Ympäristötuet kaipaavat ennakoitavuutta ja selkeyttä – ensimmäinen koko Itämeren kattava selvitys Traficom julkaisi selvityksen kauppamerenkulun ympäristöystävällisyyttä parantavista parhaista käytännöistä ja taloudellisista kannustimista. Rahoitus nousi päärooliin. Turvallisuus ja ympäristö 26.05.2020
Maailman suurin murtaja tilattiin videolinkillä Arktisia rikkauksia himoitseva Venäjä antaa palttua maailmantalouden epävarmuuksille. Venäjän uuden pohjolan satraappi, valtion ydinenergiayhtiö Rosatom tilasi torstaina ensimmäisen Lider-luokan ydinmurtajan Zvezdan telakalta. Koronaviruksen takia seremonioista oli luovuttu ja sopimukset allekirjoitettiin videon välityksellä. Meriteollisuus 22.05.2020
Göteborg käy vasten Euroopan satamatrendiä Euroopan satamat kärsivät pandemian suorista ja välillisistä vaikutuksista niin, että maanosan kymmenen suurimman sataman konttiliikenne putosi alkuvuonna keskimäärin viisi prosenttia. Göteborg käy aivan eri suuntaan, sillä konttien määrä kohosi kahdeksan prosenttia tammi-maaliskuussa. Satamat ja logistiikka 22.05.2020
Valmet iskee Japanissa: skrubbereiden markkinat kukoistavat IMO 2020 -päästörajoitukset ovat panneet potkua rikkipesureiden toimituksiin kaikkialla maailmassa. Tästä osoituksena Valmet on saanut pään auki Japanin telakoille. Mitsubishin Shimonosekin yksikkö tilasi Suomesta hybridipesurit Meimon Taiyo Ferry -varustamon kahteen lauttaan. Meriteollisuus 19.05.2020
Risteilymiehistöjen kurjuus lisääntyy Viime viikkoina suuret risteilyalukset ovat kokoontuneet lekuttamaan ankkureitaan tiettyihin paikkoihin eri puolilla maailman meriä. Pelkästään Manilanlahdella lilluu yli 20 valtavaa laivaa ilman matkustajia. Näillä aluksilla on tälläkin hetkellä yli 5 300 filippiiniläistä miehistön jäsentä odottamassa koronasyyniä ja kotiin pääsyä. Meriliikenne ja varustamot 14.05.2020
Vaikutuksia myös Suomeen: Yara pani itseohjautuvan laivan koipalloihin Norjalainen lannoiteyhtiö Yara on pandemian takia pysäyttänyt maailman ensimmäisen itseohjautuvan rahtilaivan kehitystyöt. Yara Birkeland -nimisen autonomisen aluksen hankkeella on ollut merkittäviä kytköksiä myös Suomeen. Meriteollisuus 13.05.2020
Vuosaaren meriväylän ja satama-altaan syventäminen alkaa kesäkuussa Satamat ja logistiikka 12.05.2020
Ruotsin uusin satama myöhästyy Tukholman sataman Norvikin konttiterminaali on rakennustöiden osalta viime silausta vaille valmis. Koronaviruksen aiheuttaman pandemian takia Ruotsin uusin syvänmeren satama otetaan vaiheittain käyttöön alkukesän aikana. Alun perin avajaiset piti järjestää 4. toukokuuta. Uutiset 12.05.2020
Meriaura Group kuljettaa ja levittää kipsin Varsinais-Suomen valuma-alueen pelloille Meriliikenne ja varustamot 10.05.2020
John Nurmisen Säätiö kokoaa suomalaisten merisuhteen näyttelyksi John Nurmisen Säätiön uudessa kulttuurihankkeessa kerätään suomalaisilta mereen liittyviä muistoja. Muistojen meri -hankkeen tavoitteena on avata näkökulmia ihmisten mielikuviin ja uskomuksiin merestä sekä aktivoida suomalaiset miettimään suhdettaan Itämereen. Säätiö kokoaa muistojen kirjosta ja suomalaisten Itämeri-suhteesta monimediaisen näyttelyn, joka julkaistaan Itämeripäivänä 27.8.2020. Meriteollisuus 09.05.2020
HMM Algeciras valmistui onnettomien tähtien alla Maailman suurimman konttilaivan titteli kuuluu nyt virallisesti jätille nimeltä HMM Algeciras. Daewoon telakalta luovutettu lähes 24 000 teun mammutti on ensimmäinen korealaisen HMM-varustamon tilaamasta tusinan aluksen sarjasta. Meriteollisuus 08.05.2020
Appointment of Mr. Johan Backas, as Managing Director of Turku Repair Yard We are pleased to announce the appointment of Mr. Johan Backas, Masters Science in Naval Architecture, as Managing Director of Turku Repair Yard, effective January 7, 2020. Nimitykset 07.05.2020
Oulun 12,5 metrin meriväylän kiinteiden merimerkkien asennus alkaa Oulun 12,5 metrin meriväylän kiinteiden merimerkkien asennustyöt käynnistyvät ensi viikolla jäätilanteen salliessa. Turvallisuus ja ympäristö 07.05.2020