFDS:n aluksille Nordhavnin matkustajaterminaalissa. Maasähkö vähentää laivojen kasvihuonepäästöjä ja melua satamassa. Osapuolten mukaan hankkeella rakennetaan vihreämpää Kööpenhaminaa.

Meriliikenne ja varustamot

15.10.2019

Evergreen tilasi kuusi jättilaivaa Samsungilta

Valtameriliikenteen konttialuksissa koolla on väliä. Taiwanilainen Evergreen on tilannut korealaistelakka Samsungilta kuusi 23 764 teun megalaivaa, jotka kuuluvat lajinsa suurimpiin maailmassa.

Meriteollisuus

14.10.2019

Norja aikoo siirtää mahdollisimman paljon liikennettä maanteiltä merelle

Norja torjuu mikromuoveja siirtämällä mahdollisimman paljon liikennettä maanteiltä merelle ja rautateille. Hallituksen tavoitteena on se, että vuoteen 2030 mennessä 30 prosenttia nykyisin maanteillä kuljetettavasta rahdista kulkisi köleillä tai kiskoilla silloin, kun kuljetusmatkaa ylittää 300 kilometriä. Norjan ympäristöministeriön laskemien mukaan tämä vähentäisi liikenteen hiilidioksidipäästöjä 1,5 miljoonalla tonnilla vuosien 2021-2030 välillä.

Meriliikenne ja varustamot

14.10.2019

Wärtsilä Hybrid upgrades will save fuel and reduce greenhouse gas emissions for two offshore supply vessels

The technology group Wärtsilä will engineer, supply, and install complete battery hybrid packages to two offshore supply vessels owned by the Norway-based operator Atlantic Offshore. The upgrading project will be carried out at the Fitjar shipyard in Norway. By converting the vessels to hybrid propulsion, the owners will benefit through more economical fuel consumption and a reduced environmental impact. The order with Wärtsilä was placed in June 2019.

Maritime Industry

13.10.2019

Deltamarin ja RMC solmivat mittavan suunnittelusopimuksen Tallinkin alukseen

Meriteollisuus

13.10.2019

Aker Arctic toimittaa uusien korvettien propulsiojärjestelmät

Aker Arctic Technology Oy suunnittelee ja toimittaa täydelliset propulsiojärjestelmät potkureineen ja akseleineen merivoimien neljään uuteen Pohjanmaa -luokan monitoimikorvettiin. Teknologiayhtiön toimitusten kokonaishinta on 27 miljoonaa euroa.

Meriteollisuus

11.10.2019

Breaking Waves tuo Euroopan merenkulkualan avainpelaajat yhteen 21.11. osana SLUSH-tapahtumaa

Breaking Waves konferenssi kokoaa jälleen merenkulkualan toimijat yhteen, vastaamaan eurooppalaisen meriklusterin kohtaamiin haasteisiin ja pohtimaan mahdollisuuksia menestykseen yhä kovemmassa globaalissa kilpailussa.

Uutiset

10.10.2019

Tiina Tuurnala Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2019

Tutkimus ja koulutus

10.10.2019

Fairway Forward – uusi yhteistyöhanke Suomen ja Ruotsin meriklustereiden välillä

Uutiset

10.10.2019

Lataa lisää

UUSI JULKAISU

Monipuolinen Meriala 2024 kansi
“Merialalla pääset muuttamaan maailmaa”

Blogit

Ulla Tapaninen
24.9.2026

Ulla Tapaninen

Tallinnan teknillisen yliopiston meriliikenteen professori.

Ulla Tapanisen blogipalsta.

Merenkulun megatrendit
Maj Malmelin
18.9.2026

Maj Malmelin

Viestintäpäällikkö, Suomen Varustamot Ry

Ship Happens – kun nuoret etsivät paikkaansa, mitä me näytämme heille?
Maija Mattila
30.1.2026

Maija Mattila

Työmarkkina- ja lakiasianjohtaja
Reservin majuri

Suomen Varustamot

Eurooppalaista merenkulkua ei olisi ilman miehistökustannusten palautusta
FMC Yearbook 2021 cover

The yearbook tells about the activities of significant Finnish maritime companies and organisations. It’s published both in print and online.

Read more at fmc-yearbook.com

Tilaa Navigatorin uutiskirje

Navigator-lehden maksuton uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Tilauksen voi peruuttaa kirjeen alalaidasta löytyvän linkin kautta.

Tapahtumakalenteri

« syyskuu 2026 » loading...
ma ti ke to pe la su
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4

Luetuimmat

  • Suomen Hopealinjan toiminta päättyy
    28.8.2026
  • Viking Line perustaa uuden johtoryhmän – kaksi johtotehtävää on auki
    8.9.2026
  • Royal Caribbeanin viidennen Icon-luokan aluksen rakentaminen alkoi Meyer Turun telakalla
    14.9.2026
  • Helsingin satamatunnelin rakentaminen viivästyy
    3.9.2026
  • Aino rakennetaan Helsingissä ja Porissa
    19.8.2026

Nimitykset

Mari Starck Suomen Satamien johtavaksi asiantuntijaksi
Tomi Rautio Euroports Finlandin toimitusjohtajaksi
Turun Sataman johtajaksi Minna Pirkkanen

Toimitus suosittelee

Suomen uusi meriteollisuusstrategia julkaistiin – kasvupotentiaalin hyödyntäminen vaatii konkreettisia toimia
Lauttaliikenne sähköistyy – pidemmät sopimuskaudet mahdollistavat investoinnit
DNY Finland rakentaa Suomen uuden jäänmurtajan
Aino rakennetaan Helsingissä ja Porissa
Neste rakennuttaa ja pitkäaikaisrahtaa kaksi uutta panamax-luokan tuuliavusteista tuotetankkeria
Metanolibunkraus mahdollista Vuosaaren satamassa
Suomi sai myönteisen arvion merenkulun IMSAS-auditoinnissa
Moni kesätyöntekijä löytää uran merenkulusta
Laivastolehti nro 5/1926: ”Laivanrakennus on metalliteollisuuden kruunu”
Merivoimien toinen Pohjanmaa-luokan monitoimikorvetti laskettiin vesille Raumalla
NavigatorInternational nostoja

Nordic-Baltic Maritime Forum in Helsinki: Different approaches to tackling the energy transition amidst geopolitical turbulence

Finnish Maritime Actors Actively Engaged at Naval Québec

Auramarine delivers methanol fuel supply systems for Finnlines

Time Charter Agreement with Stena Line for mv Mistral

New LNG Bunker Vessel

ABB Azipod® propulsion to power new Canadian icebreaker

From ship deals to a broad SAMK–AMC cooperation

ESL Shipping is renewing its fleet – sells m/s Kallio to a Norwegian company

Aboa Mare Invests in an Advanced Engine Room Simulator

AtoB@C Shipping welcomes Ventumar to the fleet

Steerprop to deliver world’s largest mechanical azimuth propulsors for polar research vessel

Green Handy project progresses with model tests

Wärtsilä engines selected to deliver reliable power for U.S. data center

NIS2: A catalyst for improving maritime cybersecurity

Biomar delivered to AtoB@C Shipping – production of the last vessel of the series begins

MAKINEN completed a comprehensive interior refurbishment project onboard AIDAdiva

Navigatormagazine

Julkaisija

Osakeyhtiö Laivastolehti

Kustantaja ja toimitus

Avone


Tietosuoja

Tilaa Uutiskirje

Aiheet

  • Meriliikenne ja varustamot
  • Meriteollisuus
  • Satamat ja logistiikka
  • Turvallisuus ja ympäristö
  • Tutkimus ja koulutus
  • Nimitykset
  • Blogit
  • Navigator 100

Mediamyynti

Otso Aunola
+358 (0)46 560 4044
otso@avone.fi

MEDIAMYYNTI

Päätoimittaja

Kari Martiala
+358 (0)45 675 7122
kari.martiala@outlook.com

Yhteistyössä

Meriliitto_logo Meriteollisuus_logo suomen_varustamot_logo laradi_logo satamaoperaattorit logo suomen_satamaliitto_logo logy_logo shipbrokers logo FTA-logo
Varustamosäätiö
Meriupseeriyhdistys ry Meriupseeriyhdistys ry
Laivapäällystöliitto_navigator
Konepäällystöliitto
Luotsiliitto.
Suomen merimuseon tuki ry Suomen merimuseon tuki ry
X

Tilaa uutiskirje

Navigator-lehden maksuton uutiskirje tuo ajankohtaiset artikkelit suoraan sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa.

Kiitos, uutiskirjeen tilaaminen onnistui.

Tilaaminen epäonnistui. Tarkista sähköpostiosoite ja yritä uudelleen.